Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tänään päätetään sisällöstä

Korjattu: Ratkaiseva Lex Nokia -äänestys ensi keskiviikkona

Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva

25.2.2009 12:04 (päivitetty 14:28) Ratkaisun päivä lähestyy sähköisen viestinnän tietosuojalain, "Lex Nokian", käsittelyssä.

Eduskunta käsitteli tietoliikenteen tunnistetietojen sorkkimiseen liittyvää lakiesitystä eilen, ja tänään on luvassa ensimmäinen äänestys, missä päätetään lain sisällöstä. Istunto alkaa kello 15.00.

Mutta se ratkaiseva äänestys, missä päätetään lain hyväksymisestä tai hylkäämisestä, tehdään keskiviikkona 4. maaliskuuta, eduskunnasta vahvistetaan.

Eduskunnan tiedotuksesta pahoitellaan virheellistä tietoa, jonka mukaan äänestys olisi ollut ensi tiistaina. Iltaäänestyksiä ei enää harrasteta, vaikka esityksen toinen käsittely onkin tiistaina. Siksi varsinainen päätös ajoittuu keskiviikolle.

Eilen käyty ensimmäinen käsittely kesti puheenvuoroineen kaikkiaan noin kuusi tuntia, ja varattuja puheenvuoroja asiassa käytettiin yli kuusikymmentä.

Lainmuutoksen kannattajat eduskunnassa toivat perusteluissaan esille voimassa olevan lain puutteellisuuden ja tulkinnallisuuden. Lisäksi puoltavina lähtökohtina olivat tietoturvan ja tietosuojan ensisijaisuus lain soveltamisessa ja pyrkimys estää yrityssalaisuuksien luovuttaminen, eduskunta kertoo.

Vastustavat kansanedustajat, esittivät kritiikkiä lain valmistelusta, kansalaisten perusoikeuksiin liittyvistä heikennyksistä sekä lain valvontaan liittyvistä ongelmista. Hallituspuolue Vihreät tahtoo lakia rajattavan koskemaan vain yrityssalaisuuksien vuotamista.

Korjaus kello 14.27: lopullinen äänestys on sittenkin keskiviikkona 4. maaliskuuta, ei tiistaina. Eduskunta on korjannut alkujaan virheellisen päivämäärän omasta tiedotteestaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (8)

Huono 0
Jos entinenkin laki oli tulkinnanvarainen, millä tavoin Lex Nokia sitä selkeyttää? Jos lainoppineetkin ovat sitä mieltä, että se on huonosti valmisteltu ja sekava, niin mitä mieltä asiasta ovatkaan ne, joiden työpäivä ei kulu lakikirjojen parissa; ts. ne, jotka sitä soveltavat käytännössä?
Veikkaan että Niinistö tekee Karpelat.

Kun Lex Karpelaa säädettiin, niin Tanja Karpela ei tullut ollenkaa edes paikalle.

Lex Nokiassa on kyse nimenomaan siitä, säädetäänkö se perustuslain vastaisesti. Sitä, että eduskunta valvoo perustuslakia, valvoo eduskunnan puhemies.

Eduskunnan puhemies on tällä hetkellä Sauli Niinistö, veikkaan että ei edes tule kyseiseen istontoo, vaan istuttaa sinne varamiehensä.

Niinistö tekee Karpelat.

Perustuslain 42§ mukaan eduskunnan puhemiehellä on velvollisuus valvoa, että eduskunta noudattaa perustuslakia.
Niinistö & Karpela, kuin kaksi marjaa
Jos nyt eduskunnan touhuista oon mitään tolkkua ottanu tää lex nokia menee näin:

1) Häslätään
2) Pari sivulausetta pois/lisää alkuperäseen
3) Menee läpi
4) Parin vuoden päästä todetaan, että olipas hölömö laki - siirrytään kohtaan 1
SC
Ihmeen kauan keskustelu on vellonut yrityssalaisuuksien ja yhteisötilaajien ympärillä. Mutta aivan varmasti laki koskee myös waretusta. Eli waretus tulee loppumaan kuin seinään jos uusi laki hyväksytään. Tekijänoikeusjärjestöt tulevat pitämään asiasta hyvää huolta.
Merlin
Mutta se ratkaiseva äänestys, missä päätetään lain hyväksymisestä tai hylkäämisestä, tehdään täysistunnossa tiistaina 3. maaliskuuta, eduskunnasta vahvistetaan. Jostain syystä päiväksi on välillä mainittu ensi viikon keskiviikko tai jopa tämän viikon perjantai.

Tästä voidaan vetää se päätös, että päätöksen läpimeneminen on heikoilla. Pelätään "MASINOINTIA" ja ehdotuksen kaatumista. Siksi annetaan epämääräisiä päiviä ettei ehdittäisi laatimaan "vastaiskua" yhtä suomen suurinta LAKI MUNAUSTA vastaan.

LEX NOKIA - LAPSIPORNO FILTTERI - LEX KAMPELA = 3X Munaus!
Hyvästi kirjesalaisuus
"Hallituspuolue Vihreät tahtoo lakia rajattavan koskemaan vain yrityssalaisuuksien vuotamista."

Aika jännä toteamus, ottaen huomioon että enemmistö Vihreistä äänesti päinvastaista (8 jaa, 6 ei).
Antti L
Huono 2
Tarviskos lähettää kansanedustajalleen mailia jossa olisi seuraava kysymys...

Hei

Haluako jatkokaudelle ?

Minä en pidä siitä että kansalaisten perusoikeuksia poljetaan suurten yhtiöden painostuksesta.

Mikäli olet kannattamassa tälläistä hanketta kuten
lex-nokia. Voit unohtaa minun ääneni seuraavissa vaaleissa.
Lex Nokia -> Ex Kansanedustaja.
Huono 0
Kampanjointi kannattaa vielä, sillä ensimmäisen äänestyksen luvut olivat 66-99 (vastaan-puolesta).
A. Nonyymi
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: Nasdaq kävi ostoksilla

28.05.2007 Osakeet kallistuivat kautta linjan perjantaina optimismin palatessa markkinoille. Osakevaihto jäi vaivaiseen 1,6 miljardiin kappaleeseen, sillä maanantaina pörssit ovat Yhdysvalloissa kiinni.


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle

28.05.2009 Applen iPhone-kännykän tulo markkinoille oli herätys Nokialle ja iPhone teki siten palveluksen koko mobiilialalle, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.

.