Jyrki Kasvi vuoden it-vaikuttaja
27.2.2009 09:58 (päivitetty 11:58) Tietotekniikan liitto valitsi vuoden 2008 tietotekniikkavaikuttajaksi kansanedustaja Jyrki Kasvin.
Kansanedustaja, tekniikan tohtori Jyrki Kasvi on tehnyt uraauurtavaa työtä tietotekniikkaa tuntevana kansanedustajana ja tietoyhteiskunnan rakentajana, liitto korostaa. Lisättäköön, että viime aikoina hän on käyttänyt aikaansa muun muassa Lex Nokiana tunnetun lakiesityksen vastustamiseen.
– Kasvi on tuonut rohkeasti esiin tietotekniikkaan liittyviä teemoja, jotka ovat olleet aikaisemmin melko vieraita lainsäädäntötyössä. Kasvi on ollut myös monien tärkeiden julkisten keskustelujen käynnistäjä, ja hän on ollut nostamassa yleisen tietoisuuden tasoa tietotekniikkaan liittyvistä eettisistä kysymyksistä ja niiden vaikutuksista kansalaisen perusoikeuksiin, perustelee Tietotekniikan liiton toiminnanjohtaja Robert Serén tiedotteessa.
Kasvi kommentoi tunnustustaan Digitodaylle:
– Olen imarreltu. Aikaisemmin politiikka ja tietotekniikka on nähty aika tavalla erillisinä asioina. Mutta nyt eduskunnassa on alettu puhua paljonkin tietoyhteiskuntapolitiikasta isoillakin kirjaimilla, ja toisaalta Tietotekniikan liitto löysi nyt palkittavan politiikan piiristä. Molemmilla puolilla on nyt selvästi havahduttu siihen, että tietotekniikka-asiat ovat hyvin pitkälti myös poliittisia kysymyksiä.
Leikkikenttä
vuoden it-työ
Tietotekniikan liitto valitsi vuoden 2008 tietotekniikkatyöksi rovaniemeläisen Lappset Group Oy:n interaktiivisen SmartUs-leikkikentän. Liitto kiinnittää huomiota Lappsetin tapaan käyttää informaatioteknologiaa lasten ja nuorten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukena. Lappsetin älyleikkikenttä palkittiin toissa vuonna jo Vuoden liikuntatekona.
SmartUs-kenttiä on yli viisikymmentä kappaletta kuudessatoista eri maassa.
– Lappset on ollut vuorovaikutteista leikkikenttää kehittäessään rohkea ja uraauurtava yritys, joka on elinkeinoelämän rakennemuutoksessa ja yhteiskunnan murroksessa lähtenyt erilaistamaan menestyvää puuteollisuuden tuotettaan ict-tuotteeksi, Serén toteaa.
Siilasmaa voitti
viimeksi
Liiton molemmissa valinnoissa ratkaisi tietotekniikan rooli turvallisten ja kehittävien yhteisöjen luomisessa.
Viime vuonna voittajat olivat Risto Siilasmaa ja Baswaren sähköisen laskutuksen ohjelmisto.
Päivitetty klo 11.58 Jyrki Kasvin kommentilla
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 18.3. Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- HTC tyrmää Applen patenttisyytökset 14:43
- Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa 13:41
- Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita 11:06
- Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan 10:14
- Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy 09:24
- Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella 16:39
- Virolaisilla valtava kaula verkkolaskuissa 15:59
- HP pyysi anteeksi kiinalaisilta 17:06
- Lisää
-
108 e
HP Z600 (2 x Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
45 e
Fujitsu Esprimo P2550 (Pentium Dual Core E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
27 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
26 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
15 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö










Kommentit (24)
Jyrkiä saa äänestää heti seuraavissa vaaleissa koko maassa, hän on ehdolla europarlamenttiin.
Ikävä ettei eduskuntaan sitten enää jää ketään. Taitaa vaan vaikutusmahdollisuudet olla aika paljon pienemmät siellä europarlamentissa.
Lähinnä tuntuu että Kasvi kerää vihreille ääniä.
Niitä ääniä sitten käytetään mm. siihen että vihreät äänestää Lex Nokian PUOLESTA!
Etenkin kun huomio, kuinka laama lehti mikropiltistä on vuosien varrella tullut. Kasvi taisi olla mukana silloin kun sitä vielä juuri ja juuri jaksoi lukea.
Kukahan mikropilttiä enää oikeasti lukee, kun netissä on tarjolla laadukkaampaa sisältöä pilvin pimein ja kielitaito kehittyy samalla?
Tuskin Jyrki pystyy kokoomuksen ja kepun mieliin vaikuttamaan, sen verran vallanhimoisia ovat olleet. Silti hän ei pystynyt edes omaa puoluettaan saamaan negatiiviselle kannalle, eli mikään kunnon vaikuttaja hän ei ole.