Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Vaalilain vastainen järjestelmä"

KHO sai valitukset sähköisestä äänestämisestä

Sähköisen äänestämisen seuraukset ulottuvat jo KHO:hon.
Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

27.2.2009 09:00 Korkeimmalle hallinto-oikeudelle (KHO) on jätetty valitukset Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä kunnallisvaalien sähköisestä äänestystä Kauniaisissa, Karkkilassa ja Vihdissä, kertoo Electronic Frontier Finland, Effi.

Valituksessa vaaditaan hallinto-oikeuden ja keskusvaalilautakunnan päätöksen kumoamista, uuden äänestyksen järjestämistä sekä jo järjestetyn äänestyksen arkistoitujen sähköisten vaaliuurnien ja sähköisen uurnan avausryhmän salausavainten tuhoamista sekä käytetyn sähköisen äänestysjärjestelmän toteamista vaalilain vastaiseksi.

Kolmea kuntaa koskevat erilliset valitukset ovat asianomistajia edustavan lakitoimisto Turre Legalin mukaan vaatimuksissaan ja perusteluissaan yhteneviä keskenään. Myös oikeudenkäyntikuluvaatimus on yhteinen

Effi sanoo avustaneensa kuuttatoista sähköisestä äänestyksestä valittanutta kolmessa kokeilukunnassa. Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi valitukset 29.tammikuuta antamassaan päätöksessä. KHO antanee asiasta lopullisen ratkaisunsa ennen kesää 2009.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Thumbs up! EFFI ja Turre Legal, go go!
Kuka uskaltaa enää äänestää sähköisesti muutenkaan. Jos äänet ei mene perille niin se on voi voi.
Terveisiä huipputeknologian huippumaasta
Huono 6
Perustuslain 42. pykälän mukaan eduskunnan puhem...**poks***
virsi vanhin voitehista
Huono 5
Hjyvä meiniki.

Kansan mielipide on väärä.

Ei syytä oikeisuun.
Suomi on euroopan kiina
Huono 3
Kun paperlla voi kirjoittaa 'Aku Ankka' siihen numeron tilalle,
ja sähköisesti sitä vaan ei voi tehdä,
niin kuinkahan moni näistä hylätyistä äänistä oli oikeasti tarkoituksella mitättömiä ?

Toiset nimittäi käy äänestämässä 'tyhjää' ettei naapuri kettuile ettei äänestänyt.
Huono 0
Kun paperlla voi kirjoittaa 'Aku Ankka' siihen numeron tilalle, ja sähköisesti sitä vaan ei voi tehdä, niin kuinkahan moni näistä hylätyistä äänistä oli oikeasti tarkoituksella mitättömiä?

Sähköäänestyspilotissa oli mahdollista äänestää tyhjää.

Sähkääänestyspilotissa katosi selittämättöästi 2% annetuista sähköisistä äänistä.

Vertailun vuoksi kunnallisvaaleissa 2008 hylättiin koko maassa vain 0,17% äänistä äänestäjän tahattoman virheen vuoksi (epäselvä merkintä, leiman puuttuminen jne.). Sähköisen äänestys oli siis yli 10 kertaa virhealttiimpaa kuin perinteinen paperilipuin tapahtuva äänestys. Kaikkiaan koko maassa hylättiin 0,6% äänistä, joista suurin osa oli siis tahallisesti virheellisiä (Aku Ankka -ääniä, tyhjiä äänestyslippuja jne.).
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Heidi Hautala: Lex Nokian puolustus lähellä murtumista

11.02.2009 Lex Nokia kerää kärkevää kritiikkiä uusilta tahoilta lähes päivittäin. Vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala perustaa oman vastalauseensa KRP:n tuoreeseen kannanottoon. Hän esitti It-viikolle arvionsa lain kohtalosta.

.