Obama-julisteen tekijä panee toivonsa tuomioistuimeen

1.3.2009 07:30 Suositun Obama-julisteen tekijä yllätti uutistoimisto AP:n haastamalla sen oikeuteen. Kyse on valokuvan käytöstä mallina taideteokseen.
Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman vaalikampanjaan liittyvä juliste on noussut kaikkien aikojen kampanjaikonien joukkoon ja siitä on nousemassa tekijänoikeuden rajojen uusi testitapaus.
Grafiitti- ja grafiikkataiteilija Shepard Fairey hakee tuomioistuimelta päätöstä, jonka mukaan hänellä oli oikeus käyttää Yhdysvaltain tekijänoikeuslain määrittämän “fair use” (reilu käyttö) –pykälän mukaan julisteensa mallina vuonna 2006 Washingtonin pressiklubilla otettua Obaman kuvaa. Asiaa on pohdittu laajasti julkisuudessa. Muun muassa PDN Photo District News –verkkopalvelu kirjoittaa asiasta.
Uutistoimisto AP on vaatinut Faireyltä korvauksena osuutta julisteen korkeiksi nousseita tuotoista. Juliste nousi satumaisen vaalikampanjan yhdeksi tunnetuimmista ikoneista. Sitä pidetään kampanjataiteen historian tunnetuimpiin teoksiin kuuluvana jo nyt ja se on muun muassa sisällytetty Washingtonin National Portrait Galleryn kokoelmiin.
Vuonna 2006 otetun valokuvan tekijänoikeuden kuuluminen uutistoimisto AP:lle ei kuitenkaan ihan selvä asia. Kuvan ottanut Mannie Garcia sanoo, että hän oli vain kuuden viikon tilapäiskeikalla AP:lla eikä hänellä ollut yhtiön kanssa minkäänlaista sopimusta. Hän ei ollut suostunut allekirjoittamaan uutistoimiston freelancesopimusta, koska hän ei hyväksynyt sen ehtoja.
Garcia haluaa kuitenkin välttää riitelyä. Hän sanoo, ettei hän halua riidellä AP:n kanssa. Hänellä ei ole myöskään mitään vaatimuksia Faireylle, koska hän ei halua horjuttaa presidentti Obaman asemaa teoillaan.
AP:n mukaan Garcia oli sen palveluksessa ja tekijänoikeus kuuluu kiistatta yhtiölle. AP on lähestynyt Faireyä lakimiestensä kautta uhannut oikeustoimilla, jollei sen vaatimuksiin suostuta.
Suomalaisessa tekijänoikeuslaissa ei reilun käytön pykälää tunneta. Tässä jutussa kuvia käytetään lainausoikeuden perusteella. Ne liittyvät olennaisesti uutisen sisältöön.
Myhrberg: Maalaus
ei ole valokuva
Suomessa on olemassa korkeimman oikeuden päätös vastaavantyyppisestä tekijänoikeusjutusta, sanoo lakimies Markus Myhrberg Lexiasta. Hän viittaa vuoden 1979 ratkaisuun, jossa valokuvan perusteella tehtyä maalausta ei pidetty valokuvan kappaleena, vaan itsenäisenä teoksena. Siinä katsottiin, että maalaus oli itsenäinen ja omaperäinen teos eikä valokuvan kappale.
Myhrberg muistuttaa, että lähtökohtaisesti muuttamisoikeus on aina tekijällä. Jotta saisi siis tehdä muunnelman muuhun kuin yksityiseen käyttöön, täytyy siis löytyä peruste.
– Jos Yhdysvaltain tapauksessa on kyse kuvankäsittelyyn pohjautuvasta teoksesta, tulkinta voisi olla kääntyä sille puolelle, että kyseessä valokuvan digitaalisen kappaleen muuttaminen ja siten vaatisi luvan. Valokuvaaja saa yksin määrätä erilaisten uusien elementtien lisäämisestä, värittämisestä, rajaamisesta jne.
Myhrberg pitää mielenkiintoisena myös tekijänoikeuden omistajuuskysymystä.
– Tekijänoikeudet eivät siirry ilman sopimusta, käyttöoikeus kylläkin. Jos tekijänoikeutta ei ole, niin silloin ei myöskään ole perustaa vaatia korvauksia.
Hietanen:
Uusi teos
Herkko Hietanen lakitoimisto Turre Legalista arvioi, että Suomessa AP:n väitteet tekijänoikeuden loukkauksesta hylättäisiin. Hän viittaa tekijänoikeuslain neljänteen pykälään, jossa sanotaan: Jos joku teosta vapaasti muuttaen on saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen.
– Faireyn maalaus on tulkinta Garcian ottaman valokuvan aiheesta. Se ei ole valokuvan kappale ja se selkeästi ylittää sen mitä 4 pykälässä tarkoitetaan vapaasti muuttamisella. Näin ollen Faireyn maalauksen tekijänoikeus ei riippuisi alkuperäisteoksen oikeuksista ja tämän vuoksi AP:n väitteet tekijänoikeusloukkauksesta Suomessa hylättäisiin.
Myös Hietasen mielestä AP:n oikeus valokuviin ja kanteen nostamiseen on ongelmallinen.
– Tekijänoikeuslaissa ei ole säännelty, että tekijänoikeudet siirtyisivät automaattisesti valokuvien osalta työnantajalle.
– Opetusministeriö on selvitellyt tällaisten säännösten tarvetta useaan otteeseen, mutta niitä ei ole kuitenkaan katsottu tarpeen säätää lakiin, Hietanen huomauttaa.
– Tässä tilanteessa jossa kuvan ottaja ei ole enää AP:n palveluksessa, ei olisi mitenkään selvää että AP:lla olisi oikeus nostaa jutusta kannetta ilman tekijänoikeuden omistajan lupaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kilpailu kaivelee vuorovaikutteisia mobiili-tv-palveluja
28.05.2007 Elisa ja MindTrek järjestävät yhdessä vuoden 2007 MindTrek-mobiili-tv -kilpailun. Kilpailun pääteemana on interaktiivinen mobiili-tv ja tavoitteena on kannustaa suomalaisia digimedian tekijöitä innovoimaan uusia interaktiivisia mobiili-tv–palveluja.
Kolme vuotta sitten
Tekstiviestiskandaali varjostaa American Idolin finaalia
28.05.2009 Puhelinyhtiö AT&T:n sanotaan jakaneen ilmaisia puhelimia tekstiviestiäänestystä varten.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (16)
Mielestäni kuvassa ja teoksessa ei ole edes paljoa yhtenäisyyttä, Obama katsookin eri suuntaan.
Jos joku ottaa valokuvan.....niin kuka tahansa jos ottaa samasta paikasta samasta kulmasta valokuvan saa samanlaisen kuvan. Kuva ei ole mitenkään omaperäinen. Siten se ei saa tekijänoikeuslain suojaa.
----
ps. Kemppinen kirjoittaa valokuvan tekijänoikeusuojasta, Googleta: "kemppinen valokuvan tekijänoikeus"
UGH!
Ahhahahahaha :)
Toivottavasti tästäkin kunnialla selvitään.