Internetin edullinen tutustumispakkaus voi johtaa perintään
9.3.2009 10:03 Puhelimessa, suoramarkkinointikirjeillä tai internetissä tarjotaan tutustumispakkauksia luontaistuotteista, sukista ja alushousuista. Kuluttajaviraston mukaan tilauksesta voi olla vaikea päästä eroon.
Kuluttajavirasto kertoo, että sinne ja Suomen Kuluttajaliittoon tulee säännöllisesti ilmoituksia kuluttajilta, jotka ovat tilanneet ilmaisena tai postikulujen hintaisena mainostetun kokeilu- tai tutustumispakkauksen.
Tutustumispakkauksen jälkeen asiakkaat ovat yllätyksekseen alkaneet saada säännöllisin väliajoin maksullisia paketteja. Markkinoinnissa ei ole mainittu, että kyseessä on kestotilaus tai sitten tieto on ilmoitettu niin epäselvästi, että kuluttaja ei ole huomannut sitä.
Tilauksesta eroon
pääseminen
Kuluttajavirasto selvittää, että päästäkseen eroon tilauksesta kuluttajan on täytynyt peruuttaa tilaus 14 päivän kuluessa tai irtisanoa se. Irtisanomisestakaan ei kuitenkaan aina ole ollut apua, vaan pakettien tulo on vain jatkunut. Toisinaan asiakas ei ole edes voinut irtisanoa tilausta, koska ei ole saanut yritykseen yhteyttä.
Kuluttajavirasto on jo kolmen vuoden ajan puuttunut näihin lainvastaisiin menettelytapoihin eri keinoin. Suomalaisille yrityksille on kerrattu lain vaatimuksia ja niille on annettu huomautuksia. Ulkomaalaisia yrityksiä on yritetty saada noudattamaan pelisääntöjä tekemällä yhteistyötä Ruotsin ja Norjan kuluttaja-asiamiesten, EU:n kansallisten täytäntöönpanoviranomaisten verkoston (cpcs) ja kansainvälisen markkinointia valvovien viranomaisten verkoston (ICPEN) kanssa.
Toimenpiteiden seurauksena suurin osa yrityksistä on sitoutunut toimimaan lainmukaisesti. Myös Kuluttajavirastoon tulevien ilmoitusten määrä on viime aikoina pienentynyt. Koska ongelmia kuitenkin edelleen esiintyy, Kuluttajavirasto ja Suomen Kuluttajaliitto kehottavat kuluttajia olemaan valppaina ja selvittämään perusasiat ennen tilausta.
Ilmaista kokeilupakkausta
ei ole olemassa
Uusia tilaajia houkutellaan ilmaisuudella. Esimerkiksi internetin mainosbannereissa kehotetaan tutustumaan tuotteeseen 0 eurolla tai osallistumaan ilmaiseen testiin, kilpailuun tai arvontaan. Todellisuudessa tilaaja joutuu maksamaan ainakin postikulut. Ilmaisuuden korostamisella yritetään yleensä myös kääntää huomio pois tarjouksen ehdoista ja rajoituksista.
Kuluttajavirasto kehottaa lukemaan huolellisesti mainosmateriaalin, erityisesti pienellä präntillä painetun tekstin. Tilaukseen liittyvät tärkeimmät asiat on voitu piilottaa sinne. Viraston mukaan kannattaa myös etsiä vastaus ainakin siihen, sitoutuuko määräaikaiseen vai kestotilaukseen.
Yrityksen on toimitettava kuluttajalle etämyyntinä tehdystä tilauksesta tilausvahvistus. Vahvistus toimitetaan usein tutustumispakkauksen mukana. Jos vastaanottaja epäilee, että hänet on liitetty huomaamattaan yrityksen asiakkaaksi, asia pitää Kuluttajaviraston mukaan selvittää heti.
Ongelmatilanteissa pitää ensin tehdä yritykselle kirjallinen valitus. Jos yritys on siirtänyt laskun perinnän perintätoimistolle, kannattaa lähettää valitus myös sille perintäkulujen juoksemisen katkaisemiseksi. Valmiita valitusmalleja on Kuluttajaviraston verkkosivuilla. Jos tilanne ei selviä omin avuin, kannattaa ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan. Viime kädessä asian voi viedä kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa
11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (7)
2) Voit vielä tehostaa palautusta avaamalla paketin ja atippaamalla takaksin kiinni. Ei ainakaan firma pysty samaa pakettia jollekin muulle lähettää.
3) Huijarifirmalta kuluu kahteen suuntaan postimaksut aina kun palautat
4) 5-6 palautuksen kohdalla huijarifirma luopuu "ilmaisten" tuotteiden lähettelyn.
5) Toimii takuuvarmasti!
Lautakunnalla menee n. vuosi asian käsittelyyn johon antavat tämän jälkeen suosituksen. Melko turhaa. Haastakaa huijarit suoraan käräjille.
Lautakunnalla menee n. vuosi asian käsittelyyn johon antavat tämän jälkeen suosituksen. Melko turhaa. Haastakaa huijarit suoraan käräjille.
Joo tämä meidän lainsäädäntö suojelee kaikenmailman huijareita. Lakia rikkova postimyyntiyritys saa mainostaa edelleen ja jatkaa toimintaansa. Toinen liiga on pikavippifirmat, mutta se onkin jo toinen juttu.