Norjan yleisradio ottaa mallia Pirate Baystä
9.3.2009 13:15 Norjan yleisradio NRK alkaa jakaa ohjelmiaan BitTorrent-tekniikalla. Yhtiö on perustanut oman trackerin, joka jakaa vain Norjan yleisradion ohjelmia.
NRK:n tavoitteena on tarjota sisältöään mahdollisimman korkealaatuisia mediatiedostoina.
NRK:n viime vuoden aikana tekemien testien perusteella BitTorrent oli paras tekniikka tv-ohjelmien jakoon. Perinteisemmät jakomenetelmät olivat vaikeita, sillä tiedostot olivat suuria ja niiden lataaminen kuormitti palvelimia.
Yhtiön perustama tracker-palvelin jakaa vain NRK:n omaa ohjelmaa. Tracker käyttää samaa OpenTracker-ohjelmistoa kuin Pirate Bay on käyttänyt parin viime vuoden ajan, kertoo Norjan yleisradion NRKbeta-sivusto.
Yhtiön testien mukaan paras tapa säilyttää hallinta omaan sisältöön on olla sen paras jakelija. Yhtiön perustama tracker-palvelin jakaa vain NRK:n ohjelmaa. Omaa trackeria seuraamalla yhtiö pysyy paremmin perillä jaetuista tiedostoista ja tekniikan toimivuudesta.
Ensimmäinen jaettava tv-ohjelma on dokumenttisarja Norjan syrjäseuduilla asuvista ihmisistä. Yhtiö välittää norjankielisen tekstityksen, mutta kannustaa käyttäjiä tekemään sarjoista muille kielille käännöksiä, joihin NRK voi linkittää.
NRK aikoo jakaa tv-ohjelmia ilman digitaalisia suojausmenetelmiä. Haasteena ovat kuitenkin vielä ohjelmien tekijöiden oikeudet, sillä NRK:lla ei ole kaikkiin ohjelmiinsa kaikkia oikeuksia. NRK:n mukaan näyttää mahdolliselta, että eri tekijänoikeusjärjestöjen kanssa päästään sopimukseen ohjelmien jakamiseen netissä tarvittavista oikeuksista ja korvauksista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia antoi Texasille kylmää kyytiä
09.02.2007 Nokian tärkein kumppani Texas Instruments menetti yksinoikeutensa Nokian halpapuhelimien siruihin. Nokia tilaa nyt halpapuhelimiinsa siruja saksalaiselta Infineonilta.
Kolme vuotta sitten
WSJ: Myös Microsoft puuhaa sovelluskauppaa
09.02.2009 Windows Mobile -puhelimet ovat saamassa Microsoftilta sovelluskaupan, Wall Street Journal kertoo.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e













Kommentit (25)
Miten tällainen voi olla mahdollista demokraattisessa tekijänoikeusvaltiossa??
Kai kohta Suomessa hallitus eroaa?
Taitaa skandaali olla omien koviesi välissä. Kukkahattutädeille suunnattu kommenttisi nimittäin meni ainakin ohi kovaa ja korkealta.
Uutinenhan nostaa esille positiivisessa valossa, kuinka torrentteja voidaan hyödyntää lailliseenkin tv-ohjelmien jakeluun. Jos otsikon pitäisi jotakin suututtaa, niin tekijänoikeusmafiaa, joka on itsepintaisesti pyrkinyt leimaamaan koko jakelutekniikan laittomaksi tai ainakin arveluttavaksi. Nyt valtiollinen valtavirran viestintäyhtiö NRK vetää osaltaan maton alta tällaisilta väitteiltä. Lisää tällaista, niin väitteet eivät uponne jatkossa enää edes teknologiaan perehtymättömiin ihmisiin.