Kuluttajaliitto lähtee verkkosivustolla taistoon lasten läskejä vastaan

Kuluttajaliitto haluaa karsia lapsille suunnattujen sokeristen tuotteiden markkinointia.
Kuva: Marja Väänänen / Lehtikuva
16.3.2009 07:12 Suomen Kuluttajaliitto julkaisee tänään maanantaina lapsiin kohdistuvaa elintarvikemainontaa koskevan internet -sivuston. Liiton mukaan energiatiheitä, rasvaisia, suolaisia ja sokerisia tuotteita mainostetaan tällä hetkellä voimakkaasti lasten elinympäristössä.
Kuluttajaliiton mukaan sen tarkoituksena on nostaa keskusteluun lapsille suunnattu epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointi.
Sivuilla on videoituja haastatteluja asiantuntijoilta. Lapsille suunnattua markkinointia kommentoivat terveyden ja hyvinvointilaitoksen pääjohtaja Pekka Puska, Kuluttajaviraston johtaja Anja Peltonen, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula, kansanedustaja Sari Sarkomaa ja sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Sirpa Sarlio-Lähteenkorva.
Myös lapset ja nuoret kommentoivat elintarvikkeita ja niiden markkinointia. Sivustolta löytyy lisäksi tuotevertailuja ja ohjeita hyvien tuotteiden valintaan sekä tiivistelmiä lainsäädännöstä, suosituksista ja tutkimuksista.
Yhä useampi
lapsi lihava
Kuluttajaliiton mukaan yhä useampi lapsi ja nuori on ylipainoinen tai lihava.
Liitto huomauttaa, että lapsille suunnattu markkinointi on mittava ongelma maailmanlaajuisesti.
Suomessa asiaan on kiinnitettävä enemmän huomiota, sillä lapset ja nuoret lihovat edelleen. Uhkakuvana on, että epäterveellisten tuotteiden markkinointi lisääntyy, Kuluttajaliitto huomauttaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä
11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (4)
jne.
Jos Kuluttajaliitonkin toitotus kulkee sillä tasolla, että "rasvainen, suolainen ja sokerinen ruoka lihottavat" niin vaikea olettaa, että tilanne aivan pian korjaantuisi. Rasva, suola ja hiilihydraatit ovat kaikki ihmiselle elintärkeitä ja ruoan maistuvuuden kannalta olennaisia, mutta niiden lähteiden tulisi olla nykyistä parempia ja määrien maltillisia, kuten esim. ranskalaisessa ja japanilaisessa ruokavaliossa. Sen sijaan kauppojen hyllyt notkuvat kevytsontaa, joka lähinnä antaa ylipainoiselle luvan syödä ja juoda normaaliin verrattuna kolminkertaisen määrän. Ruokakerma mai ääs.