Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
EK:n kannanotto

Nettimaailma mutkistaa yrityksen tekijänoikeudet

Musiikin lisensioinnissa on EK:n mukaan ongelmia yritysten kannalta.

16.3.2009 09:35 Jos yritys haluaa tarjota avoimessa verkkopalvelussaan musiikkia, sen on periaatteessa sovittava tekijänoikeuksista kaikkien maailman valtioiden kanssa erikseen, toteaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK.

EK huomauttaa, että maailmanlaajuisen lisensioinnin pelisäännöt puuttuvat vielä, mutta niistä pitäisi sopia kansainvälisellä eikä kansallisella tasolla.

Tekijänoikeudet työllistävät erityisesti globaalisti toimivia yrityksiä. Ne voivat myös olla ongelmallisia  kansallisille toimijoille uusien palvelujen ja tuotteiden kehittämisen kannalta. 

Netin uusia digitaalisia sisältöpalveluja kehitetään nopeimmin piraattipuolella. Asioiden hoitaminen laillisesti vaatii juristiarmeijan ja paljon aikaa, EK sanoo.

Erilainen lähestymistapa tuo
kilpailuedun amerikkalaisille

Euroopassa tekijänoikeuksia on EK:n mukaan kehitetty yksittäisen artistin tai luovan työn tekijän näkökulmasta. Se on työnantajajärjestön näkökulman mukaan oikein ja tarpeellista, mutta nykyisessä nettimaailmassa myös ongelmallista.

– Pulmallista on varsinkin se, että Yhdysvalloissa lähestymistapa tekijänoikeuksiin on toinen. Siellä lainsäädäntö mahdollistaa oikeuksien sujuvan keräämisen yksiin käsiin esimerkiksi elokuvan tai muun audiovisuaalisen teoksen tuottajalle. Tämä tekee digitaalisten nettipalvelujen kehittämisen helpommaksi amerikkalaiselle kuin eurooppalaiselle, selvittää lakimies Kirsi-Marja Okkonen Ylestä.

Okkonen on Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan jäsen. Neuvottelukunta on vapaamuotoinen yhteistyöelin, johon osallistuu järjestöjä ja yrityksiä.  Myös EK on mukana neuvottelukunnassa.

Neuvottelukunta osallistuu aktiivisesti tekijänoikeuskeskusteluun tuomalla siihen mukaan tekijänoikeuksien käyttäjien näkökulman.  

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Euroopassa tekijänoikeuksia on EK:n mukaan kehitetty yksittäisen artistin tai luovan työn tekijän näkökulmasta.

Niin Suomessahan tekijänoikeus on aina ihmisten ei yritysten hallussa ja yhdysvalloissahan tekijänoikeutta ei ole vaan lähetyminen on patenttien kaltainen.

Copyright is a form of intellectual property which gives the creator of an original work exclusive rights for a certain time period in relation to that work, including its publication, distribution and adaptation; after which time the work is said to enter the public domain.

Kumpikaan käytäntö ei ole luovantalouden kasvun kannalta järkevä, koska niissä turvataan tehtyjen teoksien oikeuksia. Kasvu vaatisi tulevien teoksien oikeuksien turvaamista.

Kuten EK asian ilmaisee nykymaailmassa mikään ei ole sen riskimpää, kuin uuden teoksen luominen ja sen pienellä katteella mutta suurella voluumillä koko maailmalle levittäminen.
SlOrbA
Netin uusia digitaalisia sisältöpalveluja kehitetään nopeimmin piraattipuolella. Asioiden hoitaminen laillisesti vaatii juristiarmeijan ja paljon aikaa...

Oliko tässä jollekkin jotain uutta? Sinänsä EK on aivan oikeassa, mutta mitään ratkaisua se ei tarjoa. Avain asemassa ovat TO-järjestöt mutta niitä kiinnostaa ainoastaan piraattien nitistäminen ja samalla vapaan Internetin tuhoaminen.
Che
Avain asemassa ovat TO-järjestöt mutta niitä kiinnostaa ainoastaan piraattien nitistäminen ja samalla vapaan Internetin tuhoaminen.

Et ilmeisesti lukenut juttua ollenkaan. Tekijänoikeusjärjestöillä ei ole mitään tekemistä lisensoinnin kanssa silloin, kun palvelussa valmistetaan kappaleita kuten verkkokaupassa tai podcast -julkaisussa tapahtuu. Teosto ja Gramex siis eivät voi myöntää lisenssejä tällaisten palvelujen rakentamiseen, koska niiden asiakkailtaan saama valtakirja ei tätä sisällä. Nämä oikeudet on sovittava suoraan levy-yhtiöiden kanssa soveltaen niitä lakeja, joita kussakin maassa on noudatettava. Levy-yhtiöiden ongelma taas on niiden pirstaleinen konsernirakenne: ei ole mitenkään sanottua, että SonyBMG:n pääkonttori voisi tehdä sopimusta joka velvoittaa suomalaista tytäryhtiötä. Tarvitaan siis kansainvälisiä sopimuksia ja käytäntöjä.

Kun samalla kuitenkin muistetaan miten kauan kansainvälistä patentointimallia on sorvattu ei kannata henkeä pidättää tämän ongelman ratkaisua odoteltaessa.
TimoH
"Jos yritys haluaa tarjota avoimessa verkkopalvelussaan musiikkia, sen on periaatteessa sovittava tekijänoikeuksista kaikkien maailman valtioiden kanssa erikseen, toteaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK."

Homman voi hoitaa helposti ja yksinkertaisesti: http://www.creativecommons.org
Herkko Hietanen
Huono 8
Jos yritys haluaa tarjota avoimessa verkkopalvelussaan musiikkia, sen on periaatteessa sovittava tekijänoikeuksista kaikkien maailman valtioiden kanssa erikseen, toteaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK.

Mikä uutinen tämä nyt oikein on?
EK taas yliyksinkertaistaa ja olettaa asioita. Asiahan ei ole näin, jos yritys itse omistaa oikeudet.
Mitäköhän EK tälläkin taas ajaa? Tekijänoikeuksien perumista ihmisiltä?
Tämähän on tätä samaa soopaa minkä takia rakastamani MusicOne-nettiradio(http://www.m1live.com/) joutui lopettamaan viime vuonna noin. 6-7v toiminnan jälkeen kun olisi joutunut maksaaan joka suuntaan jotain lisenssimaksuja koska sitä voi kuunnella missä maassa tahansa. Järjetöntä paskaa!.
Huono 1
Niin Suomessahan tekijänoikeus on aina ihmisten ei yritysten hallussa

Hevonp*skaa jonka olisit voinut tarkistaa vaikka Lex Karpelasta. Yritykset voivat aivan hyvin olla tekijänoikeuksien täysiä haltijoita. Muun muassa ohjelmistojen oikeudet menevät Lex Karpelan mukaan automaattisesti suoraan työnantajalle. Eikä kyseessä todellakaan ole mikään Ollila tai Kallasvuo yksityishenkilönä.
.......
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut

11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.

.