LVM usuttaa tietotekniikkaa ilmaston kaveriksi

Etätyö vähentää autoilua.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
17.3.2009 16:45 Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoittaa loikkaavansa mukaan kansallisiin ilmastotalkoisiin. Tieto- ja viestintäteknologiaa luonnehditaan uudessa toteutusohjelmassa ongelmaksi, mutta toisaalta viime kädessä osaksi ratkaisua.
Ministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen luovutti ilmastopolitiikan toteuttamisohjelman (pdf) liikenneministeri Anu Vehviläiselle Helsingissä tiistaina. Ohjelmassaan ministeriö linjaa ne toimet, jotka hallinnonala tarvitsee liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, yksilöi vastuut ja arvioi toimenpiteiden kustannukset.
Ministeriö korostaa huomioineensa vuoteen 2020 ulottuvaa toteutusohjelmaa valmistellessaan myös viestintäpolitiikan mahdollisuudet liikenteen kasvihuonepäästöjen vähentämisessä. Paranevat tietoyhteiskuntapalvelut vähentävät liikennettä, kun etätyömahdollisuudet lisääntyvät ja palvelut siirtyvät entistä enemmän verkkoon.
Viestintäteknologian ja palveluiden vaikutuksia liikenteen päästöihin tullaan selvittämään vielä tämän vaalikauden aikana. Mutta ministeriö sitoutuu ohjelmassa lisäämään kansalaisten ja yritysten mahdollisuuksia korvata tavanomaisia palveluita ja hyödykkeitä sähköisillä palveluilla muun muassa edistämällä erittäin nopeiden laajakaistayhteyksien saatavuutta kaikkiin vakituisiin asuntoihin sekä yritysten toimipisteisiin vuoteen 2015 mennessä.
Ministeriö haluaa myös edistää liikkumista vähentäviä toimia, kuten telekonferensseja ja e-laskujen käyttöönottoa, ja älykkäiden tietotekniikkasovellutusten huomioimista yhdyskuntasuunnittelussa.
Viestintäviraston tehtävänä on mahdollistaa viestintäverkkojen luotettava käyttö ennaltaehkäisemällä verkon häiriöitä ja myötävaikuttaa hiilidioksidipäästöjä vähentävien sähköisten palveluiden kehittämiseen.
LVM:llä hyvät
välineet etäneuvotteluun
Sen lisäksi, että liikenne- ja viestintäministeriö suosittaa ja edistää päästöjä hillitseviä ratkaisuja kansalle, se aikoo myös itse kantaa kortensa kekoon käytännön työssä, ylitarkastaja Saara Jääskeläinen LVM:stä kertoo.
Yksi isompi asia on työmatkaliikkumisen suunnitelma, jossa LVM on Jääskeläisen mukaan jo olosuhteidenkin pakosta "aika edistyksellinen", koska ministeriön ympärillä Helsingin keskustassa ei ole käytettävissä juurikaan parkkipaikkoja.
Ilmastoajattelu on etenemässä toimistoympäristöön, ja esimerkiksi valaisimiin tai papereihin liittyvät hankinnat on tarkoitus ottaa tarkasteluun.
Jääskeläisen mukaan hänen ministeriössään harrastetaan jonkun verran etäneuvotteluja, mutta käyttö on luultavasti aika lailla yksilöstä kiinni.
– Meillä on olemassa siihen hyvät välineet ja siten kaikki mahdollisuudet. Se on varmaan yksi niistä asioista, joita täytyy enemmän työntää eteenpäin, Jääskeläinen katsoo.
Ict:n päästöt
arvoitus
Toteutusohjelman mukaan tieto- ja viestintäteknologian (ict) aiheuttamista päästöistä Suomessa ei ole juurikaan tietoa. Eräiden arvioiden mukaan tietotekniikan osuus maailmanlaajuisista hiilidioksidipäästöistä olisi noin kaksi prosenttia ja tämän osuuden arvioidaan kasvavan vuoteen 2020 mennessä neljään prosenttiin.
On kuitenkin mahdollista, että ict:n osuus päästöistä on pitkälle teknistyneessä Suomessa suurempi kuin maailmalla keskimäärin.
Tietotekniikan ja viestinnän avulla voidaan kuitenkin arviolta huomattavasti vähentää kasvihuonekaasupäästöjä yhteiskunnan kaikilla sektoreilla. Ohjelman mukaan ict on siis "ympäristön kannalta ongelma, mutta toisaalta myös osa ratkaisua".
LVM tahtoo
lisää rahaa
Ilmastopolitiikan toteutusohjelman toimenpiteet painottuvat joka tapauksessa tie- ja erityisesti henkilöautoliikenteeseen. Konkreettisia tavoitteita ovat esimerkiksi, että uusien käyttöön otettavien henkilöautojen ominaiskulutus laskisi yli 40 prosenttia ja liikenteen käyttämästä polttoaineesta kymmenen prosenttia olisi biopolttoaineita vuonna 2020.
Toteutusohjelmassa viitataan myös älykkääseen liikenteeseen, missä Suomella on aiemman selvityksen mukaan paljon parannettavaa.
Tavoitteellisemman ilmastopolitiikan toteutus vaatii entistä suurempaa rahallista panostusta, ja ministeriö esittääkin uudessa toiminta- ja taloussuunnitelmassaan (vuosille 2010–2013) huomattavia lisämäärärahoja toimenpiteiden toteuttamiseksi. Ensimmäisen vuoden kustannuksiksi on arvioitu 19 miljoonaa euroa. Vuonna 2011 kustannuksia arvioidaan syntyvän 24 miljoonaa ja vuosina 2012 ja 2013 molempina 36 miljoonaa euroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Hudson-onnettomuuden ääninauhat kuunneltavissa
11.02.2009 Sankarilentäjäksi mainittu Chesley Sullenberger on kertonut hanhien osumisen koneeseensa olleen järkyttävä kokemus. Mutta ääninauhoilla hän kuulostaa erittäin rauhalliselta.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (2)
Ja että saadaan kaikkien rakastama Apple tähänkin mukaan, niin jos edes jokainen kotiPC vaihdettaisiin uuteen Mac miniin, niin sillä olisi merkittävä vaikutus: "Onhan Mac mini on maailman energiatehokkain pöytäkone."
Päällä, mutta toimettomana ollessaan Mac mini kuluttaa
Päällä, mutta toimettomana ollessaan Mac mini kuluttaa alle 13 wattia, nukkuessaan alle 2 wattia eikä täysilläkään vie kuin noin 80 wattia.
Siinä on PC-laatikoiden kasaajille referenssit, jotka ovat kyllä täysin mahdottomia esim. Vistaa pyörittäville.