Nettiuhkaaja ei keksi selitystä

Mies on tunnustanut tekonsa.
19.3.2009 10:36 Hartolaa internetissä maanantai-iltana uhannut mies ei osaa poliisin mukaan selittää syytä uhkaukselleen. Hän oli alkoholin vaikutuksen alaisena naputtaessaan viestinsä Suomi24:ään helsinkiläisessä ravintolassa.
Poliisi kertoi eilen, että mies ei omien sanojensa mukaan tunne vihaa tai katkeruutta Hartolaa tai ketään hartolalaista kohtaan. 31-vuotias helsinkiläinen sanoi, ettei hänellä ollut missään tapauksessa aikomusta toteuttaa uhkaustaan. Tähän viittaa myös kotietsintä, jonka tuloksena ei löydetty mitään merkillepantavaa.
Mies on asunut Hartolassa kahteen eri otteeseen lyhyehköjä aikoja, mutta siitä on jo aikaa. Hän on yhä pidätettynä, ja tutkimuksia jatketaan ainakin vielä tänään. Miehellä ei ole rikollista menneisyyttä.
Tutkinnanjohtaja Esko Heinonen kertoo, että uhkaus aiheutti paljon hämminkiä Hartolan arkeen, koska mies ei määritellyt tarkasti kohdettaan.
– Uhkaus oli erittäin vakavasti otettava, Heinonen tähdentää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Facebook-kutsu toi yli 14 000 tanssimaan Lontoossa
10.02.2009 Tuhannet ihmiset kokoontuivat viime perjantaina Liverpool Streetin metroasemalle tanssien imitoimaan mainosta. Heidät kerättiin kokoon Facebookin avulla.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (12)
Suomen poliisi ftw. Enpä ihmettelisi jos tuollaisen kohtelun jälkeen voi alkaa napsumaan päässä.
Suomen poliisi ftw. Enpä ihmettelisi jos tuollaisen kohtelun jälkeen voi alkaa napsumaan päässä.
Olisiko parempi vaihtoehto sitten, että aikaisemmat tapahtumat toistuvat? Aina roiskuu kun rapataan, yksi tarpeettomasti pidätetty on aika vähän siitä, että muut suomalaiset saavat elää.
Ihan vastaava tilanne, kuin pohtia lentokenttien turvatoimien suhdetta siihen olisiko kiva juttu itse kuolla terrori-iskussa matkustajakoneessa?
Ihan vastaava tilanne, kuin pohtia lentokenttien turvatoimien suhdetta siihen olisiko kiva juttu itse kuolla terrori-iskussa matkustajakoneessa?
No, kun ottaa huomioon, että on todennäköisempää kuolla salamaniskuun kuin missään terroriteossa, niin, kyllä, turvatoimet ovat ihan hanurista!
Ja kuka apina muka ottaa mitään suomi24:llä sanottua vakavasti?
Epäilen kyllä, että sinäkin vaihtaisit mielipidettäsi, jos joutuisit istumaan syyttömänä putkassa.
Siihen nähden kuinka vähän lentokoneisiin kohdistuu terrori-iskuja, niin turvatoimet ovat todella ylimitoitettu.
Olisikohan näillä turvatoimilla kenties joku yhteys niiden terrori-iskujen vähäisyyteen...
Voisiko olla muuten, että nämä turvatoimet ovat myös muuta kuin terrorismia vastaan? Esimerkiksi tyhmyyttä... Ihmiset kun tulkitsevat ja noudattavat määräyksiä kuten ymmärtävät...
No hyvä. Nyt se yksi on pidätetty tarpeettomasti. Tästä lähtien vaan tarpeesta, kiitos. Olkaa hyvä.