Nettipalstalla pääsee sisäinen peto irti
21.3.2009 08:00 Nettisivujen keskustelupalstat tarjoavat houkuttelevia foorumeita, joissa voi nimimerkin suojissa laukoa mielipiteitään. Mitä alhaisempi on keskustelupalstan julkaisukynnys, sen alempana on kirjoittajan itsekritiikki, näkee tutkija.
Keskustelupalstat palvelevat samaa tarkoitusta kuin humalaisten baaritiskit, VTT:n erikoistutkija Asta Bäck kärjistää.
– Palstoilla on helppoa heitellä kaikenlaista ilmaan. Ei tule niin mietittyä, mitä tuli sanoneeksi.
VTT on ollut mukana sosiaalista mediaa ja verkkoyhteisöjä koskevissa tutkimuksissa.
Kyseessä ei Bäckin mukaan ole pelkästään suomalainen ilmiö. Myös kansainvälisesti on nähtävissä, että nimettömänä esiintyminen alentaa kynnystä osallistua keskustelupalstoille. Itsekritiikin kynnys laskee samalla.
Suomeen on Bäckin mukaan vasta hivuttautumassa maailmalla yleistynyt käytäntö, jossa keskustelijat luovat omia nimimerkkejään ja profiilejaan.
Bäck uskoo, että pysyvien nimimerkkien käyttö parantaa keskustelujen tasoa. Mielipiteet eivät jää yksittäisiksi heitoiksi, vaan kirjoittaja joutuu näkemään enemmän vaivaa mielipiteen esittämisen eteen.
– Pysyvä nimimerkki luo keskustelijalle tiukemman profiilin. Hän esiintyy systemaattisemmin ja lisää uskottavuutta.
Ohjelmistokehittäjät ovat Bäckin mukaan myös oivaltaneet, että alhainen osallistumiskynnys on tuonut ”mitä tulikaan tehdyksi” -tilanteita.
Sähköpostien tarjoavat ovat lisänneet ohjelmiinsa niin sanottuja katumusnappuloita. Ohjelma kysyy, haluaako lähettäjä varmasti lähettää viestin. Sähköposteja on myös mahdollista perua.
Joutuuko tästä
koukkuun?
Suomen Mielenterveysseuran kehittämisjohtaja Liisa Saaristo on miettinyt, mikä saa jotkut ihmiset kirjoittamaan palstoille ajatuksia ja mielipiteitä, joita he eivät normaalisti sanoisi.
– Palstoilla näkee iskuja vyön alle ja epäsolidaarisuutta. Voi nimettömänä esittää loukkauksia.
Keskustelupalstat toimivat psykologin silmissä oman pahan olon purkautumiskanavina.
– Olen miettinyt, että toimiiko kanava lopulta terapeuttisena välineenä. Vai seuraako kirjoittelusta häpeää ja syyllisyyttä.
Omaa sisintä voi kalvaa esimerkiksi kaksoiskäyttäytyminen. Ulospäin kirjoittelija saattaa esiintyy säntillisenä kansalaisena. Virtuaalimaailmassa sama mallikansalainen päästää valloilleen oman pimeän puolensa.
Keskustelukanavat ovat sen verran nuori ilmiö, että kirjoittelun vaikutuksia voi Saariston mielestä vasta arvailla.
– Tuleeko nettikirjoittelusta itseään ylläpitävä toiminto, jonkinlainen koukuttaja ja addiktio. Kirjoittelu ei anna rauhaa, vaan pitää aina päästä kirjoittamaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia
28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (24)
Annan kuitenkin itselleni tämän vapauden, koska;
A: vaimo säästyy turhilta mustelmilta
B: saa sairaalloisen makeat päivän naurut
Henkilö opiskelee Helsingin yliopistolla, ja poliisi on alkanut seuraamaan häntä.
mA maaa
ive just killed a määän..
"Keskustelupalstat palvelevat samaa tarkoitusta kuin humalaisten baaritiskit, VTT:n erikoistutkija Asta Bäck kärjistää. "
Epäasiallisia ja henkilöiden kunniaa loukkaavia viestejä näkyy matalan osallistumiskynnyksen mm. Taloussanomissa ja Digitodayssä VÄHEMMÄN kuin yhtä matalan osallistumiskynnyksen Iltalehdessä missä sielläkin taso on muista syistä heikkoa.
Ikään kuin olisi huono asia että kansalaiskeskustelua voi käydä matalalla osallistumiskynnyksellä ja siihen osallistua muutkin kuin ne keiden kirjoituksen taso ylittää julkaisukynnyksen päivälehdessä.
Jutun loppuosassa haetaan jo alustavia terveydellisä perusteita nimettömän nettikirjoittelun kieltämiseen joten pakko todeta että joitain ei omalla nimellä esiintyminen arveluta vaikka tasoa pääsee arvioimaan kaikki lukutaitoiset.
Ensinnäkin et ole ilmeisesti huomannut, että Digitoday on tietotekniikkaan keskittynyt sivusto? Jos sua häiritsee ihmiset, jotka on titoteknikikasta kiinnostuneita niin mitä helvettiä sinä täällä sitten teet? Toisekseen sinusta siis kaikkien pitäs olla sinun kaltaisiasi ja erilaisia kiinnostuskohteita ei sitten saisi olla?
Oman kirjoituksesi perusteella sinulla se ei elämää ole. Olet lisäksi oikea tyyppiesimerkki siitä mistä tossa uutisessa puhutaan.