Esitys äänitteiden 95 vuoden suoja-ajaksi ei mennytkään läpi

Äänitteiden suoja-ajan pidentämisessä EU joutuu ottamaan kantaa siitä, haluaako se ajaa teollisuuden ja tuottajien vai julkisten palvelujen ja kuluttajien asiaa.
Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
29.3.2009 16:42 (päivitetty 17:14) Äänitteiden suoja-ajan korottaminen 50 vuodesta 95 vuoteen ei mennytkään läpi EU-neuvostossa. Vastustavalle kannalle asettuivat mm. britit, jotka Timesin mukaan olisivat hyväksyneet korkeintaan 70 vuoden suoja-ajan.
Brittien odotettiin puoltavan EU-komissaari Charlie McCreevyn esitystä, joka vastasi myös heidän kulttuuriministeriönsä kantaa. EU-neuvoston brittiministeri asettui lehden mukaan kuitenkin hallitusta avustavan ja lyhyempää suoja-aikaa vaatineen innovaatioviraston DIUS:in kannalle.
Äänitteiden suoja-ajan huomattavaa pidentämistä on ajanut jo pidempään musiikkiteollisuus ja joissain maissa, kuten Suomessa myös muusikoiden etujärjestöt. Suoja-ajan pidentämistä taas ovat vastustaneet mm. kirjastoalan ja kuluttajajärjestöt.
Ne ovat arvioineet EU-komission esityksen julkisen laskun olevan miljardiluokkaa. Pidennetyn suoja-ajan aikaisista äänitteistä jouduttaisiin maksamaan korkeampaa hintaa, joka kartuttaisi lähinnä niiden suurimpien oikeudenomistajien musiikkikonsernien, eikä niinkään muusikoiden ja taitelijoiden kassoja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:20 Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Kim Dotcomin pelätään karkaavan 16:42
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n 11:44
- Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta 08:40
- Yhdysvaltain lääkevirastoa syytetään Gmail-vakoilusta 13:36
- Poliisi sulki suositun tiedostonjakopalvelun Ukrainassa 12:59
- Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään 07:54
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Matti Virtanen: Perlos ei estä irtisanomisuhkalaisia työllistymästä
04.02.2007 Perlos kiistää väitteet siitä, ettei se sallisi irtisanomisuhan alla olevia työntekijöitään työllistymästä. Toimitusjohtaja Matti Virtasen mukaan Perlos päinvastoin tukee uusia mahdollisuuksia työllistyä.
Kolme vuotta sitten
Panasonic antaa potkut 15 000:lle
04.02.2009 Panasonic passittaa kilometritehtaalle 15 000 työntekijää. Yhtiön johdon palkkoja leikataan 10–20 prosenttia.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi 10:39
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa 16:44
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (15)
Verrataan esim. patentteihin, joissa on vain 20 vuoden suoja-aika, koska on yleisesti hyväksyttyä, että yhteiskunta saa hyötyä siitä, että keksinnöt tulevat yleiseen jakoon nopeammin kuin hitaammin. Toki tämä on ohjelmistoissa liian pitkä aika ja lääketieteessä liian lyhyt, mutta siedettävissä molemmissa.
Tuo koskee vain tekijänoikeuksia, ei äänitteiden suojaa.
Ohjelmistopatentit kiellettävä kokonaan. Niistä ei ole kuin haittaa.
Lääkepatenttit pitäisi suunnitella uudelleen siten että tutkimus edelleen kannattaisi mutta sairaat varsinkin köyhissä maissa kuitenkin saisivat lääkettä.
Kaiken kaikkiaan noin 90% nykyisistä patenteista pitäisi hylätä.