Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Virginiassa puhutaan jo uudesta laista

Riidelty roskapostilaki lopullisesti nurin USA:ssa

Lakia pidettiin liian laaja-alaisena, koska se koski mitä tahansa nimetöntä massapostitusta, ei vain kaupallista.
Kuva: Niko Jylhä

31.3.2009 14:28 Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi lain, joka johti maan ensimmäiseen rikostuomioon roskapostista vuonna 2004.

Maan korkein oikeus piti Washington Postin mukaan voimassa Virginian korkeimman oikeuden aiemman päätöksen, jossa ankara ja maan ensimmäisiin lukeutunut roskapostilaki kumottiin perustuslain vastaisena.

Laki säädettiin Virginiassa vuonna 2003. Kuuluisa roskapostittaja Jeremy Jaynes sai lain pohjalta seuraavana vuonna yhdeksän vuoden vankeusrangaistuksen, joka ehdittiin vahvistaa aina osavaltion korkeimmassa oikeudessa asti.

Tuomio kuitenkin kumottiin viime syksynä samassa yhteydessä, kun laki katsottiin osavaltion tasolla perustuslain vastaiseksi. Jaynes tosin istuu parhaillaan vankilassa muista rikoksista.

Heti on kuitenkin ollut puhetta uudesta roskapostilaista, joka ottaisi paremmin huomioon perustuslain.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Congress shall make no law respecting an establishment of penis enlargement, or prohibiting the free exercise thereof; or abridging the freedom of spam, or of the spammers; or the right of the people peaceably to oem cd, and to petition the government for a redress of vi4gra.
pZ
Huono 2
MONEY TALKS BULLSH*T WALKS!!!!

Näin se on ameriikan maalla
Setämies
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Skype-mato luikertelee msn- ja icq-pikaviestimiin

28.05.2007 Warezov- ja Stration-nimillä tunnetun Skype-madon uusi versio on oppinut luikertelemaan Skypen voip-verkosta myös msn- ja icq-pikaviestinverkkoihin.


Kolme vuotta sitten

Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin

28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.

.