Lindén perää ict:tä energiansäästöön

Kuva: Lehtikuva
1.4.2009 14:53 Tieto- ja viestintätekniikka (ict) tulisi viestintäministeri Suvi Lindénin mukaan valjastaa nykyistä tehokkaammin energian säästämiseen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen.
Ministeri Suvi Lindén puhui aiheesta FiComin ICT ja ympäristö -seminaarissa keskiviikkona. Ict-ala aiheuttaa maailmanlaajuisesti arviolta noin kaksi prosenttia kaikista hiilidioksidipäästöistä, ja osuuden uskotaan jopa kaksinkertaistuvan lähivuosina.
– Vaikka ict-sektorilla on tiedostettu sen omasta toiminnasta syntyvä hiilijalanjälki, on tarkoituksenmukaisempaa tarkastella sitä, kuinka ala voisi vaikuttaa loput 98 prosenttia hiilidioksidipäästöistä tuottavien toimialojen päästökuormaan, Lindén sanoi.
– Esimerkiksi rakennusten, energiaverkkojen ja liikenteen energiankäytön tehostamista älykkään teknologian keinoin tulisi tarkastella yhteistyössä eri alojen kesken. Tämä edellyttää ennakkoluulotonta, toimialojen rajat ylittävää yhteistyötä.
Uusia rahallisia kannustimia ei valtiolta ole kuitenkaan näillä näkymin tulossa.
– Minulla ei ole tietoa, että sellaisia kannustimia olisi varsinaisesti suunnitteilla. Näkisin, että rahaa pystyy saamaan tutkimus- ja tuotekehityksen kautta, ylitarkastaja Timo Kievari liikenne- ja viestintäministeriöstä sanoo.
Kievari viittaa esimerkiksi Tekesin myöntämiin avustuksiin, joita on suuntautunut paljon ict-hankkeisiin.
– Tätä kautta tulee aidosti arvioiduksi hankkeiden elinkelpoisuus ja järkevyys.
Edelläkävijänä
sähkömittareissa
Lähiaikoina toteutuvana esimerkkinä vihreästä ict:stä Lindén mainitsi sähköisen laskutuksen. Tavoitteena on, että valtaosa suomalaisista laskuista siirtyy verkkoon vuonna 2010. Myös kokousmatkustusta voidaan vähentää merkittävästi videoneuvotteluilla. Aina kuitenkin säilyy tarve palveluille, joita ei voi siirtää verkkoon, ministeri huomautti.
Sähköisen asioinnin edistäminen on Suomessa takkuillut kansainvälisesti verrattuna. Timo Kievarin mukaan ympäristöystävällisessä tietotekniikassa Suomi on joissakin asioissa edelläkävijä. Hän mainitsee esimerkkinä sähkömittarien etäluennan. Hän huomioi myös hallituksen uuden esityksen sähköisestä tunnistamisesta, vaikkakin juuri siinä on meikäläisittäin ollut hankaluuksia.
Suvi Lindén kehottaa ict-alan toimijoita etsimään mahdollisuuksia myös oman hiilijalanjälkensä pienentämiseksi.
Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti vastikään osallistuvansa kansallisiin ilmastotalkoisiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä
11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (9)
Vai laitetaanko polkugeneraattorit laitesaleihin ja työttömät polkemaan?
Vai laitetaanko polkugeneraattorit laitesaleihin ja työttömät polkemaan?
Tai edes ministerit kiertoon.
Ongelmajätteen kierrätys on kallista.