Tekijänoikeus kaipaa täysremonttia

Tekijänoikeus on nykyisellään pitkälti käyttäjän oikeudettomuutta. Saksalaisasiantuntija vaatii vanhentunutta lakia täysremonttiin
Kuva: iRights.info
4.4.2009 13:28 Tekijänoikeus vaatii täysremonttia saksalaisasiantuntijan mukaan.
- Nykyinen malli on etääntynyt yhä kauemmas todellisuudesta, arvioi Till Kreutzer, hampurilainen oikeustieteilijä heise onlinelle.
Nykyiset tekijänoikeudet ovat jääneet ajastaan jälkeen, ne ovat Till Kreutzerin mukaan tietoyhteiskunnan anakronismi. Saksan lakiuudistukset ja EU-säädökset eivät ole parantaneet asiaintilaa, vaan pikemminkin pahentaneet sitä.
Keskeisenä ongelmana on se, että tekijöiden ja tekijänoikeuksien haltijoiden oikeudet on suojattu kattavasti ja erioikeudella, kun taas yleiseen etuun perustuvat käyttöoikeudet on taattu vain poikkeuksina. Käyttö- ja suojaoikeudet tulisi kuitenkin käsitella Kreutzerin mukaan samalla tasolla.
On myös alueita, joissa yleinen etu painaa kaikkein eniten. Nämä tapaukset tulisi Kreutzerin mukaan vapauttaa tekijänoikeuslain soveltamisesta. Niitä olisivat erityisesti
- yksityiset kopiot
- arkistokappaleet
Lisäksi hän ottaa esimerkiksi yleiset kirjastot. Niiden tapauksessa pitäisi tekijänoikeudellisten teosten käyttä sallia ilman oikeudenomistajien lupaa, mutta kohtuullista korvausta vastaan.
Tekijänoikeuden voisi Till Kreutzerin mukaan jakaa kahteen osaa, niin että sinä voitaisiin ottaa tarkemmin huomioon varsinaisten tekijöiden ja oikeuksien haltijoiden välinen ero. Samalla voitaisiin erottaa myös ideaaliset ja materiaaliset teosvaateet.
Tekijänsuojaoikeus olisi tarkoitettu ottamaan huomioon vain teoksen luojan ja oikean tekijän edun. Teossuojaoikeus taas olisi tarkoitettu takaamaan sisältöjen hyödyntämisen taloudelliset vaateet.
Till Kreutzer vaatii, että teossuojaoikeuden laajuutta ja kestoa olisi sovellettava niin, että siinä otetaan huomioon myös yleinen etu. Sen mukaisia kriteereitä olisivat mm. kilpailun toimivuus, innovaation kannustaminen ja yleiset hyvinvoinnin näkökulmat.
Tässä yhteydessä hän ottaa kantaa myös suunnitelmiin pidentää äänitteiden suoja-aikaa 50 vuodesta 95 vuoteen. Edellisten kriteerien perusteella pidentämiseen hänen mukaansa ei ole mitään perusteita.
Hampurin yliopistossa ja ifrOSS-instituutissa toimiva Till Kreutzer käsitteli näitä kysymyksiä vastikään saksalaisbloggaajien Re:pubblica-tapaamisessa Berliinissä. Hän on myös kirjoittanut aihetta käsittelevän väitöskirjan, jota esitellään lähemmin mm. tekijänoikeuskysymyksiin erikoistuneella iRights-portaalilla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta
11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (256)
Ranskan parlamentissa nähtiin torstai-iltana demokratian kannalta irvokas näytelmä, kun maan presidentin Nicolas Sarkozyn ja tekijänoikeusteollisuuden yhdessä ajama ns. kolmesta poikki -laki eli La loi Hadopi äänestettiin voimaan vain kuudentoista kansanedustajan ollessa läsnä istuntosalissa.
Kansanedustajien enemmistö oli jätetty siihen käsitykseen, että laista äänestettäisiin vasta seuraavalla viikolla. Kello 22:45, kun valtaosa kansanedustajista oli jo poistunut paikalta, valtiosihteeri Roger Karoutchi - mitä todennäköisimmin presidentti Sarkozyn ohjeistama - ilmoitti yllättäen, että laki otettaisiinkin äänestykseen välittömästi.
huono trolli on huono. yritä lujempaa.
Aivan oikein. Oma omaisuutesi ja omaasi ja päätät sitä, miten sitä käytetään. Muilla olevat kopiot omaisuudestasi taas ovat heidän omaisuuttaan.