Puhelinnumeroita saa jakaa ilmaiseksi netissä

8.4.2009 12:17 Markkinaoikeus määräsi Suomen Numeropalvelulle 100 000 euron seuraamusmaksun määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.
Markkinaoikeus on määrännyt valtakunnallista puhelinliittymien tilaajatietokantaa ylläpitävälle Suomen Numeropalvelu Oy:lle 100 000 euron sakot määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.
Riita koski sitä, millä ehdoilla tavallisten kansalaisten puhelinnumero- ja osoitetietoja saa jakaa internetissä.
Numeroja saa jakaa
ilmaiseksi netissä
Markkinaoikeuden päätöksen mukaan puhelinnumeroiden tietokantoja omistava yhtiö ei saa kieltäytyä myymästä numerotietoja sillä perusteella, että niitä jaetaan ilmaiseksi internetissä. Samalla Markkinaoikeuden päätöksestä käy myös ilmi, että nimi- ja numerotietoja ei Suomessa hyväksytyn EU-direktiivin mukaan saa jakaa pyytämättä ensin lupaa luettelossa olevilta henkilöiltä.
Kiista alkoi 29. lokakuuta 2003, kun ruotsalainen pörssiyhtiö Eniro avasi Suomessa www.eniro.fi-sivuillaan henkilöhakupalvelun, josta pystyi hakemaan puhelinnumeron omistavien yksityishenkilöiden puhelinnumeroita ja osoitteita – ilmaiseksi.
Teleoperaattoreilta puhelinnumerot keräävä ja näitä tietokantoja ylläpitävä Suomen Numeropalvelu ilmoitti heti seuraavana päivänä purkavansa yhteistyösopimuksen Eniron kanssa.
Perusteluna kieltäytymiselleen Suomen Numeropalvelu oli esittänyt sen, ettei puhelin- ja osoitetietoja saa tietosuojasyistä tarjota loppuasiakkaille internetissä ilmaiseksi ja ilman rekisteröitymistä, käytännössä koko maailman yli viidelle miljardille ihmiselle.
Markkinaoikeuden päätöksen mukaan Suomen Numeropalvelun vaatimus palvelun maksullisuudesta ja rekisteröitymispakosta oli kilpailua vääristävä ja perusteeton.
Näin ainoana valtakunnallisena puhelinnumeroiden tukkumyyjänä olevan Numeropalvelun katsottiin käyttäneen väärin määräävää markkina-asemaansa.
Markkinaoikeuden päätös näytti toteen sen, että Eniro oli luettelopalveluja koskevassa liiketoiminnassaan riippuvainen siitä, että Suomen Numeropalvelu luovuttaa sille toiminnassa välttämättömät yhteystiedot. Numeropalvelun lainvastainen menettely johti siihen, että Eniro joutui sulkemaan sähköisen luettelopalvelunsa ja luopumaan palvelun tarjoamisesta suunnittelemassaan muodossa.
Markkinaoikeuden mukaan menettely rajoitti siten Eniron toimintavapautta ja kilpailua luettelopalvelumarkkinoilla.
Kilpailijat
omistajina
Kun Suomen Numeropalvelun omistivat samoilla hakemisto- ja luettelomarkkinoilla toimivat Fonecta ja Finnet-Media, menettelyn varsinaisena tarkoituksena voitiin katsoa olleen estää alalle tulo uudentyyppisiä palveluita tarjoavilta kilpailijoilta.
Samalla Suomen Numeropalvelun menettely hidasti uutta teknologiaa hyödyntävien ja aikaisempaa käyttäjäystävällisempien, monipuolisempien sekä kustannustehokkaampien hakemisto- ja luettelopalvelujen kehittämistä, Markkinaoikeus totesi.
Markkinaoikeuden mukaan Numeropalvelu käytti väärin määräävää markkina-asemaansa tilaajatietojen tukkumarkkinoilla Suomessa asiakkaan toimintavapautta kohtuuttomasti rajoittamalla elokuun loppuun 2005 saakka.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:21 Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 09:02 Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 07:00 Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 01:28 Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista 09:48
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Kim Dotcomin pelätään karkaavan 16:42
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n 11:44
- Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta 08:40
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Esimiehen onnenpyörä houkuttelee Duunitalkoisiin
07.02.2007 Jos esimiehesi alkaa puhua onnenpyörästä oravanpyörän sijaan, hän on mitä todennäköisimmin vieraillut Työterveyslaitoksen Duunitalkoot-sivustolla. Juuri avattu verkkopalvelu jakaa eväitä keskusteluilmapiirin ja osallistumiskulttuurin parantamiseen niin työntekijöille kuin pomoillekin.
Kolme vuotta sitten
Krakkeroitu liikennetaulu varoitti briteistä Teksasissa
07.02.2009 Krakkerit muuttivat elektronisen liikennetaulun tekstin Teksasissa varoittamaan brittien invaasiosta.
Taloussanomat
- Anteeksi, unohdin kaiken – pätkiikö sinullakin töissä? 06:01
- Suomen kauppataseessa ennätysvaje – "Kuin öljykriisissä" 09:15
- Kriisi iski autonvuokraajiin – ikärajojakin laskettu 06:08
- Neuvottelut jatkuvat Kreikassa – yleislakko säästöjä vastaan 08:21
- Yle: Nokia irtisanoo ja rekrytoi yhtä aikaa 08:45
- UBS:n loppuvuoden tulos romahti 09:01
- HS: Liki 70 kuskia saa lähteä Helsingin bussiyhtiöstä 07:25
- Haaviston kannattajat asuvat kalleimmin 15:37
- Kreikka leikkaa 15 000 julkisen alan työpaikkaa 20:30
- Arvio: Romahdus Nokian älypuhelinten toimituksissa 18:04
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (11)
Vaikka sopimusta ei olisi irtisanottu, niin Eniro ei silti olisi saanut niitä tietoja palvelussaan esittää.
" Samalla Markkinaoikeuden päätöksestä käy myös ilmi, että nimi- ja numerotietoja ei Suomessa hyväksytyn EU-direktiivin mukaan saa jakaa pyytämättä ensin lupaa luettelossa olevilta henkilöiltä."
Ei ainakaan minulta ole kysytty saako numeroani jakaa muualle.

GSM-liittymää haettaessa kysytään, saako numeron kertoa numerotiedustelussa. Samoin tietoja on kerätty ihmisiltä monessa eri paikassa, joten varmasti jotain tietokantoja on olemassa - vähintäänkin jo ne, jotka nykyisistä puhelinluetteloista löytyvät.
Miten tämä homma lähtee tästä käytännössä etenemään, sitä en tiedä.
Mutta Suomen Numeropalvelun lähtökohta oli mielestäni idioottimainen: mikään laki ei vaadi, että tietoja ei muka saisi tarjota ilmaiseksi.
Ei ainakaan minulta ole kysytty saako numeroani jakaa muualle.
Olet tainnut allekirjoittaa luvan laittaa numero valtakunnalliseen tietokantaan siinä kohtaa, kun olet tehnyt liittymäsopimuksen teleoperaattorisi kanssa.