Effi juhlii: KHO todisti sähköisen äänestyksen fiaskoksi
9.4.2009 10:15 Effi on murehtinut viime aikoina Lex Nokian läpimenoa, mutta nyt yhdistys sai itselleen mieluisan lopputuloksen, kun korkein hallinto-oikeus kumosi sähköisten vaalien tulokset.
Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland ry kertoo olevansa erittäin tyytyväinen korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen, jolla se kumosi Karkkilan, Kauniaisten ja Vihdin kunnallisvaalien tulokset sähköisen äänestyksen ongelmien takia. Vaalit on pidettävä uudestaan näissä kunnissa.
Oikeus toteaa perusteluissaan, että kokonaisuutena tarkastellen sähköisen äänestysjärjestelmän toimintavirhe, puutteellinen ohjeistus, hukkuneiden äänten suuri määrä johtavat siihen, että vaalit on toimitettu virheellisessä järjestyksessä.
Valittajien asiamiehenä toiminut lakimies Mikko Välimäki kommentoi tiedotteessa:
– Vihdoinkin hyvin perusteltu päätös. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus tarkoittaa, että jokaisen ääni pitää laskea. Tämän jälkeen on riidatonta, että sähköinen äänestyskokeilu oli täydellinen fiasko.
Effi toteaa, että päätös oli odotettu. Mutta olisihan tässä voinut käydä toisinkin, kuten Helsingin hallinto-oikeuden äänestyspäätöksestä nähtiin.
– Olihan KHO:ssa kyllä yksi tuomari, joka katsoi, että aiemman tuomion perusteet olivat oikein, eikä päätöstä pidä muuttaa. Mutta tulos oli sikäli odotettu, että uskoimme täysin itse asiaan, Välimäki sanoo.
Effikin sai näin kevättä rintaansa, vaikka hävisikin äskettäin taistelunsa niin sanottua Lex Nokiaa vastaan.
– Se voi olla yksi tulkinta. Vaihteeksi voittoisa päätös, Välimäki toteaa.
232 äänen
tähden
Viime syksyn kunnallisvaalien jälkeen selvisi, että 232 sähköisesti annettua ääntä oli hukkunut. Joissakin kokeilukunnissa yksikin ääni olisi voinut muuttaa valtuuston kokoonpanoa, Effi tähdentää.
Effi avusti kuuttatoista valittajaa kolmessa kunnassa. Effin keräämien todistajan- ja asiantuntijalausuntojen perusteella ongelmat johtuivat muun muassa koneiden jumiutumisesta äänestyshetkellä, puutteellisesta testauksesta, käyttöliittymäsuunnittelun ongelmista, havaittujen ongelmien korjaamatta jättämisestä ja virheellisistä ohjeista.
Effin varapuheenjohtaja Ville Oksanen odottaa oikeusministeriöltä seuraavaksi vastausta kysymykseen, kuka korvaa virheellisestä järjestelmästä koituvat kustannukset ehdokkaille ja puolueille, sillä uusien vaalikampanjoiden järjestäminen ei ole halpaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää
28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.
Kolme vuotta sitten
Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin
28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (12)
http://www.kho.fi/paatokset/46372.htm
Joo. Ja Lähi-Itään tulee rauha.
Käytännössä Open Sourcelle ei tässä ole minkään valtakunnan kilpailijaa.
Aivan samoin kun tulee paperiton toimisto. Ai niin sitä ennen tulee paperiton vessa.
Aivan samoin kun tulee paperiton toimisto. Ai niin sitä ennen tulee paperiton vessa.
Paperiton vessa ei ole sci-fiä. Sellaisia joutuu toisinaan kokeilemaan. Kokemukset ovat samantapaisia kuin paperittoman äänestyksen kokeiluissa; ongelmia, hämmennystä, hätäisiä ratkaisuja, likaista toimintaa, häpeää, jälkipyykkiä... Mieti Brax, mihin olet kätesi työntänyt!
Eikä tarvitse edes puhua joistakin kokeilukunnista, asia on niin päivänselvä. Kääntäkää asia toisinpäin: Olisko ihan ok juttu, että ääniä aina pikkuisen katoaa äänestyksissä äänestyksen toteutuksesta johtuvista syistä? Mikä olisi sopiva määrä, sata, tuhat, satatuhatta? Olisko ok, että tämän pienen virheen vaikutusta tarkasteltaisiin aina vaalitulokseen verraten, että olisiko kadonneilla äänillä ollut vaikutusta?
Tällainen toiminta on yhtäkuin demokratian uskottavuuden romuttaminen.
KHO on päätöksensä tehnyt, puuttuu enää lakia rikkoneiden virkamiesten saattaminen edesvastuuseen tekosistaan, ja ministereiltä poliittinen vastuunkanto.
Toivottavasti joku maksaa tän sotkun... ite jos olisin ollut ehdokkaana valittaisin ja hakisin oikeudesta menetettyjä mainosrahoja + miestyötunteja takaisin.