Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kansalaisjärjestöjen pahimmat epäilyt olleet aiheellisia

ACTA:ssa tähdätään tiedostojen jakamisen ja yksityisen kopioinnin kriminalisointiin

Wikin Whistleblower-saitti Wikileaks on julkistanut salaisia dokumentteja kansainvälisen piratismin vastaisen ACTA-sopimuksen valmisteluista

14.4.2009 18:40 Pitkälle valmistellussa ACTA-sopimuksessa (Anti-Counterfeiting Trade Agreement) on kysymys paitsi kansainvälisestä piratismin, myös tiedostojen jaon ja yksityisen kopioinnin vastaisesta toimenpideohjelmasta. Tämä ilmenee sopimuksen valmisteluun liittyneistä salaisista esitysluonnoksista ja keskustelupapereista, jotka Wikileaks on onnistunut tuomaan päivänvaloon.

Johtavien teollisuusvaltioiden salaisissa ACTA-neuvotteluissa on aavisteltu kansalaisoikeuksien kannalta arveluttavia linjauksia, joista on saatu esimakua eri maissa kovennetuista toimenpiteistä Fllesharingiä, tiedostojen jakoa vastaan. Nyt pahoille aavistuksille on saatu vahvistus, kun Wikileaks on saanut sisäpiirien tiedonantajilta useita valokuvattuja dokumentteja ja julkistanut ne pdf-tiedostoina.

Varsinkin viime lokakuun puolivälissä kirjatussa Yhdysvaltojen ja Japanin esitystä koskevassa keskustelupaperissa on  lähdetty siitä, että eri maissa olisi ryhdyttävä rangaistustoimiin tiedostojen jakamiseen osallistujia vastaan. Sopimuksessa ei haluta tehdä eroa sen välillä, kun kopioinnista ei ole ollut mitään rahallista hyötyä tai kun sillä on voitu vilpillisin keinoin rikastua.

Sopimuksen allekirjoittavissa maissa kriminalisoituun kopiointiin syyllistyneitä olisi rangaistava niin kovilla sakoilla tai vankeudella, että se toimisi tehokkaana varoituksena muille vastaavaa toimintaa harkitseville. LIsäksi ACTA-maissa tulisi helpottaa ja halventaa oikeudenomistajien siviilioikeudellisiin syytetoimia tuotepiraatteja ja ryöstokopioijia vastaan.

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (40)

Huono 0
Kukahan on tämänkin takana...

ei liene vaikea arvata.
Ahneella on usein ... loppu
Kukahan on tämänkin takana...

ei liene vaikea arvata.

No teosto tietenkin!
Aika härskiä toimintaa sopii myös hienosti Cable Reaydy laitteisiin jolla ei voi nauhoittamaansa elokuvaa siirtää minnekään.
Yksityisen kopioinnin kriminalisoinnista tulee fiasko.
Kaikenhan voi kriminalisoida, mutta valvonnasta voi tulla mahdotonta.
Tulee siis yhteiskunnalle kalliiksi nuo lisääntyneet vankeinhoitokulut kun joku vähän varettaa.
Varettamisen aiheuttaman "vahingon" maksaminen ei varmasti veronmaksajia innosta.
Eihän noita huumekuriirejakaan tunnuta saavan kuriin, niin miten sitten varettajat.
Turhaa hössötystä taas
tehokkaana varoituksena

Tehostetaan sitten kunnolla, ja teloitetaan kopiolakien rikkojat. Eipä tule ylimääräisiä kuluja vankeusrangaistuksista...
Tenu
Kukahan on tämänkin takana...

ei liene vaikea arvata.

No teosto tietenkin!

Joo näin se on. Taas piraatti-juntit kertoo älynväläyksiä: teosto määrää jo useiden maiden politiikasta! Hei haloo!
Kukahan on tämänkin takana...

ei liene vaikea arvata.

No teosto tietenkin!

Joo näin se on. Taas piraatti-juntit kertoo älynväläyksiä: teosto määrää jo useiden maiden politiikasta! Hei haloo!

Anteeksi. Se oli vain sarkasmia.
Kukahan on tämänkin takana...

ei liene vaikea arvata.

No teosto tietenkin!

Joo näin se on. Taas piraatti-juntit kertoo älynväläyksiä: teosto määrää jo useiden maiden politiikasta! Hei haloo!

Olisi vakuuttava kommentti, jos aikaiset kommenttisi (olettaien, että olet sama henkilö) eivät olisi tuoreessa muistissa. Sitä paitsi, kyseessä on selkeästi komiikkahengessä tehty heitto, vain tosikko joka ei ole avoin minkäänlaisille muille ehdotuksille kuin oman aatteensa, ottaa mokoman tokaisun tosissaan.
...
Ilmeisestikin musiikki- ja elokuvalobbarit ovat kyllästyneitä liian hyvin menevään bisnekseen, joten reiluuden vuoksi päättävät ampua itseään jalkaan. Kyllähän minuakin ketuttaisi jos olisi miljoonia ihmisiä kantamassa minulle rahaa rekkalasteittain. Vähemmästäkin haluaisin moiset ihmiset linnaan.
Kyuu Eturautti
Ruotsin Piratpartiet menee tosi lujaa. Pian jo 5. suurin puolue. Suomalaisten pitäisi tukea sitä EU vaaleihin, niin saataisiin viimein loppu noille "Lex Karpeloille" ja Lex Nokioille.
Tukea Ruotsiin
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
.