Wienin Linux-hankkeen arviointitutkimus pidetään salassa

Wienin avoimen lähdekoodin Linux-hanke Wienux herättää kummastusta salailulla
Kuva: Wienux
17.4.2009 21:17 Wienin kaupunginhallinnon Linuxiin siirtymisen kuluja ja hyötyjä arvioiva selvitys halutaan pitää salassa. Salaamista perustellaan tiedoilla, joiden ei haluta vuotavan kilpaileville tahoille.
Kaupungin Linux-hankkeen Wienuxin arvioinnin salamyhkäisyyttä ihmetellään yleisesti. Avoimen lähdekoodin hankkeissahan piti kaiken muunkin olla avointa, niin että ratkaisuihin voitaisiin keskustelujen kautta löytää aina parhaat perustelut.
Pitkään valmistellun Wienux-hankkeen ensimmäinen arvio, Studie Open Source Software (STOSS) julkaistiin marraskuussa 2004 - osana siinä korostettua hankkeen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Uusi selvitys STOSS2 taas on jäämässä päättäjien pöytälaatikoihin.
- Selvitys on sisäinen työtämme auttava muistio, toteaa kaupunginhallituksen tiedottaja Martin Schipany asiaa tivanneelle Itävallan yleisradion futurezone-uutispalvelulle. - Siitä riippuvat seurauksiltaan rankat päätökset.
Selvityksen perusteella tehtävät päätökset tehdään hänen mukaansa ensi kesänä, mutta päätösten perustelut, eli kyseinen asiakirja jää kuitenkin salaiseksi.
Kysymykseen, mistä kilpailevista tahoista mahtaa ollakaan kysymys, joilta tietoa halutaan varjella, hän ei suostu tarkemmin vastaamaan. Vain sen verran, että kyse on ohjelmistoista ja niiden toimittajista.
Futurezone huomauttaa, että mikä ratkaisu sitten lieneekään, Linux jossain muodossa tai sittenkin Microsoft, kaupunki on empinyt jo pitkään it-investoinneissaan ja jättänyt softapäivityksiä väliin. Pitkä empiminen ja salailu kertoo, että valmisteilla voi olla todella yllättävä ratkaisu.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää
28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.
Kolme vuotta sitten
Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin
28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (105)
# Basis: Debian GNU/Linux 3.1
# Kernel 2.6.11
Ihan viisasta siis pysytellä hiljaa, ettei kukaan ryhdy harrastamaan polkumyyntiä ja ryhdy syömään kuormasta. Se on raakaa peliä tämä business...
Jäi vähän hämärän peittoon, mitä merkitystä sillä olisi, vaikka Microsoft tarjoaisi kaiken ilmaiseksi? Ihan samalla tavalla sen ylläpidon jne. pitäisi maksaa, kuin Linuxissakin?
Vai onko nyt niin, että ilmainen Windows > Linux > ei-ilmainen Windows?