Tiedostojen jako ja tekijänoikeudet sovitettavissa yhteen

Tekijänoikeudet ja tiedostojen jakaminen voidaan sovittaa yhteen tavalla, joka tekee oikeutta internetille ja uudelle mediaympäristölle, uskoo saksalaissosiologi Volker Grassmuck
Kuva: Mika Lahdensivu
18.4.2009 13:38 Internet vaatii uutena innovaatiotilana saksalaisen sosiologin Volker Grassmuckin mukaan myös uuden yhteiskuntasopimuksen, joka tekee oikeutta niin tekijänoikeuksille kuin myös tiedostojen jaolle uutena kulttuuritekniikkana.
- Tekijänoikeuden on aina täytynyt reagoida uusiin mediateknisiin mahdollisuuksiin, Volker Grassmuck toteaa Tagesspiegel-päivälehden haastattelussa. Näin on käynyt painotekniikan, radion, äänitysten yksityisen kopioinnin ja VHS-kasettien tapauksissa.
- Joka kerta tekijöiden ja julkiset edut oli tasapainotettava keskenään uudestaan.
Kun magnetofonit ja nauhurit tulivat markkinoille, halusi Gema - Saksan Teosto - saada niiden ostajien henkilötiedot, vaatiakseen näiltä korvausta musiikin käytöstä. Saksan korkein oikeus eväsi kuitenkin tämän vaateen asettamalla yksityisyyden perusoikeutena etusijalle.
Seurauksena luotiin vuonna 1965 ratkaisu äänitteiden yksityisen kopioinnin korvaamisesta tekijöille kopiolaitteisiin ja sittemmin myös tallennusmediaan (tyhjät kasetit, tallentavat cd:t) sidottuina kertamaksuina.
- Tiedostojen jakoon pätee sama periaate, korostaa Volker Grassmuck. - Kymmenen vuoden kokemuksen jälkeen on sanottava: Se on koeteltu ja vakiintunut kulttuuritekniikka. Siksi se on myös legalisoitava.
Grassmuck korostaa myös, että kyse ei ole mistään ryöstökopioinnista eikä liioin digitaalisesta sosialismista. Päinvastoin vasta tässä pääsevät oikeuksiinsa kysyntä ja tarjonta. - Näin nähtynä tiedostojen jakopörssit ovat täydelliset markkinat.
Myös tekijänoikeudet voivat nimenomaan tiedostojen jaossa päästä oikeuksiinsa, kun niille luodaan uskottavampi järjestelmä. Nykyjärjestelmässä tiedostojen lataajat eivät useinkaan usko kaventavansa taiteilijoiden leipää vaan vain monikansallisten yritysten voittoja.
- Kun ihmiset näkevät, että heidän rahansa menevätkin luoville henkilöille, niin he ovat valmiit maksamaan. Siksi peräänkuulutan kulttuurista flatratea, yhteiskuntasopimusta rehellisyyden ja läpinäkyvyyden periaatteilla, sanoo Grassmuck.
Uusi järjestelmä voitaisiin Grassmuckin mukaan organisoida nettioperaattorien kautta osana surffausmaksua - vaikkapa 5 euroa kuussa - joka välitetään sitten eteenpäin tekijänoikeusjärjestöille. Ne voisivat jakaa ne eteenpäin tekijöille - täsmällisesti latausmäärien mukaisesti, eli tarkemmin kuin mediassa oli ennen mahdollista.
Tagesspiegel kysyy Volker Grassmuckilta tietenkin myös Pirate Bayn oikeusjutusta:
- Vapauttava päätös Pirate Baylle olisi tärkeä varmistus kansalaisvapauksille uudessa mediaympäristössä. Tiedostojen jakamisen käyttö ei ole mikään tuomioistuimille, vaan politiikalle kuuluva kysymys, hän painottaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää
28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.
Kolme vuotta sitten
Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin
28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (71)
gema on "saksan teosto".
Saksan gramexia vastaava instanssi käyttää lyhennettä Gvl.
On kai aika makuasia kerätäänkö raha hyvitysmaksuna vai surffausmaksuna. Isompi ongelma on se, että suuri osa piraateista ei näytä haluavan maksaa mistään mitään.
Juridiselta kannalta tiedostonjakamisen ongelma on jo lähtökohtaisesti siinä, että henkilö jakaa teoksen johon hänellä on vain käyttöoikeus. Tekijänoikeuslaissa on käsite 'julkaistu teos' joka tarkoittaa sitä, että teos on tekijän luvalla saatettu yleisön saataville. Oikeus yksityiseen kopiointiin perustuu siihen, että teos on laillisesti julkaistu eli tuossa julkaisuvaiheessa tavalla tai toisella tekijä saa korvauksensa. Tiedostonjako puolestaan luo ketjun, jossa teosta julkaistaan lukemattomia kertoja. Tekijän kannalta on aika suuri merkitys sillä saako hän korvauksen yhdestä vai tuhannesta julkaisukerrasta.
Toinen ongelma tiedostonjaossa on se, että se katkaisee tekijän oikeuden päättää siitä, miten teos leviää. Syyt voivat olla ideologisia, poliittisia ja ne voivat olla ulkopuolisen näkökulmasta typeriä mutta yhtä kaikki ne ovat tekijän oikeutta: tekijällä on oikeus kieltää musiikkinsa käyttämisen pornoelokuvassa. Tekijällä pitää yhtä hyvin olla oikeus päättää, että hänen levyjään myydään mieluummin keikalla täyteen hintaan kuin viidellä eurolla Esson alelaatikossa. Tekijät eivät tarvitse suuren yleisön holhousta kun yleisö kuvittelee tekevänsä palveluksen levittämällä teosta mahdollisimman paljon.
Eilen sai 5000 uutta jäsentä.
piratpartiet .se
Huomenna 4 suurin puolue Ruotsissa.
Riippuu täysin siitä paljonko levy-yhtiö tekee levyn eteen töitä ja kuinka paljon sitä uskotaan myyvän. Joku Idols -voittajan ensilevystään saama royalti on tietysti paljon pienempi kuin jonkun 20 vuotta alalla toimineen, säännöllisesti yli 10.000 myyneen artistin.
Paljonko artisti itse saa myydystä levystä- 4-5%?
Artisti ei ole tekijä, välttämättä.
Artisti on laulaja, soittaja tai esiintyjä.
Tekijä on säveltäjä, sanoittaja ja sovittaja.
Artistit saavat levymyynnistä osan ja tekijät saavat oman osansa.
Eilen sai 5000 uutta jäsentä.
piratpartiet .se
Huomenna 4 suurin puolue Ruotsissa.
Esim. Piratebayn tapauksessa viihdeteollisuus on huomannut että monia kymmeniä miljoonia käyttäjiä on vaikeaa asettaa syytteeseen, vaikka he ovat todellisuudessa vastuussa laittomasti jaetusta materiaalista. Joten he yrittävät saada hieman kyseenalaisesti palveluntarjoajan eli Piratebayn hemmojen päitä pölkylle.
Tietysti on ymmärrettävää että he haluavat jotain korvauksia jaetusta materiaalista mutta nähtäväksi jää kallistuuko oikeus lopulta yksilönsuojan ja -oikeuksien hyväksi vai valjastetaanko oikeusistuinkin lopulta viihdeteollisuuden ja bisnesmaailman pelinappulaksi.
Tilanteessa pitäisi noudattaa ns. vähimmän vastuksen lakia. Miksi taistella ihmisten tottumuksia vastaan kun niillä voisi tehdä bisnestäkin?
En sinänsä puolusta laitonta tiedostonjakoa mutta jos jokin toiminta on laitonta ja samalla on vaikeaa luoda lakia joka olisi sekä tehokas että moraalisesti oikea, pitäisi lainsäädännän ja bisnesmallien toimintaa sopeuttaa tilanteeseen.
Tulevaisuudessa tullaan varmasti näkemään yhä enemmän bisnesmalleja jotka hyödyntävät vertaisverkkoteknologiaa.
Eilen sai 5000 uutta jäsentä.
piratpartiet .se
Huomenna 4 suurin puolue Ruotsissa.Ja se vaikuttaa Suomen politiikkaan? Miten?