Viestintävirasto huolestui lankojen katkomisista

Muun muassa Lieksa on päätöksen piirissä.
Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
20.4.2009 09:16 (päivitetty 16:23) Viestintävirasto huolestui TeliaSoneran toimista maaseudulla siinä määrin, että viranomainen laajensi uusilla päätöksillään operaattorin yleispalveluvelvoitetta.
Velvoite kattaa päätöksen myötä peruspuhelinpalvelujen tarjonnan nyt myös Hyrynsalmen, Ilomantsin, Kinnulan, Kivijärven, Lestijärven, Lieksan, Pihtiputaan, Puolangan, Sotkamon, Suomussalmen, Yli-Iin sekä vuoden alussa Ouluun liittyneen entisen Yli-Kiimingin kunnan alueella.
Taustalla on viraston mukaan TeliaSoneran ilmoitus lopettaa lankapuhelinpalveluiden tarjonta eräillä harvaanasutusalueilla kevään aikana.
Viestintäviraston on voimassa olevan lainsäädännön mukaan nimettävä yleispalveluyritys, mikäli nimeäminen on välttämätöntä puhelinpalvelujen saatavuuden turvaamiseksi tietyllä alueella.
Nettivelvoite
nousemassa megaan
Velvoite tarkoittaa käytännössä sitä, että tarjottavalla liittymällä voidaan soittaa hätäpuheluita, soittaa ja vastaanottaa kotimaan ja ulkomaan puheluita sekä käyttää muita tavanomaisia puhelinpalveluita.
Liittymän on lisäksi mahdollistettava tarkoituksenmukainen internet-yhteys, jolla netin peruspalvelut, kuten sähköposti ja sivujen selailu, toimivat tyydyttävällä tavalla. Yhteys voidaan tällä hetkellä tarjota liittymällä, joka mahdollistaa tiedonsiirron 30-50 kbit/s nopeudella, mutta velvoite on nousemassa yhteen megabittiin.
TeliaSonera ei vielä suostunut kommentoimaan, valittaako se päätöksestä vai ei. Yhtiö haluaa ensin tutustua tarkemmin perusteluihin.
Tällä hetkellä nimettyjä yleispalveluyrityksiä on kymmenen. Yleispalveluvelvollisuudet kattavat 147 kunnan alueen.
Päivitys klo 16.23: lisätty maininta, ettei Sonera ole vielä valmis kommentoimaan mahdollista valitusta
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti
11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (20)
Kohta julkisuudessa on tiedote, miten kuparit kelataan pois, koska "niitä ei käytä kukaan".
Niinpä.
Muistatkos mikä Sonera oli joskus aikoinaan? Kyllä niillä on velvoitteita yksityistämistä edeltäneeltä ajalta. Kun Suomen valtio ei ollut vielä silloin niin järjettömän typerä kuin nyt.
Kait sitä omistajien luulisi tietäneen mihin leikkiin lähtivät mukaan...
Olet oikeassa. Ongelmana vain on, että esimerkiksi uusimpaan tekniikkaan investoineen maaseudun yrittäjän pitäisi pystyä muuhunkin kuin surffailuun.
Voisitko kertoa, mitä ne semmoiset yksityistämistä (ja pörssiin vientiä ja ruotsalaisille myyntiä) edeltäneeltä ajalta periytyvät velvoitteet ovat? Siis sellaiset velvoitteet, joita ei voi olla milllään muulla operaattorilla ja jotka jollakin konstilla pystyttäisiin kohdistamaan TeliaSonera Finland Oyj -nimiseen yhtiöön? Mihin lakiin ja viranomaisen määräykseen velvoitteet perustuvat?
mutta tietenkin näillä hinnoilla vaihtuu yhteys DNA:n 3G:hen heti kun verkko on valmis.
Yritä tehdä asialle jotain ja ota kiiruusti yhteys omaan kansanedustajaasi.
Yritykset tekevät vain sellaisia asioita, joita valtiovalta ANTAA niiden tehdä. Ja Suomessa kun ihannoidaan yritysten ja teknologioiden vapaata kilpailua, niin mitäs niiden kuparien on väliä, rullalle vaan ja onnea.