Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mediamaksu ei miellytä

Mediafirmat tyrmäsivät Yle-raportin

VKL:n mukaan mediamaksu johtaa harhaan, koska maksulla rahoitetaan yksinomaan valtiollisen Yleisradion toimintaa.
Kuva: Timo Jaakonaho / Lehtikuva

23.4.2009 23:39 Noin 800 mediayritystä edustava Viestinnän Keskusliitto on pettynyt tänään julkistettuun raporttiin Yleisradion rahoituksesta. Yleisradion rahoitusta selvittänyt työryhmä esittää raportissa, että tv-maksu korvattaisiin veronkaltaisella mediamaksulla.

Liiton puheenjohtaja Håkan Gabrielssonin mukaan raportin ehdotukset uhkaavat media-alan moniarvoisuutta. Gabrielsson jäi kaipaamaan raportista etenkin määritelmää Yleisradion roolille internetissä.

– Työryhmä ei ilmeisesti ole tiedostanut sitä syvällistä rakenteellista muutosta, jonka läpi media-ala on menossa verkon merkityksen kasvaessa, Gabrielsson kommentoi liiton tiedotteessa.

Mediayritysten kattojärjestö haluaisi saada tarkemmat rajat julkiselle palvelulle. Järjestön mukaan julkisen palvelun rajat määrittelee tulevaisuudessa käytännössä Ylen hallintoneuvosto.

– Eihän Yleisradion ylin toimielin voi toimia puolueettomana rajanvetäjänä Yleisradion ja yksityisen mediasektorin välillä.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (38)

Huono 0
Juuri näin. Veroluonteinen maksu verona ja piste. Yleisradio nimikin sanoo yleisRADIO ja siihen riittää yksi tai kaksi RADIOkanavaa. Julkisin varoin ei tarvitse enään tukea sitä hömppää, mitä tulee tuutintäydeltä joka paikasta.

Pehmeän laskun ajan voisi olla yksi UUTIS-tv-kanava, joka sekin yhdistetään yleisRADION toimitukseen.
Näin täyttyy YLEn velvollisuus 0,0001% veron korotuksella
Mediamaksu halutaan kohdistaa "asuntokuntiin", niinhän se termi taisi kuulua. Jos tällainen "asuntokunta" tarkoittaa itsenäisesti asuvaa ihmistä, kuten esim. alivuokralaistani, niin tarkoittaako tämä sitä että hän joutuu tästä lähtien maksamaan mokoman veron vaikka katselee minun televisiotani? Me olemme kaksi eri taloutta vaikka asummekin samassa osoitteessa. Vuokrasopimuksessa on sovittu TV katselu. Tähän saakka on riittänyt minun maksamani TV-lupa, jatkossa sitten maksuna 2*175 Eur -ja vieläpä ulosottokelpoisena?!?
No huh huh ...
Yleisradion uutiset ovat pieni otos samoista lähteistä joista kaikki muutkin ottaavat juttunsa.

Kukaan ei tarvitse yleisradiota, elleivät sitten siellä loisivat poliittisten puolueiden edustajat.

Tälläiset poliittiset turvatyöpaikat olisi jo syytä lopettaa.
MK
Uutisissa oli maininta, että alle 400 000 euron liikevaihdolla yrittäjät ovat vapaat tästä mediamaksusta. Entäs, ne maatalousyrittäjät? Kyllä tässä näkyy selvä "kepulainen lypsy" jolla maatalousyrittäjät saavat vapautuksen tästäkin. Pelkällä kansaneläkkeellä oleva maksaa, mutta suurehkon tilan omistaja ei koska työskentelee "kotiyrityksessään"??? Esitys on vastoin kaikkea vapaata tiedon jakamista. Luulisi tälläisen yhtä yritystä (YLE) suosiva pakkomaksu olevan kilpailulakienkin kanssa ristiriidassa? Koska alkoholivero muutetaan tälläiseksi pakolliseksi käyttömaksuksi myös niile jotka eivät juo alkoholia?
ei tälläistä mediamaksua
Maatalousyrittäjätkö vapaaksi tästäkin maksusta? Maksammeko me muut maatalousyrittäjien vapautuksen tästäkin mediamaksusta jos heillä ei ole riittävän isoa liikevaihtoa? Milloin tulee pakollinen mediamaksu muille kepulaisille medioille kuten Suomenmaa ja Maaseudun tulevaisuus lehdille? Taitanee vaan olla niin, että Yle haikailee menetettyä monopoliasemaa? Olihan meillä menneinä vuosina se radiolupamaksu.
haudatkaa koko ajatus
Huono 3
Minusta hyvä, että saatiin tällä tavoin keskustelunavaus ja hinta monelle asialle. Yle tarvitsee 175 e/kotitalous saavuttaakseen noin 400Me liikevaihdon. Vastaavasti Sanomien liikevaihto on noin 4000Me josta suunnilleen puolet tulee mainoksista.

Tästä voidaan päätellä, että kotitaloudet maksavat pelkästään Sanomille lähes 900 e/vuosi mainoksina tuotteiden hinnoissa. Halusivat sitä tai ei ja käyttivätpä Sanomien mediaa tai ei. Ainoa vaihtoehto välttyä maksulta on jättää sellaiset tuotteet kauppaan, joita on mainostettu.

Ja vastaava tietysti pätee muihinkin mediataloihin.
En ole puolesta enkä vastaan
Ei YLE ole mikään erioikeutettu perimään verona jotain mitä ei muuten ansaitse. Tai sitten alkoholiverokin kaikille juot tai et. Samoin voidaan jopa autovero määrittää liikenneveroksi autoilet tai et.

Suomeksi sanottuna älyvapaata touhua.

YLE kortille ja ellei kauppa käy, harkitkoon tuotteiden (ohjelmien) laadun parantamista tai saneerauksia kuten muutkin yritykset ellei tulot pysy menojen suhteessa.
Ei TV:tä omistava ja oikeat uutiset muutenkin tietoonsa saava...
Miksi tavallisen tallajan pitää YLE:ä sponsoroida?
Mainokset kehiin ja hankkimaan sitä rahoitusta kuten muutkin kanavat tekee.
Maksuihin kyllästynyt
Varsin edullisesti tuntuu Yle pystyvän tekemään kotimaista ohjelmaa. Jos kaikki Ylen kanavat yhteensä maksaa noin 175e/v/kotitalous, se on hyvin pieni summa siitä, että ei tarvitse katsoa mainoksia eikä roskasarjoja. Eikä myöskään tarvitse maksaa piilokustannuksena tuotteiden hinnoissa, vaan tarjonnalle on selvä hinta.

Vaikka ehdotettu keräystapa ei olekaan reilu kaikkia kansalaisia kohtaan, ei ne mainosrahoitteiset tavatkaan ole reiluja kaikkia kansalaisia kohtaan.
Mainoksiin ja amerikkalaisiin(kin) roskasarjoihin kyllästynyt
Miksi tavallisen tallajan pitää YLE:ä sponsoroida?
Mainokset kehiin ja hankkimaan sitä rahoitusta kuten muutkin kanavat tekee.
Et aivan ymmärrä Ylen tehtävää, mainosrahoitteisuus tekisi siitä kaupallisen, jolloin ei voisi hoitaa tehtäväänsä.

Toisenseen tässä maassa on kaupallisia toimijoita riittävästi.
ss
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää

28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.


Kolme vuotta sitten

Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin

28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.

.