Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei enää pelkkiä matkakuluja

Sähköinen veroilmoitus laajeni merkittävästi

Palvelussa on kilpailu, jossa voi arvata, kuinka monta veroilmoitusta lähetetään tänä keväänä verkossa. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kannettava tietokone. Jyrki Kataisen arvaus on 330 000.
Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva

29.4.2009 15:42 Viime vuonna matkakuluista liikkeelle lähtenyt sähköinen veroilmoitus kelpuuttaa tänä vuonna myös kotitalousvähennykset ja paljon muutakin.

Miljoona veronmaksajaa voi tänä keväänä korjata veroilmoitustaan verkossa, ja tähän mennessä niin on tehnyt noin 71 000 veronmaksajaa.

Verohallinnon mukaan tänä keväänä verkossa voi ilmoittaa paitsi asunnon ja työpaikan väliset matkakulut, myös kotitalousvähennyksen, tulonhankkimiskulut ansiotuloista, työasuntovähennyksen, luovutusvoitot ja -tappiot, maksetut elatusmaksut, veronpalautuksen siirron puolisolle sekä Ahvenanmaan vähennykset.

Tavoitteena on, että ensi keväänä palvelu jälleen laajenee.

Älä jätä viime
tinkaan verkossakaan

– Meidän perhe tekee tarvittavat täydennykset veroilmoitukseen verkossa. Fantastinen palvelu! Toivottavasti uudet palvelumallit innostavat meitä suomalaisia, valtiovarainministeri Jyrki Katainen kommentoi.

Ilmoittamista ei kannata jättää viime tippaan verkossakaan, Verohallinto muistuttaa. Jos kaikki ovat liikkeellä viime hetkellä, palvelu voi hidastua ja pahimmassa tapauksessa jopa tukkeutua. Tosin näin kävi vuosi sitten jo viikko palvelun avautumisesta.

Muut kuin verkossa ilmoitettavat tiedot pitää ilmoittaa perinteisesti palauttamalla esitäytetty veroilmoitus.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sims muuttaa valkokankaalle

28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.


Kolme vuotta sitten

Enisa haluaa kestävämmän internetin

28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.

.