Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Maksut jäävät muutamiin satasiin

Tietosuojavaltuutettu saa Lex Nokian tarkastusoikeuden

Lex Nokian valmistelu sai mielenosoittajat liikkeelle.
Kuva: Lehtikuva

29.4.2009 10:18 Lex Nokiaan liittyvässä maksuasetuksessa on käyty kova vääntö siitä, saako tietosuojavaltuutettu tehdä tarkastuksia yrityksiin. Näkemykset ovat menneet ristiin myös korvausten suuruudesta.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio on jäämässä tappiolle Lex Nokian maksuasetuksen säätämissä korvauksissa, mutta voittaa tarkastusoikeuden.

Aarnio olisi halunnut korvausten liikkuvan tuhansissa euroissa. Yrityselämää edustava Elinkeinoelämän keskusliitto taas on puhunut huomattavasti pienemmistä maksuista.

Maksuasetusta valmisteleva oikeusministeriö on kallistunut elinkeinoelämän kannalle.

– Maksut ovat suuruudeltaan joitakin satasia. Yrityssalaisuuden rikkomisessa on suurin maksu, hallitusneuvos Markku Kuusela erittelee.

Maksuasetuksen valmistelu on edennyt loppusuoralle. Asetus on tarkoitus tulla voimaan kesäkuun alussa yhtä aikaa Lex Nokian kanssa.

Lex Nokia eli sähköisen viestinnän tietosuojalaki lisää töitä tietosuojavaltuutetun toimistossa. Lain mukaan yritysten ja yhteisötilaajien on tehtävä ilmoitus tietosuojavaltuutetun toimistoon silloin, kun ne ryhtyvät Lex Nokian sallimiin tarkastuksiin.

– On vähän vaikea arvioida maksujen suuruutta, kun ei tiedetä lain aiheuttamaa työmäärää eikä kysyntää, Kuusela pohtii.

Tunnistamistieto on
yhtä kuin henkilötieto

Maksuasetuksen valmistelussa paljon työtä on aiheuttanut sen seikan selvittely, voiko tietosuojavaltuutettu tehdä tarkastuskäyntejä yrityksiin.

Tietosuojavaltuutettu Aarnion mielestä yrityssalaisuuksien rikkomisten selvittely edellyttää sitä, että tietosuojavaltuutettu joutuu käymään paikan päällä yrityksissä selvittämässä asioita.

Elinkeinoelämän edustajien mielestä tietosuojavaltuutetulla ei voi olla tarkastuksiin laillista oikeutta. Tarkastusoikeus antaisi tietosuojavaltuutetulle lähes poliisin oikeudet.

Maksuasetusta valmisteleva oikeusministeriö on samaa mieltä kuin Aarnio. Tietosuojavaltuutetulla on Lex Nokia -tapauksissa tarkastusoikeus. Oikeus perustuu henkilötietolakiin.

– Tunnistamistieto on yhtä kuin henkilötieto ja tämän perusteella tietosuojavaltuutettu voi tehdä tarkastuksia. Selvitimme asiaa meidän lainvalmistelupuolelta, Kuusela kertoo.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (7)

Huono 0
Elinkeinoelämän edustajien mielestä tietosuojavaltuutetulla ei voi olla tarkastuksiin laillista oikeutta. Tarkastusoikeus antaisi tietosuojavaltuutetulle lähes poliisin oikeudet.

Melko tekopyhä kommentti EK:lta.

Poliisioikeuksia ei kai heidän mielestään voi antaa tietosuojavaltuutetulle vaan ne tulee edelleenkin säilyttää vain yksityisillä yrityksillä. EK oli yksi niistä, jotka ajoivat voimakkaasti Lex Nokiaa ja siten poliisivaltuuksia yrityksille. Tätä peliä on haluttu pelata.

Helpommalla päästäisiin kun kumottaisiin koko Lex Nokia.
Joker_
olen edellisen kommentoijan kanssa samaa mieltä,lex nokian mukaan, yrityksillä on poliisi oikeudet,ei mene normaaliin oikeuskäytäntöön,olisiko rahalla vaikutusta.?
pentti k ylönen
Tässä "uutisessa" ei ole mitään uutista. Homma menee täsmälleen niin kuin laissa sanotaan eli Nokian ja EK:n pillin mukaan. Taitaa olla toimittaja niin sanotusti pihalla.
JP
Tässä EK siirtää maksun tavallisille veronmaksajille.

Ensin maalattiin kuva, jossa yritystoiminnan jatkamisen edellytykseksi Suomessa asetettiin tämä laki. Kun laki sitten saatiin, ei siitä tulleet kustannukset kuulukaan yrityksille vaan veronmaksajille.

On otettava huomioon että kustannuksia tulee kun yritys itse päättää että heidän tapauksessaan on lain suomia edellytyksiä valvoa liikennettä. Kyseessä on siis yrityksen oma päätös. Kulujenkin pitäisi siis kohdistua päätöksentekijälle, ei palkansaajille.
Kuppaus
Tässä "uutisessa" ei ole mitään uutista. Homma menee täsmälleen niin kuin laissa sanotaan eli Nokian ja EK:n pillin mukaan. Taitaa olla toimittaja niin sanotusti pihalla.

No hei, tsekkaas kuka on jutun kirjoittaja ja kysy itseltäsi onko ihme että kirjoittaja on pihalla. :-O
lumiukko
Tässä on nyt monilta tainnut unohtua eräs tärkeä asia. Korkeiden maksujen katsottiin olevan rajoittava tekijä nimenomaa yhteisöjen osalta. Yritysten laitteet ovat yritysten, heillä on määräämisvalta niiden käytöstä.

Nyt koko lain valmistelun perusteet menevät tunkiolle, kun lain kannalta oleellisen asetuksen vaikutus vesitetään. Oppilaitoksilla ja taloyhtiöillä olisi lähes vapaat kädet harjoittaa urkintaa, mitä ihmeellisimmin perustein.

Tietosujavaltuutetun resurssit valvontaan ovat olemattomat. Ainoaksi keinoksi jää kansalaisten oma aktiivisuus ja viestintäsalaisuuden rikkomisesta seuraavien rangaistusten roima koventaminen ja tuomioistuinten ohjeistaminen niiden täytäntöönpanossa.
Teppo Vanamo
Huono 4
Oikeusministeri Brax selvisi kevyesti sähköisen äänestyksen sotkusta. Mutta nyt virkamiehet ovat taineet juoksuttaa hänet kunnon miinaan...
Hieman arveluttaa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa

11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.

.