Salapoliisitoimisto toimitti laittomasti työntekijöiden tilitietoja työnantajalle
5.5.2009 19:08 Saksan valtionrautateiden Deutsche Bahnin urkintaskandaalissa käpälälautaan on nyt lyöty työntekijöiden tilitietoja hankkinut salapoliisitoimisto Argen. Nordrhein-Westfalenin tietosuojavaltuutettu Bettina Sokol on tehnyt sen toiminnasta rikosilmoituksen.
- Saksassa salapoliisille ei ole mitään laillista tietä hankkia tilitietoja ilman tilinhaltijan suostumusta, Bettina Sokol perustelee rikosilmoitustaan Handelblattille.
- Päätelmäksi siitä, että Argen on tässä onnistunut, jää vain se, että se on toiminut laittomasti.
Samalla on käynyt ilmi, että Kölnissä sijaitseva Argen on erikoistunut juuri tilitietojen hankkimiseen. Handelsblatt kertoo, että se on englantilaisen emon tytäryhtiö ja että emoyrityksen perustaja John Fairer-Smith olisi ollut Ison-Britannian tiedustelupalvelun MI5:n entinen vakoilija.
Deutsche Bahn oli antanut kahdelle salapoliisiyritykselle tehtäväksi hankkia tietoja työntekijöistään. Virallisena syynä oli ottaa selville, ketkä heistä olisivat syyllistyneet yrityksen toimeksiannoissa lahjusten ottoon, epävirallisena vakoilla myös ammattiyhdistysakltivisteja.
Toinen näistä yrityksistä oli Argen. Tietosuojavaltuutettu Bettina Sokol on ilmaissut rikosilmoituksen yhteydessä huolestuneisuutensa sen toiminnasta. On edelleen täyden hämärän peitossa, miten se on onnistunut hankkimaan DB:lle toimittamansa tilitiedot.
Salapoliisiyrityksen tiedetään nauttineen myös muiden suuryritysten luottamusta. Se on saanut Handelsblattin mukaan toimeksiantoja useammiltakin pörssinoteeratuilta dax-yrityksiltä. Sillä on ollut neljä työntekijää, ja se on yltänyt neljän miljoonan euron liikevaihtoon.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sims muuttaa valkokankaalle
28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.
Kolme vuotta sitten
Enisa haluaa kestävämmän internetin
28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (6)
Noh, kerros kaikki sitten vaikka täällä jossei kerran mitään tartte salata? Aloitetaan vaikka henkilötunnuksesta, tilinumeroista, luottokorteista, jne.
Asennapas sitten webbikamerat vähintäänkin vessaasi ja makuuhuoneeseesi ja ilmoita tässä täydelliset henkilötietosi, puhelinnumerosi, osoitteesi, verotustietosi, pankkitiliesi numerot sekä tilitapahtumat viimeisen vuoden ajalta. Samalla voit listata kaikki ostoksesi tältä ajalta, käyttämäsi liikennevälineet ajankohtineen ja rekisteritietoineen, saamasi ja lähettämäsi sähköpostit sekä myöskin puhelutiedot sisältöineen.
Älä unohda listata lempiväriä, pahoja tapojasi, nöyryyttävimpiä kokemuksiasi, suurimpia salaisuuksiasi ja täydellistä sairaskertomustasi. Tässä unohtui suurin osa, mutta laitapa nyt kaikki esille - eihän sinulla ole mitään salattavaa.
Suuria sanoja sellaiselta, joka ei edes käytä koko nimeään!
Joo, hyvää mainosta: Putiikki ei mitenkään voi toimia lainmukaisesti ja palkkaaja on aina osavastuussa sen tekemisisitä. Linnatuomioita voi tulla myös asiakkaalle.