Ääniteala patistaa Vanhasta suoja-aikadirektiivin taakse
8.5.2009 13:01 Suomen äänilevyteollisuuden järjestöjen johtavat edustajat vetoavat Suomen päättäjiin, jotta ne tukisivat muusikoiden ja levy-yhtiöiden tekijänoikeuden suoja-aikaa pidentävää EU:n direktiiviä.
Euroopan parlamentin jäsenet kannattivat huhtikuun lopulla EU:n direktiiviä, joka pidentäisi muusikoiden ja levy-yhtiöiden tekijänoikeussuoja-aikaa nykyisestä 50 vuodesta 70 vuoteen.
Seuraavaksi asia menee ministerineuvoston käsittelyyn.
Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT:n toiminnanjohtaja Arto Alaspää, Suomen Muusikkojen Liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen ja Gramexin apulaisjohtaja Lauri Kaira vetoavat myös toimituksiin lähetetyllä avoimella kirjeellä pääministeri Matti Vanhaseen, valtiovarainministeri Jyrki Kataiseen ja kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Walliniin, että nämä asettuisivat tukemaan uutta suoja-aikadirektiiviä.
Allekirjoittajat perustelevat asiaa sillä, että jos direktiivi ei mene läpi, eurooppalaisen äänilevyalan kilpailu- ja työllistämiskyky jää selvästi heikommaksi kuin sen amerikkalaisilla kilpailijoilla.
Allekirjoittajien mukaan Suomi aktiivisesti kokosi EU-neuvostossa vähemmistöryhmän, joka aiemmin esti direktiivin vahvistamisen. Direktiivin alkuperäisessä muodossa suoja-aikaa kaavailtiin 95 vuoden pituiseksi. Allekirjoittaneiden mukaan Suomen äänet ovat nytkin vaa'ankielenä.
Suoja-ajan pidentämistä taas ovat vastustaneet mm. kirjastoalan ja kuluttajajärjestöt, jotka ovat arvioineet EU-komission esityksen julkisen laskun olevan miljardiluokkaa.
Kirjeen mukaan Suomen päättäjien on valittava kantansa viikon sisällä, sillä direktiivin hiomiseen varattu aika on päättynyt, koska toimikaudet päättyvät EU:ssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan
28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (7)
Eiköhän sankarit dorkalandiassa ole jo voideltu hyvin niin että tällekkin liputetaan vihreää. JA suomessa ei ole korruptiota ;)
Tätä lakia voisikin nimittää Lex Cliff Richardiksi. Hänhän aloitti aikamoisen älämölön, kun hänen varhaisin tuotantonsa alkoi menettää suoja-aikaansa. Sama koskee muitakin hänen aikalaisiaan, kuten Mick Jagger.
Minusta sopiva suoja-aika voisi olla vaikka 1000 vuotta. Silloin välttyisi kuulemasta sellaisia klassikkoja kuin Bach ja Beethoven. Eikä vanhaa 50-luvun Cliff Richardia jaksa Erkkikään kuunnella.
Ministereiden ja tuomareiden tilit erityistarkkailuun jo nyt, ettei tarvitse seurata Ruotsin mukaista oikeusfarssia täälläkin. SUPOon erityisyksikkö tarkkailemaan ÄKT:n laittomuuksia. Voivat aloittaa vaikka takavarikoimalla laittomia tietokantoja P2P ohjelmien ja salatun tietoliikenteen käyttäjistä.
Onneksi aurinko paistaa ja voi mennä parvekkeelle istuttamaan kukkia ja kuunnella musiikkia tietokoneelta n. kymmenen tuhannen biisin kokoelmasta, joka on ihan laillisesti ostettu. On meinaan aika paljon rahaa mennyt vuosikymmenien mittaan pelkästään noiden levyjen veroihinkin ja sitten pitää vielä maksaa niiden tallentamisesta kiintolevylle.
Parasta on, kun ÄKT ja kumppanit ovat saaneen jo taiteilijatkin niin vihaisiksi, että jakavat mieluummin teoksensa ilmaiseksi, kuin maksavat tyhjästä. Tillit ja perselit kaipaa nyt huomiota...
Tässä on nyt yksi väärinkäsitys. Ei suoja-ajan pidennys käytännössä tarkoita sitä, että musiikkia saa soittaa ilmaiseksi. Se tarkoittaa lähinnä sitä, että soitosta kyllä peritään korvaukset mutta näitä korvauksia ei koskaan tilitetä oikeudenomistajille.