Oulun avoin wlan-verkko saa suitsutusta Saksasta

Oulu kelpaa Die Weltin mukaan malliksi saksalaiskunnillekin. Kuvassa Nallikaria.
Kuva: Markku Bärman HS
19.5.2009 12:40 Oulun avoin koko kaupungin kattava wlan-verkko hämmästyttää saksalaisia. - Kaupunki sijaitsee vain 200 kilometrin päässä Napapiriltä - ja kelpaa hyvin esikuvaksi saksalaisillekin kunnille, kirjoittaa Die Welt -päivälehti.
– Täällä meillä Oulussa on maailman ensimmäinen avoin kaupunginkattava wlan, kertoo Jukka Klemettilä Oulu Innovationista saksalaislehdelle. Lehti kuvaa hämmästellen Oulua pohjoiseksi hitech-pikkukaupungiksi, jossa tulee esiin suomalaisten edistyksellisyys.
Oulu on tehnyt toiveunistamme lehden mukaan arkipäivää. - Eikö meistä itse kukin haluaisikin tehdä työtä rannalla, kahvilassa tai puistossa? se kysyy.
– Siinä sivussa voi sitten Perämeren rannalla nauttia kauniista kevätsäästä, naputella pari sähköpostia, käväistä netissä tai käsitellä tärkeitä asiakirjoja työpaikkansa kolleegojen kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Dell julkisti ensimmäiset Linux-koneet
24.05.2007 Tietokonevalmistaja Dell julkisti tänään ensimmäiset Yhdysvalloissa myytävät Ubuntu Linux -käyttöjärjestelmällä varustetut tietokonemallit.
Kolme vuotta sitten
Cartier ahdisteli Applea hetken
24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.
Taloussanomat
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- Nokian suurtapahtumasta tulikin kutsuvierastilaisuus 17:48
- Facebookin syöksylaskulle tuli stoppi 18:24
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (21)
Mastonetin eka tukiasema pystytettiin 2005, panOULU syntyi nykymuotoisena 2003. Ja MastoNet on "ihan pikkuisen" pienempi: tukiasemia statussivujen mukaan juuri nyt 94kpl, panOULUssa tukiasemia 1084kpl.
Tietyt paikat, kuten kirjasto/tori toimii kuitenkin aika luotettavasti, joten esim. turisteille ym. (jolla ei mokkulaa) ihan ok.
Lisäksi mainosten lisääminen PANOulun palveluun teki sen käyttämisen mahdottomaksi 13 tuuman näytöllä, joten siirryn Elisan langattoman nettitikun käyttöön, sopimus on tosin 2 vuotta.
Parempi käyttää nettitikkua kotona, kuin antaa oululaisten särkeä tietokone. Oulun poliisi on tutkinut polkupyöräilijän aiheuttamaa vahinkoa nyt 7 kuukautta, mutta tietokoneen rikkoja ei ole selvinnyt, vaikka paikka oli Oulun asematunnelissa valvontakameran silmien alla. Eli omaksi vahingoksi jää tuo tappio. Ei muuten ois ollut varaa.