Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia

Kuva: VTT
26.5.2009 12:29 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Useiden selvitysten mukaan yritykset joutuvat käyttämään paljon aikaa tietoteknisten ongelmien ratkomiseen, Turun ammattikorkeakoulu perustelee ICT-portti-hanketta.
Turun seudulla onkin tavoitteena nostaa pienten ja keskisuurten yritysten tietotekniikan hyödyntämisen astetta ja valmiuksia liiketoiminnan eri osa-alueilla. Turun AMK uskoo, että samalla kehittyy myös opiskelijoiden koulutus.
Ammattikorkeakoulu yhdistää hankkeeseen osallistuvien pk-yritysten toimeksiantoja kurssien sisältöön. Tehdyistä asiakaskäynneistä ammattikorkeakoulu järjestää oppimisfoorumin kaksi kertaa vuodessa.
– Turun AMK, Turun yliopisto ja Turku Science Park tuottavat palveluja erityisesti pk-yritysten tietotekniikkatarpeisiin. Yritykset saavat tukea ja koulutusta esimerkiksi sähköpostiin, tietojärjestelmiin, verkkosivuihin tai työn ja tietotekniikan yhteensopivuusongelmiin liittyvissä asioissa, kertoo projektipäällikkö Riikka Kulmala Turun AMK:sta.
Näin opiskelijat saavat käytännön työkokemusta jo opiskeluaikana.
Erp:n suunnittelua
kättelyssä
Kulmalan mukaan yritykset ovat ottaneet ICT-portti-hankkeen hyvin vastaan. Se ei ole pelottanut, että opiskelijat tulevat heitä neuvomaan, sillä opettajat huolehtivat laadunvarmistuksesta.
Ensimmäisiä tehtäviä on ollut isohkon toiminnanohjausjärjestelmän suunnittelu. Kuulostaa suurelta palalta näin heti kättelyssä, mutta Riikka Kulmala korostaa, että tehtävä on jaettu useampaan pienempään palaseen. Erp-suunnittelu tehdään ammattikorkean ja Turun yliopiston kanssa yhteistyönä.
Nyt ovat alkamassa lisäksi nelituntiset konsultointikäynnit yrityksissä. Käynteihin osallistuu opiskelijoita, ja lopputuloksena yrityksille annetaan parannusehdotuksia liiketoimintaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sims muuttaa valkokankaalle
28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.
Kolme vuotta sitten
Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa
28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (14)
En ottaisi ko. säheltäjiä vastaan ainakaan omaan firmaani. Muistelen muutaman vuoden taakse omia opiskelukavereita, osa osaa ja osa ei osaa. Siinä sit arpa lankeaa ja joku saa oikea "ammattilaisen" konsultoimaan... hah
Eikä nuo pikkufirmat osaa kyseenalaistaa mitään kun eivät ole tähäänkään mennessä saaneet it-hommia hoidettua.
Pitää katsoa mitä kilpailuviranomaiset sanoo kun yksi tarjoaa pavelua ilmaiseksi ja toisen pitäis repiä leipä. Kilpailun vääristäminen yhteiskunnan varoin on laitonta
ja onko tässä taas kyse julkisin varoin toteutetusta Microsoft-tuesta?
Isohkon erp-järjestelmän suunnittelu/käyttöönotto edellyttää ammattikonsultiltakin asiakkaan liiketoiminnan syvällistä ymmärtämistä (mitä konsulteilta aniharvoin löytyy), joten en itse oikein jaksa uskoa opiskelijoilta löytyvän osaamista jota yritys todella pystyisi hyödyntämään.
"Nyt ovat alkamassa lisäksi nelituntiset konsultointikäynnit yrityksissä. Käynteihin osallistuu opiskelijoita, ja lopputuloksena yrityksille annetaan parannusehdotuksia liiketoimintaan." (Huutonaurua)
Aiemmassa kommentissa viitattiin ktukeen ja silloin väitettiin ettei toiminta vie leipää yritykseltä... Nyt sama tilanne.. Hyvä pointti nm. oksan sahaaja
ja onko tässä taas kyse julkisin varoin toteutetusta Microsoft-tuesta?
Mikäli luit tekstiä yhtään, niin tässä mennään aika pitkälti asiakkaan mukaan, eli jos on olemassa microsoft tuotteet, niin käytetään niitä.
Kansalaisen mikrotuessa ei voi käyttää microsoftin tuotteita, koska esim. niiden asentaminen vaatii lisenssin ja se vaatii rahaa. Kansalaisen mikrotuessa nimenomaan tarjotaan käyttäjille ILMAISIA vaihtoehtoja ohjelmistovalikoimaan.
On hienoa että tarjolla on paljon ilmaisia, avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, mutta totuuden nimissä on sanottava, että tavallisen käyttäjän on syytä pysytellä tutuissa ja turvallisissa, sillä tuotetuen saaminen voi joissain avoimen lähdekoodin ratkaisuissa olla hyvinkin vaikeaa.
Opiskelijoille on hyvin tärkeää päästä toteuttamaan aitoja asiakastilanteita jo opiskeluaikana ja mikä sen parempi kuin liittää ne jonkin kurssin yhteyteen. Jos näin ei tehtäisi, voisi pahimmassa tapauksessa opiskelija valmistua, ilman että hänellä olisi minkäänlaisia käytännön valmiuksia työelämään. Kenen intressejä se sitten palvelee?
Tämä kun jaetaan vaikka 5 liikkeen kesken niin 40 000 eur. / liike.
Mielnkiintoista mitä tähän sanoisi kilpailuviranomainen. Jos toteavat toiminnan rikkovan lakia poikkeavalla hinnoitelemattomuudellaan, niin yrityksillä on mahdollisuus hakea korvaukset menetetyistä töistä. Helppo on laskea menetetty työ: 2000 huollettua konetta 2h * 50 eur = 200 0000 eur.
Tämä kun jaetaan vaikka 5 liikkeen kesken niin 40 000 eur. / liike.
Onko herra taloustieteilijälle tullut mieleen että suurinta osaa Kansalaisen mikrotuessa huollettavista koneista ei edes huollettaisi näissä väärin kohdelluissa yrityksissä? Entä moniko seniorikansalainen ostaisi näiden yritysten tietokoneiden peruskäytön opastusta hintaan 50€/tunti?
Koska kaikkien teidän narisijoiden verorahoja on käytetty Kansalaisen mikrotuen toiminnan tukemiseen, voitte kaikki mennä paikan päälle tutustumaan KMT:n toimintaan ensi syyskuussa kun palvelu avaa ovensa uudelleen kesäloman jälkeen.
Tämä ilmainen palvelu jolla on ollut ylevä tarkoitus, on tuhonnut ilmaisuudellaan paikalliset huoltoliikkeet. Hienona ajatuksena on ollut, että ohjataan asiakkaat sitten paikallisiin yrityksiin... käytännössä yrityksille on jäänyt 10 euron katteella myytävän näytönohjaimen myynti. Työn osuus on pudonnut vallan pois..... Mielnkiintoista mitä tähän sanoisi kilpailuviranomainen. Jos toteavat toiminnan rikkovan lakia poikkeavalla hinnoitelemattomuudellaan, niin yrityksillä on mahdollisuus hakea korvaukset menetetyistä töistä. Helppo on laskea menetetty työ: 2000 huollettua konetta 2h * 50 eur = 200 0000 eur.
Tämä kun jaetaan vaikka 5 liikkeen kesken niin 40 000 eur. / liike.
Kun olet kerran niin perehtynyt kansalaisen mikrotuen toimintaan, varmasti tiesitkin ettei kansalaisen mikrotuessa tartuta rautatason ongelmiin, muuta kuin ilmaisemalla mikä VOI olla rikki. Eli jos joku haluaa että hänen koneensa korjataan (esim. viallinen näytönohjain vaihdetaan), joutuu hän kiikuttamaan koneensa muualle. Kansalaisen mikrotuesta NIMENOMAAN ohjataan huoltoasiakkaita lähialueen yrityksiin. Nyt on vain yrityksien katsottava peiliin, ettei vain olla hinnoiteltu itseään ulos.
Kansalaisen mikrotuessa paneudutaan pääsääntöisesti ohjelmisto-tason ongelmiin sekä käytön opastukseen ja neuvontaan. Monelle vanhukselle sekä työttömälle tämä on ainoa mahdollisuus saada tämänkaltaista palvelua, sillä rehellisesti sanoen, kuka haluaa maksaa 50€ alkavalta tunnilta opastuksesta, kun tulot riittävät hädin tuskin elämiseen.