Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Saksaan laajensivat muutkin teleyhtiöt"

Johannesdahl: Omatuntoni on puhdas

Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva

28.5.2009 14:11 Linnatuomio yllätti Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin. Hän pitää pitkää oikeuskäsittelyä kohtuuttomana yksittäisen ihmisen kannalta.

Ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittu Harri Johannesdahl katsoo, ettei hänen johtamansa teleyhtiö Jippii syyllistynyt mihinkään rikokseen vuosituhannen vaihteen huumassa. Jippii toimi teknokuplan aikana samalla tavoin kuin muutkin alan yhtiöt.

– Omatuntoni on puhdas. Teimme kovasti töitä ja toimimme, kuten siihen aikaan toimittiin. Laajensimme Saksaan ja samalla tavalla toimivat muutkin operaattorit, Sonerat ja Elisat.

Helsingin hovioikeus tuomitsi tänään Johannesdahlin yhden vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi Johannesdahl määrättiin liiketoimintakieltoon.

Hovioikeuden mielestä Johannesdahl syyllistyi muun muassa törkeään sisäpiiritiedon väärinkäyttöön ja kirjanpitorikokseen.

Johannesdahl on yllättynyt tuomion ankaruudesta.

– Tämä meni nyt aivan toiseen äärilaitaan, Johannesdahl viittaa aiempaan käräjäoikeuden tuomioon.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi lokakuussa 2007 kaikki Jippiin johtoa vastaan esitetyt syytteet.

Johannesdahl tulkitsee, että hovioikeuden ankara tuomio johtui kirjanpitorikoksesta. Hän ei ole vielä päättänyt, valittaako hän päätöksestä.

Hovioikeuden linnatuomio merkitsee Johannesdahlin kannalta sitä, että Jippii-juttu jatkuu hänen osaltaan vielä lähes kaksi vuotta.

Johannesdahl pitää pitkäksi venynyttä juttua kohtuuttomana yksityisen ihmisen kannalta. Hän on joutunut roikkumaan löysässä hirressä lähes kymmenen vuotta.

Jippii-juttu liittyy kevään 2001 tapahtumiin. Asian tutkinta kesti viisi vuotta. Käräjäkäsittelyssä venähti lähes vuosi. Hovioikeus ryhtyi käsittelemään Jippii-juttua viime syksynä. Tänään hovioikeus antoi asiasta päätöksen.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (15)

Huono 0
no, voi.. ei ole reilua, kun joutuu vastuuseen tekemisistään. Mahtoikohan herroilta unohtua vastuut ja velvoitteet ahneuden ja pelon edessä..?

Valitettavasti sitä makaa niinkuin petaa, ja kyllähän herrat rahaa tienasivat mukavasti - muiden kustannuksella.
kanna vastuusi
Harri lainasi josku Rädyn kommenttia, että "Saksa on paska maa". Kuinka lienee suomen kanssa?
heko heko
Vankilassa on oiva mahdollisuus tutustua suureen joukkoon muita "syyttöminä tuomittuja".

Tässä listaa josta voi valita:
- Poliisi lavasti syylliseksi
- Kaverit narutti
- Puolustusasianajaja mokasi
- Vaimo teki väärän ilmiannon
- jnpp
Luottamus Suomen oikeuslaitokseen palautuu pikkuhiljaa.

Isot talousrikolliset ovat Suomessa päässeet tähän saakka kuin koirat veräjästä. Tuomiot ovat samaa luokkaa kuin tikkukaramellin näpistäjillä.
Hyvä hovioikeus!
Todella järkevä juttu. Ihan kuin johannesdahl tajuaisi lainsäädännöstä yhtää mitään. Kysykää seuraavaksi sammakkomieheltä.
sammakkomies
En tajua:

"Johannesdahl tulkitsee, että hovioikeuden ankara tuomio johtui kirjanpitorikoksesta. Hän ei ole vielä päättänyt, valittaako hän päätöksestä.

Hovioikeuden linnatuomio merkitsee Johannesdahlin kannalta sitä, että Jippii-juttu jatkuu hänen osaltaan vielä lähes kaksi vuotta."

Jos ei kerran tiedä valittaako, miten voi tietää, että juttu jatkuu kaksi vuotta? Taas on toimittaja ihan pihalla.
Kääk
Jos ei kerran tiedä valittaako, miten voi tietää, että juttu jatkuu kaksi vuotta? Taas on toimittaja ihan pihalla.

Jos tulee vajaan kahden vuoden linnatuomio niin silloin juttu jatkuu lähes kaksi vuotta.

Onko aina pakko valittaa jos ei ymmärrä selvää suomea?
TimoH
Siis mihinkään ei ole syyllistynyt mutta miettii lähteekö istumaan syyttömänä vuotta ja kahdeksaa kuukautta vai valittaako tuomiosta.
1v8kk hipoo saunareissua
Tuon 2000-luvun vaihteen hypetyksen nähneenä on hyvä, että vastuuseen joutuu ennemmin tai myöhemmin. Julkisuuteen voi tulla kaikenlaisin väittein, että silloin oli tapana tehdä niin ja näin. Yhtenevää oli, että tavallista sijoittajaa sumutettiin menettämään säästönsä ja tämä oli valitettavasti lainvastainen käytäntö silloin. Mielestäni vastuuseen pitää saattaa loputkin huijarit ja "kusettajat".
Turha sympatia pois
Huono 4
Ai on Saksa paska maa? Joo, Siperia opettaa MUHAHAHAHAHA. Tervemenoa sinne, kohta on Venäjäkin "paska" maa, MUHAHAHAHA
Haist huilu, kaunokki
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokian N95 myy hyvin

21.05.2007 Maaliskuun lopussa kauppoihin tulleen Nokian N95:n myynti jatkuu vilkkaana.


Kolme vuotta sitten

Relander ja Widenius osallistuvat isoon sijoittajatapahtumaan

21.05.2009 Suuri osa suomalaisesta sijoittajamaailmasta kokoontuu kesäkuussa Espooseen Invest Tech Finland 2009 –tapahtumaan. Mukana on sellaisia tunnettuja nimiä kuin Kaj-Erik Relander, Risto Siilasmaa, Marko Ahtisaari, Monty Widenius, Artturi Tarjanne, Pekka Salonoja, Vesa Walldèn, Will Cardwell ja Markku Maula.

.