Euroopan neuvosto: nettiin pääsy on perusoikeus

Euroopan neuvosto pitää nettiin pääsyä perusoikeutena
Kuva: Euroopan neuvosto
12.6.2009 13:06 Ihmiset tukeutuvat yhä enemmän nettipalveluihin arkipäiväisissä toimissaan, tiedonhausta shoppailuun ja vapaa-ajan organisoimiseen, totesivat Euroopan neuvoston maiden media- ja viestintäpalveluista vastaavat ministerit.
– Pääsyssä näihin palveluihin on kysymys ihmisoikeuksien ja perusvapauksien nauttimisesta, samoin kuin demokraattisen kansalaisuuden harjoittamisesta, todetaan ministerien allekirjoittamassa poliittisessa julistuksessa (kappale 5).
Reykjavikin tapaamisessa 28.–29.5.2009 arvioitiin median uutta tilannetta. Arvioinnin perustana myös uusissa medioissa, kuten internetissä, oli Euroopan ihmisoikeussopimus ja varsinkin sen pykälät 5 - oikeus vapauteen ja turvallisuuteen - ja 10 - sananvapaus.
Euroopan neuvosto kiinnitti huomiota julistuksessaan (kappale 9) sanavapautta koskeviin vaaroihin. Näitä ovat sen mukaan erilaiset kriisitilanteet, kuten terrorismi, sota tai taloudellinen sekasorto, mutta myös sellaiset teknologiset kehitykset ja markkinaolosuhteet, jotka heikentävät journalistien asemaa tiedotusprosesseissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia
11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (35)
No suomihan on amnestyn listalla mielipidevankien pitämisestä muutenkin.
Jä tällä listalla oltiin vuosia ennen netin sensuroimista.
No suomihan on amnestyn listalla mielipidevankien pitämisestä muutenkin.
Mikä maa Amnestyn listalla nyt ei olisi? Ei sillä, ettei Amnesty oikeassa ja oikealla asialla olisi.
On kyllä aivan pylleröstä, jos nettiin pääsy lisätään ihan oikeasti perusoikeuksien joukkoon. Kyllä tässä maailmassa nyt on ihan oikeita epäkohtiakin, kuten eräänkin terroristivaltion harjoittama politiikka veden saannin suhteen tietyillä alueilla...
Eli netti ei voi olla perusoikeus koska jossain maassa on suurempiakin ongelmia? Täysin absurdi ajatus.
Samalla logiikalla voidaan yhtä hyvin poistaa esimerkiksi sananvapaus koska "maailmassa on pahempiakin ongelmia".
Onneksi kaltaisesi ihmiset eivät ole päättämässä siitä, mitä kuuluu perusoikeuksiin.
Amnesty Internationalin paheksunnalla on ihan yhtä paljon painoarvoa kuin YK:n paheksuvilla päätöslauselmilla: niille nauretaan. Aina on tosin joku ituhippi, joka häpeää maataan / etnistä ryhmäänsä / mitä tahansa noiden johdosta, mutta eipä noitakaan kovin vakavasti oteta :)
Toivottavasti tämä oli vitsi.
Perusoikeus ei tarkoita sitä, että jenkkifirman pitää sisällyttää Euroopassa myytävään tuotteeseensa ohjelmisto, jolla tätä perusoikeutta pystyy hyödyntämään.