"Vapaan yksityisen kopion, mutta ei ilmaiskulttuurin puolesta"

Saksan piraatit ovat vapaan yksityiskopion puolesta
Kuva: Piratenpartei
13.6.2009 16:38 – Digitaalinen liike on kasvamassa, koska tietosuojan ja muiden kansalaisoikeuksien teemat ovat tulossa merkittävämmiksi, korostaa Andreas Popp, Saksan Piraattipuolueen pääehdokas eurovaaleissa Spiegel Onlinelle.
Saksalaispiraattien ääniosuus ei tule jatkossa jäämään vain eurovaalien 0,9 prosenttiin, hän uskoo haastattelussa. Ingolstadtilainen tutkija, joka valmistelee väitöskirjaa talousmatematiikassa, kiistää puolueensa olevan vain protesti- tai yhden asian, kuten vertaisverkkojen puolue.
– Se on aika rankasti tiivistetty väite, Andreas Popp sanoo.
– Taistelemme vapaan yksityisen kopion puolesta, se on kyllä totta. Emme ole kuitenkaan mikään ilmaiskulttuurin puolue, vaan tarkastelemme kaikkea yhteiskunnan digitalisoitumisen laajemmassa viitekehyksessä.
– Meitä askarruttavat tietoyhteiskuntaa koskevat poliittiset kysymykset. Niitä ovat muiden muassa kansalaisoikeudet, tiedollinen itsemääräämisoikeus, sananvapaus ja sensuuri, samoin kuin ns. henkisen omistusoikeuden kysymys.
Popp myöntää Spiegel Onlinelle, että saksalaisen piraattipuolueen esikuvana sen perustamisessa oli ruotsalainen puolue ja että vastaavasti sen menestys eurovaaleissa on innostanut kovasti saksalaisia piraatteja.
Saksalaiset piraatit erottuvat ruotsalaisista kuitenkin painotuksissaan. Täällä on paljon vahvemmin etualalla kansalaisoikeudet ja esimerkiksi taistelu teletunnistetietojen taltioimista vastaan.
Andreas Popp kiistää, että voisi kunnolla ajaa tärkeinä pitämiään teemoja vakiintuneiden puolueiden kautta. Hän ja hänen tuttunsa ovat yrittäneet sitä, mutta ovat polttaneet siinä pahemman kerran näppinsä.
Piraattipuolueeseen hakeutuminen oli Poppille johdonmukainen seuraus henkilökohtaisista kokemuksista:
–Olin vuosikausia innostunut tietokonepelien pelaaja. Minun oli pakko niellä, miten harrastuksestani tehtiin kerta toisensa jälkeen yhteiskunnallisten ongelmien syntipukki... Sitten kun sain vielä tv-luvan tarkastajilta postia, jossa käytettiin sellaisia henkilökohtaisia tietojani, joita heillä ei olisi saanut olla, niin en halunnut enää jäädä seuraamaan tilannetta sivusta.
Spiegel Online härnää haastateltavaa usempaan otteeseen piraattien pienistä piireistä. Kun lehti luonnehtii puoluetta myös klassiseksi suppean ohjelman lobbauspuolueeksi, niin Popp puolustautuu:
– Kaikki puolueet ovat alkaneet suppealla, määrättyä aliedustettua kohderyhmää edustavalla ohjelmalla. Sosialidemokraatit syntyivät aikanaan köyhästä työväestöstä, vihreät ympäristöliikkeestä. Tänään niiden teemat ovat saavuttaneet koko yhteiskunnan.
Keitä piraattipuolue siis haluaa tavoittaa, kysyy Spiegel Online.
– Jokaisen, vastaa Andreas Popp.
– Mutta myönnetään: Äänestäjäkuntamme koostuu pääasiassa nuorista ihmisistä, jotka ovat kasvaneet tietokoneiden ja internetin kanssa. Ne ovat näitä "digitaalisia natiiveja", jotka kokevat, että "Mikä on selain?" -poliitikot hallitsevat asioiden vierestä heidän päidensä ylitse.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon
11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (15)
Se on kuitenkin se, joka merkitsee. En halua äänestää Eduskuntaan ketään, joka on poissa suurimman osan äänestyksistä.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa toivottavasti myös Piraattipuolueen edustajaehdokkaat ovat mukana vastaamassa esitettyihin vaalikonekysymyksiin.

Jos sen verran edes viitsisit sinne piraattipuolueen sivuille mennä ja lukea tuon asian joka sinua kiinnostaa niin tietäisit tämän:
Kaikki pp ehdokkaat ajavat samoja asioita yhdessä kuin puolueen ohjelmaan on kirjoitettu.
Sitten muihin asioihin he saavat vastata mieltymyksiensä mukaan, kyse ei ole pelkästään sossupummien,ituhippien tai nörttien puolue vaan meidän tavoitteenamme on kaikki vasemmalta oikealle.
Nyt jo puolueessa on mukana yrittäjiä, kirjailijoita, nörttejä yms.
Tämän tiedon jälkeen varmasti ymmärrät sen että sieltä pp:n ehdokaslistalta on helppo valita se oma ehdokas.

Mutta tuohan ei edelleenkään vastaa itse kysymykseen. Mitä ovat ne "omat mieltymykset", mikä antaa äänestäjälle takeita kuinka ehdokas äänestää vaikkapa verotuksen suhteen? Mikä olisi ollut kanta terveydenhuoltoalan lakon kanssa? JA niin pois päin. Tuo puolueohjelma ei edelleenkään kerro muusta mitään, kuin siitä ns. digitaalisen yhteiskunnan asiasta.
Väitteet, että vastaus löytyy PP:n puolueohjelmasta ovat silkkaa lumetta.
Se on sinänsä sääli, sillä mikäli tällainen malli olisi olemassa, myös kulttuurin tekijät voisivat olla suopeampia tätä liikettä kohtaan.
Muissa puolueissa äänestetään 99,5% kerroista kuten puolue päättää. Tätä kutsutaan puoluekuriksi ja tämän vastakohta on nk. omatunnon kysymys. On ihan sama mitä diiba-daabaa yksittäinen edustaja runoilee johonkin vaalikoneeseen, kun päätökset tehdään kuitenkin tasan puolue- ja/tai oppositio/hallitusrintamia pitkin.
Niitä on käsittääkseni tuotu yliedustetusti esiin vastustajien taholta.
Asiat ovat kuitenkin erittäin tärkeitä. TO-asiat liittyvät kaikkeen näkemääsi, kokemaasi ja tekemääsi kulttuuriin. Ne ja patenttiasiat vaikuttavat suoraan kaikkeen mitä teet tai haluat nykytekniikalla tehdä. Epäsuoria vaikutuksia niillä on perusoikeuksiin ja niiden toteutumiseen, pienten yritysten kilpailukykyyn, markkinamekanismien toimivuuteen, yhteiskunnan rahankäyttöön ja siten myös sen arvovalintoihin kaikilla tasoilla.
Väitteet, että vastaus löytyy PP:n puolueohjelmasta ovat silkkaa lumetta.
Omat mieltymykset ovat nimenomaan ehdokkaiden henkilökohtaisia näkemyksiä. Kaiken ei tarvitse löytyä puolueohjelmasta, jotta ehdokkaalla voisi olla siitä mielipide. Piraattipuolueella ei ole puoluekuria ja verotuksen suhteen näkemykset voivat vaihdella vapaasti vasemmisto-oikeisto-akselilla.
Jos Piraattipuolue ottaisi puolueena kantaa esim. verotusasioihin, rajaisi se helposti puolueen kannatusta, synnyttäisi sisäisiä ristiriitoja ja veisi kaiken terän niiltä asioilta, jotka ovat puolueelle tärkeitä ja keskeisiä sen ideologiassa.
Piraattien ehdokkaat varmasti vastaavat mielellään heille esitettyihin kysymyksiin vaikka ne olisivatkin puolueen agendan ulkopuolella.
Ilmeisesti tämä henkilökohtaisten mielipiteiden vapaus puolueen sisällä toimiville poliitikoille on jotenkin vierasta vanhoille puolueille ja heidän kannattajilleen.