Ministerit piiskasivat vauhtia sähköiseen asiointiin

Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
16.6.2009 14:05 (päivitetty 14:20) Valtio tähtää siihen, että kansalaiset ja yritykset voisivat asioida kaikissa keskeisissä palveluissa sähköisesti vuoteen 2013 mennessä.
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puoltaa sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamiseen tähtäävän SADe-ohjelman käynnistämistä.
Ohjelma koostuu noin 10–12 sähköisen asioinnin palvelukokonaisuudesta, joiden on tarkoitus ylittää hallinnon rajat. Ensimmäiset kokonaisuudet hyväksytään lokakuussa 2009 ja loput helmikuussa 2010.
Osana hanketta valtion tietojärjestelmähankkeita ryhdytään arvioimaan yhteisillä arviointimenetelmillä ensi vuoden alusta lähtien.
Arvioinnin suorittaa valtiovarainministeriöön perustettava arviointitoimisto, ja merkittävien tietojärjestelmähankkeiden eteneminen edellyttää toimiston hyväksyntää.
Viestintäministeri Suvi Lindénin (kok.) mukaan arvioinnin keskittäminen valtiovarainministeriöön ei saa kuitenkaan lisätä byrokratian määrää.
– Vaikka valtiovarainministeriön vetämä sähköisen asioinnin ohjelma SADe etenee, niin toimivimmat ja asiakaslähtöisimmät palvelut tuottaa edelleen yksityinen sektori, Lindén toteaa liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sims muuttaa valkokankaalle
28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.
Kolme vuotta sitten
Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa
28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (14)
Hahahahah... arviontitoimisto...
Niin, eikä sitten saa lisätä byrokratian määrää.
Hoitaisivat nyt tuon HST-asian kuntoon liittämällä sen varmenteen ensi alkuun ilmaiseksi kaikkiin ajokortteihin ja henkkareihin. Ei siihen tarvita kuin yksi päätös. Tosin ainakin osuuspankki on jo lopettamassa HST-kortin tukemisen vähäisen käytön takia marraskuussa, eli eiköhän se ala kortti olla tapettu elikko kohta. Sääli.
VRK voisi saman tien alkaa pyörittämään OpenID - palvelua joka yhdistettynä HST-korttiin hoitaisi homman kerralla kotiin. Tekniikka tuohonkin on jo ollut vuosia olemassa ja käytössä. Vaan ei meillä...