Oikeus epäsi ufo-krakkerin pyynnön

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
31.7.2009 13:08 Ufo-krakkerina tunnettu Gary McKinnon on kärsinyt taas uuden tappion oikeustaistelussaan Britannian ja Yhdysvaltain viranomaisia vastaan.
Kesällä McKinnon pyysi brittituomioistuinta kumoamaan oikeuden aiemman päätöksen hänen luovuttamisestaan Yhdysvaltain viranomaisille.
Tänään perjantaina ylemmän oikeusasteen tuomioistuin kuitenkin epäsi McKinnonin pyynnön, Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo.
Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin ja avaruushallinnon Nasan tietojärjestelmiin vuosina 2001–2002 murtautunutta McKinnonia on pitkään uhannut luovutus Yhdysvaltoihin.
Yhdysvalloissa McKinnon saisi todennäköisesti ankaramman tuomion krakkeroinnistaan kuin kotimaassaan.
McKinnon on myöntänyt murtautuneensa yhdysvaltalaisviranomaisten järjestelmiin. Krakkerin mukaan hän ei murtautunut järjestelmiin tehdäkseen pahaa, vaan etsiäkseen todisteita lentävistä lautasista.
McKinnonin puolustus on kertonut krakkerin kärsivän Aspergerin oireyhtymästä, jonka takia luovutus, oikeudenkäynti ja tuomion kärsiminen Yhdysvalloissa voisivat johtaa jopa psykoosiin ja itsemurhaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle
28.05.2009 Applen iPhone-kännykän tulo markkinoille oli herätys Nokialle ja iPhone teki siten palveluksen koko mobiilialalle, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (22)
Äh, sehän on jo USA:n siirtomaa.
Älä murtaudu jenkkiläisiin tietojärjestelmiin tai ole in deep shit..
Eikä ole, hakkeri ei tee tietomurtoja. Kyseessä on nimenomaan kräkkeri.