Valtion virkamiehet saavat Facebook-ohjeet

Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
3.9.2009 (päivitetty 4.9.2009 14:22) Oikeusministeriössä työn alla olevat ohjeet rohkaisevat virkamiehiä osallistumaan verkkokeskusteluihin ja -yhteisöihin. Yhteyttä kansalaisiin halutaan parantaa, mutta oman henkilön ja työroolin sekoittuminen verkossa arveluttaa virkakuntaa.
– Ohjeistus sisältää pelisäännöt siihen, miten virkamiehet olisivat verkossa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa mukana, kertoo neuvotteleva virkamies Sari Aalto-Matturi ohjeita valmistelevasta Oikeusministeriön demokratia-yksiköstä.
Demokratia-yksikön tehtävänä on kehittää kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.
– Ohjeet ovat lähtökohtaisesti kannustavia, niissä todetaan, että verkossa mukana olo on osa virkamiesten työtä, Aalto-Matturi kertoo.
Uuden ohjeistuksen laadinnassa on sosiaalinen media määritelty hyvin laajasti. Siihen kuuluvat esimerkiksi niin Facebook ja muut yhteisösivustot kuin lehtien tai muiden sivustojen keskustelupalstatkin. Sosiaalinen media on tuonut virkavallalle omat erityiset pulmansa.
– On epätietoisuutta siitä, miten pitää toimia. Esimerkiksi onko asianmukaista osallistua verkkokeskusteluun, jos huomaa että siellä leviää selkeästi virheellistä tietoa jostain valmisteilla olevasta hankkeesta, Aalto-Matturi kertoo.
– Tarkoituksena ei ole antaa mitään yksityiskohtaisia vastauksia, vaan tuoda esille, että on ihan asianmukaista ja suorastaan toivottavaa, että siellä verkossa ollaan, ja pelisäännöt ovat samantyyppisiä kuin muillakin areenoilla.
Tarkkojen ohjeiden antaminen toimintaan sosiaalisessa mediassa on siksikin hankalaa, että verkkopalvelut ja -keskustelu sekäkäyttökulttuuri kehittyvät koko ajan.
Yleisesti verkkokeskusteluissa ammattiroolin ja yksityisminän raja usein hämärtyy.
– Sosiaalisen median verkostoissa ollaan usein yksityishenkilönä, mutta sitten toisaalta siellä voidaan keskustella virkatehtävistä. Pitää miettiä, millaisiin asioihin silloin on syytä kiinnittää huomiota.
– Aika monet asiat ratkeavat ihan terveellä järjellä, Aalto-Matturi sanoo.
Tietoyhteiskuntakehitys on vaikuttanut paljon valtionhallinnon työhön, ja kansalaiset ottavat entistä useammin yhteyttä suoraan valtion virkamiehiin. Puolitoista vuotta sitten tehdyn selvityksen mukaan virkamiehet pitivät aiempaa tiivimipiä ja suorempia välejä kansalaisiin hyvänä.
Uuden ohjeistuksen on tarkoitus olla valmiina tänä syksynä, ja se jaetaan valtionhallinnon virkamiehille todennäköisesti osana tänä syksynä päivitettävää valtionhallinnon viestintäsuositusta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 01:28 Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista 09:48
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Kim Dotcomin pelätään karkaavan 16:42
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n 11:44
- Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta 08:40
- Yhdysvaltain lääkevirastoa syytetään Gmail-vakoilusta 13:36
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kopiosuojat pois, kehottaa Applen Jobs levy-yhtiöitä
07.02.2007 Apple-pomo Steve Jobs kehottaa levyteollisuutta luopumaan kokonaan musiikkikappaleiden kopiosuojaus- eli drm-järjestelmistä. Jobsin lausunto julkaistiin Applen kotivisuilla eilen.
Kolme vuotta sitten
Pommiuhkaus johti Facebook-seksirikosten paljastumiseen
07.02.2009 Pommiuhkaus Wisconsinissa, New Berlinin lukiossa johti tutkimuksiin, joissa epäiltyä syytetään ainakin seitsemän alaikäisen pojan kiristämisestä homoseksuaaliseen seksiin. Tapahtuman keskiössä on Facebookissa esiintynyt keksitty naishahmo.
Taloussanomat
- Anteeksi, unohdin kaiken – pätkiikö sinullakin töissä? 06:01
- Neuvottelut jatkuvat Kreikassa – yleislakko säästöjä vastaan 08:21
- Kriisi iski autonvuokraajiin – ikärajojakin laskettu 06:08
- HS: Liki 70 kuskia saa lähteä Helsingin bussiyhtiöstä 07:25
- Haaviston kannattajat asuvat kalleimmin 15:37
- Kreikassa ei kosketa 13. ja 14. kuun palkkoihin 14:19
- Arvio: Romahdus Nokian älypuhelinten toimituksissa 18:04
- Kohulihan jäljityksen tulos: 30 kiloa löytyi 18:54
- Kreikka leikkaa 15 000 julkisen alan työpaikkaa 20:30
- Poliittinen paine sai johtajat luopumaan jättibonuksista 20:27
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (16)
Onkohan julkistuksilla osuutta asiaan? Näitä tsydeemejä kun on voinut käyttää aiemminkin
Parempia kuin insinöörien puolalaiset koodihirvitykset.
..eipä mulla sille mitään käyttöä olisikaan.
valtion säännöt ja laitoksien käytännöt ei aina täsmää edes lähelle :D
Kaarna