Suomen viimeinenkin kunta saa valokuituyhteyden

17.12.2009 16:27 Eduskunnan yllätysrahoitus liittää Utsjoen kunnan ensi vuonna valokuidun runkoverkon yhteyteen.
Haja-asutusalueiden laajakaistatuki nousi hallituksen esittämästä 12,5 miljoonasta eurosta eduskunnassa 12,7 miljoonaan euroon.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta taiteili kansanedustaja Hannes Mannisen (kesk.) johdolla hallituksen esitykseen 200 000 euron ”Utsjoki-lisän”.
Utsjoki on nykyisin Suomen ainoa kunta, jossa ei ole valokuitua. Ilman eduskunnan esitystä Utsjoki olisi säilyttänyt asemansa kuiduttomana paikkakuntana.
Utsjoki ei
kiinnosta Soneraa
Utsjoelta on puuttunut ulkoinen kuituyhteys. Valokuitu loppuu 160 kilometrin päässä Utsjoen kuntakeskuksesta. Kuitu ulottuu pohjoisessa Kaamaseen asti, jossa toimii tutkimuskeskus.
Utsjoen kunta on neuvotellut kuitukaapelin saamisesta teleoperaattori Soneran kanssa. Teleoperaattori ei ole kuitenkaan nähnyt Utsjoen verkkoinvestoinnille kaupallisia edellytyksiä.
Laajakaistayhteydestä on tulossa ensi vuonna jokaisen kansalaisen perusoikeus. Valtio on määritellyt, että ensi vuoden heinäkuuhun mennessä jokaisella suomalaisella pitää olla mahdollisuus päästä vähintään yhden megan yhteyteen.
Utsjokea valtion uudet velvoitteet eivät olisi auttaneet.
– Ei paljon auta rakentaa Utsjoen alueelle sisään valokuituyhteyksiä, jos ulkoinen yhteys puuttuu, Utsjoen kunnanjohtaja Viljo Pesonen sanoo.
Runkoverkon rakentamiseen Kaamasesta Utsjoen kuntakeskustaan kunnalla ei ole varoja.
– Runkoverkkoyhteys maksaa 200 000 euroa. Siihen ei ole edellytyksiä kunnassa, jossa jo nyt menoja on enemmän kuin on tuloja, Pesonen laskee.
Pesosen mukaan valtion rahoitus ja nopeat kuituyhteydet tuovat kuntalaisten palvelut uudelle tasolle. Nopeat yhteydet helpottavat muun muassa terveyskeskuksessa asiointia. Utsjoella ei ole omia röntgenlaitteita. Paikkakuntalaiset joutuvat käymään kuvattavina keskussairaalassa.
– Olemme olleet kupariverkon ja langattomien yhteyksien varassa. Röntgenkuvien lähetys on tukkinut verkkoyhteydet pariksi tunniksi, Pesonen sanoo.
Kunnat jakaantuvat
kolmeen kastiin
Utsjoki on erityistapaus maan kuntakentässä. Muut kunnat jakaantuvat haja-asutusalueen laajakaistatuessa kolmeen kastiin. Kunnan osuus jää taloudesta tilanteesta riippuen 8, 22 tai 33 prosenttiin.
Köyhimpien kuntien osuus laajakaistasta on 8 prosenttia. Viestintäministeri laatii listaa näistä kunnista. Maa- ja metsätalousministeri puolestaan tekee listaa kunnista, joiden osuudeksi tulee 22 prosenttia hankkeista.
Jos kunta ei pääse kummankaan ministerin listalle, se joutuu kustantamaan kolmanneksen laajakaistayhteyksistä.
Haja-asutusalueiden laajakaistatukea koskeva laki tulee voimaan tammikuun alussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Skype-mato luikertelee msn- ja icq-pikaviestimiin
28.05.2007 Warezov- ja Stration-nimillä tunnetun Skype-madon uusi versio on oppinut luikertelemaan Skypen voip-verkosta myös msn- ja icq-pikaviestinverkkoihin.
Kolme vuotta sitten
Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin
28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- » Taloussanomat.fi
-
250 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
147 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
26 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
18 e
Acer Aspire Z3750 (Pentium E5800, 4 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
10 e
Fujitsu Esprimo E900 (Core I3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö













Kommentit (10)
Mutta kenen operaattorin/palveluntarjoajan toimesta Utsjoelle nämä yhteydet tulevat?
Ilmeisesti Soneralta koska jutussa mainittiin Sonera.
Mielenkiintoinen asia tässä on se, että ehkä regulaattoripohjaisesti Elisa/Sonera tms vetää valokuidut Utsjoelle ja ehkä jotain tukea siihen jollakin tavalla voi tulla. Täyttyvätkö tuella kustannukset, vaikea sanoa.
Ja sen jälkeen ilmeisesti muut operaattorit voivat vuokrata Elisalta/Soneralta reguloiduun sopuhintaan kapasiteettia kuidusta ja napata voitot kotiin ilman investointeja.
Ei tämä niin selvä asia ole.
Nykyajan uutisten kuluttaja on niin malttamaton että uutiset pätkitään lykäsiksi - taustat ja tarkemmat tiedot puuttuu melkein laitalukien. Digitoday on tästä typistämisestä ehkä paras esimerkki.
Sikäli hyvä että Utsjokisetkin saadaan viimein kunnon putken päähän, sitä loppujarskaa joka koneellaan surffaa tai tk:ssa röntgen kuvia tulkitsee ei varmaan paljon kiinnosta kenen maahan kaivamassa kuidussa se kuso kulkee, kunhan kulkee.
Melkeinpä tosin veikkaisin ettei kukaan etelän operaattoreista ole niin hullu että tuo adsl lankapurkkejaan Utsjoelle, kyllä siellä taitaa olla vaan se yksi ja ainoa Sonera.
Siten kunta pystyisi pitäämään kustannukset paremmin kurissa tulevaisuudessa sekä tarjoamaan halukaille nopeita yhteyksiä ottamalla osuuskuntaan lisää jäseniä.
Jos rahat annetaan suoraan Surinalle, niin se on kuin heittäisi ne suoraan kaivoon. Eikä sillä saa mitään muuta hintataetta kuin sen että Surina varmasti nostaa hintojaan.
Sehän on maan tapa nykyisin, että verot käytetään firmojen hyväksi, firmat rokottavat lisää kansaa ja sitten kaivellaan lisäksi velkarahaa muualta, että ssaadaan herrain palkat maksettua.
Nykytaloudessa on vähemmän realismia ja järkeä toimiakseen, kuin Roope Ankassa
tontinvierestä menee soneran kuitu.ja kun sinne otin yhteyttä niin sanottiin suoraan ettei ole kannatusta yhteen taloon mitään kuitua vetää.
no,esitin että maksan sen kuluerän omasta pussista,ei kelvannut sekään,ei kannata kuulemma sittenkään.
no,se riitti meikäläiselle selitykseksi.eli en ota koskaan mitään soneran liittymiä mistäänhinnasta,en edes vaikka ilman tarjoaisi.
kaikki muu käy,soneraa ei tuoda tähän taloon koskaan,ei edes ilmaiseksi.
Teit elämäsi fiksuimman päätöksen.