Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Kiinalaiskirjailija haastoi Googlen oikeuteen

Kuva: Lehtikuva

29.12.2009 11:27 Kiinalainen romaanikirjailija Mian Mian kohtaa Googlen oikeudessa. Hänen huolenaan on hakuyhtiön suunnittelema laaja verkkokirjasto, johon skannataan miljoonittain teoksia.

Mian Mian ja Google ovat tänään vastakkain oikeussalissa Pekingissä, Britannian BBC kertoo. Kirjailija nosti kanteen sen jälkeen, kun Google oli skannannut Book Search -hakupalveluunsa yhden hänen teoksistaan. Mian vaatii noin 6220 euron korvauksia ja julkista anteeksipyyntöä.

Google sanoo poistaneensa kyseisen teoksen palvelustaan. Mutta Book Search on aiheuttanut laajempaakin vastustusta kiinalaisten kirjailijoiden keskuudessa. Lisäksi hanke on saanut osakseen muun muassa Yhdysvaltain oikeusministeriön kritiikkiä ja on herättänyt huolta Euroopan unionissa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Huono 0
Vaikka Google yleensä hoitaa hommansa hyvin tämä projekti olisi ehkä vaatinut vähän taustaselvityksiä etukäteen.
Huono 1
Eipä taida rahaa herua ellei kirjailija pysty selittämään mistä tuo 6220 euron korvausvaatimus syntyi.
Huono 0
Taas kiinalaisia sorretaan.

Kysymys on hakuindeksoinnista eli teoksen välillisestä mainostamisesta. Ei teoksen kopioinnista jota kiinalaiset itse tekevät.

Harvoin muutaman tonnin juttu pääsee lehtiin.
Täh?
Huono 1
Täytyy muistaa että, kun Google skannaa kirjan Internettiin, niin se kirja ei lähde sieltä enää koskaan pois. Google tekee siis asiaan pysyvän vaurion.
Sen takia Googlea pitäisi rokottaa tästä asiasta ihan varmuuden vuoksi 1000 000 dollaria per skannattu teos. Parhaiden sellereiden kohdalla 100 dollaria per kaupassa myyty teos.
tai miljoonan sijasta 10 000 000
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kesäkuu tuo lisää maksullista urheilua

28.05.2007 Urheilukanava aloittaa maksu-tv-toimintansa Suomessa PlusTV:n paketissa. PlusTV:n ja Urheilukanavan välinen kumppanuus tuo URHEILU+KANAVAn suomalaisten antennitalouksien saataville 3. kesäkuuta alkaen.


Kolme vuotta sitten

Tyttö nimesi seuraavan Mars-mönkijän

28.05.2009 Nasan suurikokoinen ja vuoteen 2011 myöhästynyt Mars-mönkijä Mars Science Laboratory sai nimekseen Curiosity, uteliaisuus.

.