Nopeuskamerat kärsivät pakkasista

Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
8.1.2010 09:52 Automaattinen nopeusvalvontakamera voi kärsiä pakkasesta ja lumesta, minkä vuoksi jotkut kaahaajat pääsevät pälkähästä.
Teidenvarsien automaattiset nopeusvalvontakamerat eli peltipoliisit saattavat antautua lumelle, Yle kertoo. Ylinopeutta ajavat jäävät selvittämättä esimerkiksi, jos kameran linssi on liian luminen.
Oma ongelmansa on kuvattavan auton rekisterikilpi, jos se on liian luminen tai likainen. Lisäksi kova pakkanen voi kiusata kameroita, jos ne on asennettu paikoilleen kylmän ilman vallitessa.
Automaattisesta tienvarsivalvonnasta on kuitenkin kokonaisuudessaan hyviä kokemuksia, ja sisäasiainministeriö pitää kameroita tehokkaana tapana edistää liikenneturvallisuutta.
Kommentit (15)
Anonyymi
Näissä on kuitenkin rahastuksen kohderyhmä kohdillaan. Muista ihmisistä ja yhteiskunnan säännnöistä piittaamattomia yksilöitä pitääkin rahastaa ja rangaista. Nämä pömpelit eivät ole koskaan aiheuttaneet ongelmia, toisin kuin takapuskurissa ohituspaikkaa kyttäävät! Harmi ettei ole vielä tullut aura-auto vastaan, kun tälläinen hätähousu lähtee ohittamaan ylämäessä keltaisella viivalla..
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
helpommalla pääsee kun ajaa nopeusrajoitusten mukaan.
Anonyymi
Tuossa ajelin Lohjan ja Hyvinkään väliä viime viikolla ja lähes kaikkien pönttöjen linssien päällä lunta niin paljon ettei taatusti tulee kuvassa näkymään kuin valkoista. Silti tollot jarruttelivat aina pöntön kohdalla:-)
Joo mäkin huomasin saman kun ajoin eilen siitä, piti ajaa pariin kertaan ees taas ainakin sataakahtakymppiä ihan vaan sen takia kun ei voi saada sakkoa.
Anonyymi
Ne saakutin kamerat sais jotenkin havaita ne tolppaanjarruttelijat ja lätkäistä siitä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta pikavoitot - olis ihan oikein jojottajille.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:40 Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 09:29 Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 09:10 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 08:30 Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 07:00 Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen?
- 18.6. Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin
- 18.6. Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta
- 18.6. Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat?
- 18.6. Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- 18.6. Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti
- 18.6. Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta 09:10
- Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt 07:00
- 12:n kopla auttaa valtion pakeille 15:04
- Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran 13:04
- Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta 10:31
- Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat? 10:22
- Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti 09:05
- Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille 08:36
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Yahoo lievittää osoitetuskaa
19.06.2008 Yahoo tuo saataville kaksi uutta domainia sähköpostipalvelunsa käyttäjille. Uudet domainit ovat ymail.com ja rocketmail.com.
Taloussanomat
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Konecranes varoittaa tuloksestaan – luvassa vähennyksiä 09:44
- Abu Dhabi ostamassa palan Nordeaa, Sampo ei 08:56
- Kypros haluaa helpotuksia tukipakettiin – EU hämmentynyt 08:41
- Euroopan automyynti kahden vuosikymmenen pohjissa 09:53
- Yle: Ruotsalaisten juhannus kaaokseen – bussit lakkoon 07:27
- Siemens etsii ostajaa NSN-puolikkaalleen 20:10
- Huawei pohtii Nokian ostoa – ”avoimin mielin” 21:09
- Ruotsi maksaa velkaa – keventää Nordea-omistusta 19:23
- "Mikään tosiasia" ei kerro paremmasta Stora Ensolle 16:41
- » Taloussanomat.fi
-
-117 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-80 e
Acer Aspire Revo RL70 (AMD E-450, 4 GB, 500 GB, Win 8), keskusyksikkö
-
-40 e
Dell Inspiron 660 (Core i5-3330, 8 GB, 2 TB, Windows 8), keskusyksikkö
-
-20 e
Acer Aspire XC100 (AMD E1-1200, 4 GB, 500 GB, Win 8), keskusyksikkö
-
-7 e
Fujitsu Esprimo X913-T (Intel Core i5-3470T, 4GB, 500GB, 23", Win 8), keskusyksikkö














