Euroedustaja: ACTA-sopimus uusisi tekijänoikeuslait

Kauppasopimukseen liittyviä asiakirjoja on pulpahtanut pinnalle muun muassa Wikileaks-ilmiantosivuston kautta.
15.1.2010 14:50 Euroopan unionin parlamentin edustaja Heidi Hautala (vihr.) arvostelee kovin sanoin kansainvälisen ACTA-kauppasopimuksen valmistelua julkisuudelta pimennossa. Nykymuodossaan sopimus on tuomassa Yhdysvalloista tuttua tekijänoikeuslainsäädäntöä kaikkialle.
Monenkeskinen ACTA-kauppasopimus (Anti-Counterfeiting Trade Agreement) tähtää teollis- ja tekijänoikeuksien tehokkaampaan valvomiseen maailmanlaajuisesti.
Euroopan unionin, Yhdysvaltojen ja yhdeksän muun maan välisen sopimuksen hiominen alkoi jo vuonna 2006. Suuri yleisö ei kuitenkaan vieläkään tiedä, mitä kaikkea sopimus käsittelee, Heidi Hautala (vihr.) murehtii blogissaan.
Hautalan mukaan tämä johtuu turhasta salailusta. Edes EU-parlamentin edustajat eivät ole nähneet sopimustekstiä.
Muun muassa Wikileaks-palvelun kautta julkisuuteen vuotaneiden luonnostekstien perusteella sopimus ei kuitenkaan rajoittuisi pelkästään tuoteväärennösten kitkentään, vaan vaikuttaisi laajasti useiden maiden tekijänoikeuslainsäädäntöön.
– Amerikkalaisten selvä pyrkimys on levittää omat tekijänoikeussäädöksensä Eurooppaan ja muualle maailmaan, Hautala kirjoittaa blogimerkinnässään.
Hautalan mukaan sopimus laajentaisi internetpalveluntarjoajien velvollisuuksia jopa Yhdysvaltojen nykylainsäädäntöä suuremmiksi.
Suomea edustaa neuvotteluissa Euroopan unionin komissio.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Talouskriisi ajoi verkkoliikenteen yli 25 Gbps:n päivälukeman
10.02.2009 Suomen ip-yhdysliikennepisteen Ficix ry:n kautta välitetty liikenne kasvoi vuonna 2008 noin neljänneksen eli 25 prosenttia. Helmikuun ensimmäisellä viikolla rikottiin 25 Gbps:n rajapyykki päivittäisenä huippuarvona.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (16)
Ja upeimpana seikkana koko ACTA-soppariakin ajetaan salaisesti ja salaillen. Näin vielä nykyaikanakin, kun avoimuuden luulisi/toivoisi olevan yksi olennainen asia lainsäädännössä.
Pahaa pelkään että esim. tv-lähetyksetkin tuon sopimuksen myötä menee sellaisiksi ettei niitä enää saa tallentaa lainkaan....siinähän sit menee tallentavat digiboksitkin ihan turhiksi. Ja paljon muitakin ikäviä seuraamuksia on jos tuo sopimus hyväksytään.
Se että salaillaan, siihen on tietysti sama tarkoitusperä kuin Matti Vanhasellakin, poliittisista asioista ei saa keskustella julkisuudessa ENNEN päätöksen tekoa jotta ei syntyisi vastustusta, toisaalta jälkikäteen keskustelunkin Vanhanen on kieltänyt "suut suppuun" koska ei haluta kansalta arvostelua huonoista päätöksistä.
Siis suoraan sanottuna per***stä koko systeemi!
...eikä edes amerikkalaisten vaan ainoastaan amerikkalaisten mediayhtiöiden ja heidän maksettujen kätyreidensä pyrkimys.
ISP:t toimisivat lähinnä vasarana mediayhtiöiden ja fasistien käsissä. Velvollisuuksia nuo olisivat.
ISP:t toimisivat lähinnä vasarana mediayhtiöiden ja fasistien käsissä. Velvollisuuksia nuo olisivat.
Ehkä tuo sopimus auttaa mediafirmoja hetkellisesti mutta pitkässä juoksussa se lisää tuskaa ja nopeuttaa niiden kuolemaa.