Rasististen linkkien kriminalisointi kummastuttaa

20.1.2010 12:57 Oikeusministeriön työryhmä ehdotti eilen, että rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia selkeytettäisiin. Työryhmän ehdotus rasistisiin materiaaleihin johtavien linkkien kriminalisoimisesta ei saa kannatusta Effiltä tai Piraattipuoleelta.
Kansalaisjärjestö Effi ja Piraattipuolue kummeksuvat oikeusministeri Tuija Braxille (vihr.) eilen luovutettua ehdotusta (pdf) rasistisista rikoksista.
Ehdotus tähtää siihen, että Suomessa otettaisiin käyttöön Euroopan neuvoston tietoverkkorikoksia koskevan sopimuksen rasisminvastainen lisäpöytäkirja ja EU:n rasismin torjuntaa koskeva puitepäätös.
Keskustelupalstoilla ja blogeissa kiinnostusta on herättänyt etenkin ehdotuksen kohta, joka käsittelee linkkejä rasistisille nettisivuille.
Työryhmä ehdottaa, että rikoslakia muutettaisiin siten, että aikaisempi säännös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan saisi uutena tekotapana "levittämisen" rinnalle "asettamisen yleisön saataville".
– Muutoksella varmistettaisiin kiihottamispykälän soveltuminen linkkien avaamiseen rasistista ynnä muuta kiihottamista sisältäville internetsivuille, ehdotuksessa todetaan.
Linkkien
avaaminen?
Piraattipuolue ehti ottaa kantaa ehdotukseen jo eilen. Sen mukaan sekava ehdotus tekisi sananvapaudesta vaikeammin ymmärrettävän kokonaisuuden.
Puolue tulkitsee työryhmän ehdottavan, että jo pelkkä rasistisille sivuille johtavan linkin avaaminen muuttuisi rangaistavaksi. Puolueen mukaan tämä sotii netin perusajatuksia vastaan.
– Esityksen tuoma epävarmuus johtaisi liialliseen varovaisuuteen keskusteluissa ja siten mitätöisi sananvapauden merkitystä, puheenjohtaja Pasi Palmulehto arvioi tiedotteessa.
Effin hallituksen puheenjohtaja Tapani Tarvainen kertoo, ettei hän ole ehtinyt perehtyä vielä kunnolla mietintöön. Järjestön lopullinen kanta on siis vielä auki, mutta alustavat tiedot ehdotuksen sisällöstä hämmentävät.
– Jos olen ymmärtänyt lehtitietojen perusteella oikein, että linkin avaaminen olisi rangaistavaa, tilanne on täysin absurdi. Eihän linkkiä avatessa voi vielä tietää, minne se johtaa, Tarvainen sanoo.
Työryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Ilari Hannula oikeusministeriöstä kuitenkin kertoo, että kyseessä on harmillinen väärinkäsitys.
– Kysymys on tietenkin linkin perustamisesta, eikä siitä, että joku ryhtyy lukemaan eli avaa sivun.
Työryhmä ei siis ole ehdottamassa, että rasistiseen materiaaliin johtavan linkin klikkaaminen muuttuisi rangaistavaksi.
Hakukoneiden linkit
saavat synninpäästön
Hannulan mukaan linkittämisen rangaistavuus edellyttäisi myös tarkoituksellisuutta.
Esimerkiksi Googlen ei voitaisi katsoa syyllistyvän rikokseen, vaikka joku löytäisi sen avulla linkin rasistiseen materiaaliin. Hannulan mukaan kyse on saman sortin asiasta kuin keskustelupalstojen ylläpitäjien vastuussa.
– Näkisin, ettei tällaisessa tapauksessa voida ajatella, että olisi syyllistytty rikokseen.
– Tällöinhän pelkän hakujärjestelmän perustaminen muuttuisi rikolliseksi, koska ne sisältävät mahdollisuuden päästä rasistista materiaalia sisältävälle sivulle, Hannula linjaa.
Harmaalla alueella liikkuisi sen sijaan hakukone, joka olisi perustettu pelkästään rasistisen nettimateriaalin etsimistä varten.
– Tämä olisi jo aika lähellä ajatusta rasistisen tiedon levittämisestä.
Oikeusministeriön työryhmän esitys lähtee seuraavaksi lausuntokierrokselle, jonka odotetaan valmistuvan maaliskuussa. Eduskunnan käsittelyyn lakimuutokset ehtivät aikaisintaan syksyllä, Hannula arvioi.
Kommentit (87)
Anonyymi
Hei muistaako joku millä tagilla sai perustettua rasistisen linkin?
Etkö muka tätä muistanu.... Kirjotat mustalla ;)
Anonyymi
Puitepäätös ja lisäpöytäkirja eivät vaadi linkkien kieltämistä, se on työryhmän oma keksintö. Missä muissa EU-maissa tällainen mielivaltainen laki muka on toteutettu tai aiotaan toteuttaa?
Ilari Hannulan kommenteista voikin päätellä, että linkkien kielto on vain keino varmistaa syyttäjille ja oikeusistuimille mahdollisimman suuri pelivara. Linkittäjä eli "rasistisen tiedon levittäjä" ei voi varmasti tietää tekonsa laillisuutta kuin vasta tuomion jälkeen. Tulkinta vaihtelee poliittisen tilanteen ja tuomioistuimen mukaan.
Vaikka tavoite eli nettikeskustelujen rauhoittaminen olisi kuinka hyvä tahansa, niin keinona ei saa käyttää tällaista lain harmaan alueen laajentamista normaaliin netin käyttöön.
Anonyymi
Harmaalla alueella liikkuisi sen sijaan hakukone, joka olisi perustettu pelkästään rasistisen nettimateriaalin etsimistä varten.
Tarkoittaa samaa kuin Google-linkin laittaminen jossa on jo rasistisia tuloksia tuottava hakusana mukana!
Eli myös rasismista keskustelua kiellettäisiin, sensuroitaisiin ja estettäisiin, kun ei voisi enää viitata/vastata rasistisiin väitteisiin mm. linkkien avulla.
Sananvapauden raiskaaminen ei ole oikeutettua edes kauniilla tavoitteilla kuorrutettuna. Tie helvettiinkin on kivetty hyvillä naivistisilla aikeilla...
Anonyymi
Anonyymi
On aika keinotekoisen kuuloista että sama tutkimus netissä olisi kriminalisoitavissa jos tekstissä mainittaisiin viittaus http://www.rasistinenesimerkki.fi sivulle.
Mielestäni vastuu rasistisesta(tai muusta laittomasta) sisällöstä kuuluu aina sisällön tuottajalle, ehkä myös sen esillelaittajalle. Ei kuitenkaan enää sille joka kertoo mistä tällaista materiaalia löytyy. Oli nyt sitten kyseessä www-sivu tai maininta mistä porttikongista löytyy rasistinen kirjoitus. Älytöntä.
Anonyymi
Etkö muka tätä muistanu.... Kirjotat mustalla ;)[/quote]
Niin, ja muista myös >a rasistinenhref="www.rasistinenlinkki.com"/a
Anonyymi
Tämäpä menee hassuksi. Paljonkohan Googlelle tulee sakkoa, sillä kun taitaa olla aika monta linkkiä rasistisille sivuille ?
Oli sitten liian hankala homma lukea koko artikkeli ennen kommentin kirjoittamista?
Anonyymi
Kevyet facebook -linkit sen sijaan muuttuvat luvanvaraisiksi. Nimismieheltä on haettava linkitystä varten linkityslupatodistus. Tätä varten on esitettävä todistus linkitysseuran jäsenyydestä.
Anonyymi
Saanko linkittää jatkossa vihatekstejä vilisevään koraaniin?
Uskonnot on suojattu rasismi -syytöksiltä.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille 09:30
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi 06:05
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet 11:38
- Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin 10:47
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Otakantaa vaalijärjestelmän uudistamisesitykseen
19.05.2008 Valtionhallinnon otakantaa.fi -keskustelufoorumilla on tänään avattu keskustelu valmisteilla olevasta eduskuntavaalien vaalijärjestelmän muutoksesta. Keskustelua kommentoi muutosta valmistelleen toimikunnan puheenjohtaja Lauri Tarasti.
Kolme vuotta sitten
Nokia laski, Samsung kasvoi kännykkämarkkinoilla
19.05.2010 Matkapuhelinvalmistaja Nokian markkinaosuus tammi–maaliskuussa ostetuista matkapuhelimista laski. Nokian osuus supistui vuoden aikana reilulla prosenttiyksiköllä 35,0 prosenttiin. Yhtiö on kuitenkin yhä maailman suurin matkapuhelinten valmistaja. Näin arvioi tutkimusyhtiö Gartner tuoreessa raportissaan.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi













