Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

USA:n nettisyytökset rassaavat Kiinaa

Kuva: Timo Jaakonaho / Lehtikuva

22.1.2010 16:26 Kiina otti kantaa Yhdysvaltain ulkoministerin puheeseen tiedonvapaudesta ja kehottaa tätä pysymään tosiasioissa.

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton piti torstaina puheen, josta suuri osa käsitteli internetiä ja ilmaisunvapautta.

– Ne, jotka rajoittavat tiedon vapaata kulkua meillä tai muualla, muodostavat uhan taloudellemme, hallituksellemme ja siviiliyhteiskunnallemme. Maiden tai yksityishenkilöiden, jotka ryhtyvät verkkohyökkäyksiin, tulisi kohdata seuraukset ja kansainvälinen tuomio, Clinton totesi.

The New York Times -lehden mukaan Kiinan ulkoministeriön vastaus oli lyhyt, mutta selvä.

– Kehotamme Yhdysvaltoja kunnioittamaan faktoja ja lopettamaan niin sanotun internetin vapauden käyttämisen perusteettomien syytösten tekemiseksi Kiinaa vastaan.

Hillary Clinton vannoi Yhdysvaltojen tukevan Googlea sen päätöksessä uhmata Kiinan sensuuria paikallisessa hakupalvelussaan. Ulkoministeri alleviivasi, että yritysten ei tule hyväksyä sensuuria missään muodossa.

Google päätti lopettaa sensuurin jouduttuaan verkkohyökkäyksen kohteeksi joulukuussa. Yhtiön mukaan asialla olivat kiinalaiset. Ulkoministeri vaati Kiinaa selvittämään Googlen syytöksen.

Mutta esimerkiksi Microsoft, jota sitäkin on syytetty sensuuriin myöntymisestä, aikoo jatkaa Kiinassa paikallisia lakeja noudattaen.

Hyökkäys yhtä vastaan on
hyökkäys kaikkia vastaan

Clinton myös julisti, että hyökkäys yhden maan tietoverkkoja vastaan voi olla hyökkäys kaikkia vastaan. Hän sanoi Yhdysvaltojen puolustavan itseään tarvittaessa verkkohyökkäyksiltä.

Clintonin lausahdus heijastelee puolustusliitto Naton kuuluisaa artiklaa, jota ei kylmän sodan aikana koskaan toimeenpantu. "Aseistettu hyökkäys yhtä tai useampaa jäsenmaata vastaan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäseniä vastaan".

Artikla otettiin ensimmäisen kerran käyttöön syyskuun 11:nnen terrori-iskujen jälkeen vuonna 2001.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (13)

Huono 0
Ulkoministeri alleviivasi, että yritysten ei tule hyväksyä sensuuria missään muodossa.

Viesti on kohdistettu Microsoftille.

Saa nähdä riskeeraako Pallomeri suhteensa USA:n julkiseen sektoriin.

Jos luottamus on jo mennyt, on Kiina houkutteleva korvike.
Mielenkiintoista.
Hei vaan Hillary! Meillä täällä suomessakin on krp:n pitämä sensuurilista!
Kyllä meilläkin
Huono 7
KRP ei ole yritys.
Vai onko sekin ulkoistettu
Huono 1
Kyllä on kaksnaamaista touhua, ei yllätä USA:n meininki kyllä yhtään, maa joka voisi vaihtaa nimensä Double Standard:iksi. Nyt kitistään kun omia purtiin, ennen sitä ei ollut ongelmaa kun vain ulkopuoliset saivat kärsiä. Pelleä sakkia.
Kyllä on kaksnaamaista touhua, ei yllätä USA:n meininki kyllä yhtään, maa joka voisi vaihtaa nimensä Double Standard:iksi. Nyt kitistään kun omia purtiin, ennen sitä ei ollut ongelmaa kun vain ulkopuoliset saivat kärsiä. Pelleä sakkia.

Omia purtiin mutta asiaa mutkistaa, että omat olivat mukana puremassa.

Vai luuletko ettei Microsoft muka tiennyt Kiinan toimista?
tarkkailija
Windowsin kehitys siirretään Kiinaan.
Huono 0
Cert-fi olisi voinut kirjoittaa vastaavan kirjelmän USAan joka viikko 20 vuoden ajan.
Antti A.
Huono 2
On tollakin otsaa!Maksais velkansa ja pitäis päänsä kiinni!
mutterimieli
Huono 0
Kiinaa ei rassaa mikään.
Mr. An Ti
Kyllä sensuuri ja rajoittaminen kelpaa USA:lle, kun on kyseessä elokuva- tai musiikkiteolliden edut.

KAKSINAAMAISIA ROISTOJA
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut

11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.

.