Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Google vastaa: Palvelumme on laillinen

Kuva: Bloomberg News

4.3.2010 14:35 Hakukoneyhtiö Googlen Suomen toimipiste oikoo näkemyksiään siitä, millainen oikeus Suomen viranomaisilla on tarttua yhtiön Maps-karttapalvelun Street View -katunäkymiin.

Suomen toimipiste vakuuttaa noudattavansa paikallisia lakeja, mutta sanoo, että toimistoon lähetyt kirjeet on ohjattava emoyhtiö Googlelle virallista vastausta varten.

Google avasi Street View -palvelun Suomen osalta helmikuussa, jonka jälkeen tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio lähestyi yhtiötä selvityspyynnöllä. Googlen Suomen toimipiste toimitti vastauksen selvityspyyntöön eilen keskiviikkona.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio kertoi keskiviikkona Taloussanomille, että Google nosti vastauksessaan esiin palvelun yhdysvaltalaisuuden. Aarnion mukaan Google arvioi, ettei sen katunäkymäpalvelua voida välttämättä arvioida suomalaisen lainsäädännön puitteissa. Tietosuojavaltuutetun mukaan yhtiö ei esimerkiksi vastannut kysymykseen katunäkymäpalvelun oikeudellisesta perusteesta.

– Kysymys sivuutettiin toteamuksella, ettei Google Finland ole palvelun pyörittäjä, vaan kalifornialainen Google Inc.

Nyt Googlen Suomen toimipiste katsoo, ettei se väittänyt jättävänsä noudattamatta Suomen lakeja. Yhtiön mukaan katunäkymäpalvelun kuitenkin omistaa ja sitä operoi Google Inc. Tämän takia Suomen toimipiste ohjaa yhtiölle lähetetyt kirjeet Kaliforniaan virallista vastausta varten.

– Palvelu on laillinen Suomessa, yhtiö tulkitsee.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (22)

Huono 0
Eihän tossa pitäisi olla mitään epäselvyyttä aikasempien oikeustapausten perusteella. Eräiden tiettyjen bloggaajienkin blogit olivat ulkomaisen yhtiön sivuilla, palvelimilla jne. Ei tuo estänyt niiden syyttämistä ja tuomitsemista Suomessa. Ei tässä ole yhtään mitään eroa noihin tapahtumiin.
......
Huono 4
Ei ole viranomaisillakaan helppoa. Google on muuten firma, joka ei anna ihmisten nimi- ja yhteystietoja lähtökohtaisesti kenellekään - edes yhteistyökumppaneilleen. Se hoitaa kommunkoinnin lähes poikkeuksetta sähköpostitse ja siten että "älä sinä ota yhteyttä meihin, me otamme teihin" -systeemillä. Se on noussut tuotteillaan asemaan, jossa se voi toimia ja sillä on varaa toimia näin. Suomen kautta ei juurikaan viestit kulje pääkonttorin johtoon vaikka Kökkökin siellä istuu.
Kohta tämä toimintamalli on varmaan kuljettu loppuun. Jokuhan viimekädessä oikean organisaation tapaan on vastuussa erilaisista asioista.

Mutta eiköhän niillekin joku roti löydy. Tsemmpiä Aarnio.
Flak
Huono 4
Eipä tuo Googlen vastaus yllättänyt. Omasta mielestä mikä tahansa suurfirma tekee kaiken lakien mukaan ja vasta oikeuden päätöksen jälkeen (jos sellaista saadaan) muutetaan toimintatapaa. Mutta senkään jälkeen ei myönnetä että toiminta olisi ollut lainvastaista. Puhutaan vain toiminnan tarkentamisesta. Aarnion pitäisi kieltää toiminta siihen asti että Google tosiaan antaa selkeät vastaukset kysymyksiin eikä ylimielisesti vain totea että me ollaan yhdysvaltalainen firma ette te meille mitään voi.
ihmettelijä
Huono 9
Kaikki tällaisen tirkistelijäfirman työntekijöistä on saatava vastuuseen ja hirsipuuhun!
oikeutta!
Huono 0
Tervetuloa tulevaisuuteen.
Huono 4
On se vaan niin kauheaa jos joku kuvaa sinun talosi ja jos vielä satut olemaan pihalla ja kuvasi, josta ei saa juuri mitään selvää joutuu internetiin! Aivan yhtä laillista kuin se, että nappaan kameralla kuvan jostain asuma-alueesta. Mikä ihmisiä oikein vaivaa??

Ja niinhän se on, että ameriikan Google se pitää haastaa oikeuteen jos jonkun haluaa haastaa. Google Oy täällä Suomessa on vain myyntikonttori.
TS
Huono 6
Kyllä pelisäännöt pitää selvittää. Jos Suomen lainsäädäntö sanoo ettei yksityiseltä pihalta saa kuvia julkaista, ei niitä sitten julkaista. Jos ulkomainen firma kuitenkin tälläisiä esittelee eikä suostu yhteistoimintaa (välttelee yhteydenottoja), kai viranomaiset voivat ko. firman toimintaa Suomessa rajoittaa.
hmm
Huono 4
Ratkaisu: sensuroidaan google.com
Äly hoi
Huono 4
Ratkaisu: sensuroidaan google.com

Ei voi, Google on selain!
Huono 6
Minpä laitan firman johonkin huitsinnevadaan, jossa ei ole lainkaan lakeja ja alan tekemään 'rikoksia' suomessa.
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Linux-laatikko wlan-yhteydellä

28.05.2007 Maahantuoja Metric Industrial Oy esittelee Moxa ThinkCore W311 -laitteen integroidulla wlan-yhteydellä.

.