Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Yhdysvallat aikoo harpata laajakaistassa

16.3.2010 06:39 Lähes koko kansa halutaan sadan megabitin yhteyksiin kymmenessä vuodessa Yhdysvalloissa. Kouluihin tavoitellaan gigabitin yhteyttä.

Yhdysvaltain telehallinto Federal Communications Commission julkisti odotetun ja merkittävän laajakaistasuunnitelman maanantaina.

Suunnitelman mukaan sata miljoonaa kotitaloutta on kytkettynä kohtuuhintaiseen sadan megabitin laajakaistaan vuonna 2020. Lisäksi yhden gigabitin yhteydet tulisi saattaa kohtuuhintaisesti ja laajasti muun muassa kouluihin ja sairaaloihin.

Yhdysvalloissa on noin 114 miljoonaa kotitaloutta. Tyypillinen nopeus on arvioijasta riippuen noin 3–5 megabittiä sekunnissa. FCC:n suunnitelma luovutetaan Yhdysvaltain kongressille puitavaksi.

Suunnitelman muita tavoitteita ovat muun muassa laajakaistan levinneisyyden nostaminen 65 prosentista 90 prosenttiin. Jokaisen yhdysvaltalaisen lapsen halutaan olevan digitaalisesti lukutaitoinen ennen kuin lukio (high school) on ohitse.

Kansalaisten turvallisuutta aiotaan parantaa koko maan kattavalla langattomalla yleisen turvallisuuden verkolla.

Yhdysvallat
jäljessä

Lehdistötiedotteessa (pdf) ei mainittu suoraan FCC:n kiisteltyä tavoitetta taata internetin puolueettomuus, joka tarkoittaa kaiken tietoliikenteen kohtelemista tasapuolisesti. FCC:n suunnitelma julkaistaan kokonaisuudessaan tiistaina. Hankkeen koko hinta voi nousta 350 miljardiin dollariin eli päälle 250 miljardiin euroon.

Yhdysvallat on jäänyt jälkeen monista kehittyneistä maista laajakaistan levinneisyydessä ja nopean laajakaistan käyttöönotossa. Esimerkiksi brittiyliopisto Oxfordin syksyisessä tutkimuksessa Yhdysvallat ylsi vasta 15. sijalle levinneisyydessä.

Suomi oli tutkimuksessa tosin vasta 21:s
, kun taas Ruotsi pääsi neljänneksi. Suomi on ottanut tavoitteekseen, että lähes jokainen kotitalous olisi sadan megabitin yhteyden ulottuvilla vuoden 2015 loppuun mennessä.

Maailman kärkimaa on eri laajakaistavertailujen mukaan Etelä-Korea.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (15)

Huono 0
mitä noilla nopeuksilla edes laillisesti tekee?
lol
mitä noilla nopeuksilla edes laillisesti tekee?

Obvious troll is obvious.
56k pärjää hyvin
Huono 1
voi kattoa mediamaksettua ylen laatukamaa striimattuna suoraan alkuperäismaasta (missä ikinä ovatkaan sitten sinä vuonna käyneet ohjelmaostoksilla)
juutas
mitä noilla nopeuksilla edes laillisesti tekee?

Nykyinen teräväpiirto IPTV vie noin 26 Mb/s, eli 100Mb piuha pystyy välittämään 2-3 kanavaa kerrallaan. Ei tarvita kuin 3D-IPTV, niin 100Mb alkaa olla aika vähän viihdekäytössäkin.

Mulla on ollut 100Mb piuha kotona, eikä se mitenkään liian nopea ollut edes 90-luvulla. Isojen dokujen selaamisessa silläkin tulee sekuntien viiveitä. Toki serverin levy oli verkon yli oman PC:n levyä nopeampi.
js
Huono 0
mitä noilla nopeuksilla edes laillisesti tekee?

Voi katsoa laillisesti hankittuja leffoja suoraan telkkarista. Nyt kun elokuvien laatu paranee, niin niiden koko kasvaa, kauanko kestää odottaa, että edes yksi leffa tai sarja tulisi miltei heti katsottavaksi? Onhan mediateollisuus tuomassa mahdollisuuden telkkareihin, joita ei voi katsoa muulla kuin netin kautta. Ei kovin suositeltavaa heikoilla nopeuksilla ja stream-lähetyksissä livenä palvelu pätkii, koska omaa heikon nopeuden.

Youtubessahan ja muissa palveluissa on mainoksin varustettuja telkkarijaksoja, jotka voivat olla pienimmillään kooltaan 100 mt ja siitä ylöspäin. Siksi nopeuksia halutaan nostaa.

Esim. peliteollisuus alkaa pikkuhiljaa siirtyä nettiin, niin osa pelitiedostoista ovat siellä palvelimilla ja ne täytyy ladata, jotta pääsisi pelailemaan, suoraan koneelta ilman nettiyhteyttä ei voi pelata mitään, kun osa pelin tiedostoista puuttuu kokonaan.
Katso vähän nykyaikaa, äläkä keskiaikaa.
Huono 0
Niin...samaa taisi kysellä jotkut kun ISDN verkkoon speksattiin 16kbitin datakanava kahden 64k puhekanavan rinnalle :-)
Toki nuo huimat puhekanavat myöhemmin otettiin datakäyttöön...
mitä nopeammin sitä parempi
Huono 0
mitä noilla nopeuksilla edes laillisesti tekee?
2025 Ultra-HD aikakaudella alkaa kismittää, kun 50 Gigan vuokraleffan latauksessa kuluu 138 tuntia 1Mbps yhteydellä.
Hämäläinen
Huono 0
striimattuna suoraan alkuperäismaasta

Ulkomaille streamaus halutaan aina estää, vaikka se olisi juuri sitä järkevää tapaa jakaa mediaa. Mutta noin se homma vaan yleensä on hoidettu.
Äly hoi älä jätä
Huono 3
Viihdekäyttö, hmm, eikö se oli just sitä laitonta
trippi.info
Suomen ei tarvitse moisesta hötkyillä. Meillähän on hypernopea mobiili LAAAAJAKAISTA.
Mokkulaattori
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.

.