Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Netin katunäkymät tietosuojalautakunnan syyniin

Kuva: Google

16.4.2010 15:07 (päivitetty 16:03) Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio harkitsee kolmen suositun katunäkymäpalvelun viemistä tietosuojalautakunnan tutkittavaksi. Tietosuojavaltuutetun toimisto teki päätöksen Fonectan palvelun viemisestä lautakuntaan tänään perjantaina. Muiden osalta päätöstä harkitaan.

– Joudumme kääntymään asiassa lautakunnan puoleen, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio sanoo Taloussanomille.

Aarnio haluaa, että tietosuojalautakunta selvittää käsitteleekö Fonecta palvelussaan henkilötietoja. Aarnion mukaan näin on, mutta Fonecta on toista mieltä.

Aarnion mukaan tietosuojavaltuutetun toimiston valmistelee parhaillaan kirjallista esitystä asiasta oikeusministeriön alaisuudessa toimivalle lautakunnalle.

– Lautakunnan käsittelyaika oli jossain vaiheessa neljä kuukautta, Aarnio sanoo.

Aarnio kertoo myös harkitsevansa kolmen suositun katunäkymäpalvelun – Googlen, Eniron ja Fonecta – kaikkien viemistä lautakuntaan oikeusperusteen tutkimista varten. Oikeusperusteen selvittämisen osalta lopulta päätöstä ei ole kuitenkaan vielä tehty.

Tietosuojavaltuutetun mukaan Googlen, Eniron ja Fonectan katunäkymäpalveluissa käsitellään henkilötietoja. Aarnion näkemyksen mukaan tällaisia ovat palveluihin mahdollisesti päätyneet kuvat, joissa esiintyvät henkilöt voidaan tunnistaa.

Henkilötietojen käsittely taas edellyttää oikeusperustetta eli oikeudellisesti merkittävää syytä. Oikeusperusteen olemassaolosta voi päättää puolestaan vain lautakunta.

Tällöin lautakunta tutkisi Googlen, Eniron ja Fonectan palvelut sekä sen, miten yhtiöt oikeuttavat henkilötietojen käsittelyn.

Tutkimusten perusteella lautakunta voisi myöntää palveluille luvan toimintaan, määrätä ne hankkimaan pätevät perusteet henkilötietojen käsittelyyn tai asettaa ehtoja lupien saannille.

Kiistaa toimivallasta
ja oikeusperusteista

Hakukonejätti Google ja hakuyhtiöt Eniro ja Fonecta ovat käynnistäneet Suomessa netin karttapalveluihin kytkeytyviä katunäkymäpalveluita. Monien hyödylliseksi kokemien katunäkymien avulla ihmiset pystyvät tutustumaan itselleen vieraisiin ympäristöihin.

Firmat ovat pyrkineet sumentamaan palveluiden julkisista versioista kuvausautojensa ottamiin kuviin joutuneiden henkilöiden kasvot ja esimerkiksi autojen rekisterikilvet.

Aina sumennus ei kuitenkaan ole toiminut ja katunäkymäpalveluista on löydetty tunnistettavissa olevia henkilöitä. Muun muassa tämän takia Aarnio katsoo palveluissa käsiteltävän myös henkilötietoja, mihin tarvittaisiin oikeusperuste. Tietosuojavaltuutettu pitää ongelmallisena myös sitä, että alkuperäinen kuvamateriaali jää yhtiöiden käyttöön vaihtelevaksi ajaksi.

– Firmat ovat oikaisseet tässä vähän. Niiden olisi itse pitänyt varmistua oikeusperusteen olemassaolosta esimerkiksi pyytämällä lupaa lautakunnalta, Aarnio sanoo.

Aarnion mukaan tämän hetkinen tilanne on se, Google ja Eniro katsovat, että niiden palveluihin sovelletaan Suomen henkilötietolakia. Fonecta sen sijaan katsoo, ettei se käsittele katunäkymäpalvelussaan henkilötietoja. Tällöin henkilötietolaki ei koskisi palvelua.

– Fonecta ikään kuin sanoo, että lakia ei sovelleta siihen ollenkaan, Aarnio sanoo.

Aarnio aikookin pyytää tietosuojalautakuntaa tutkimaan Fonecta osalta sen, käsitteleekö yhtiö palvelussaan henkilötietoja. Fonectan viestintäpäällikkö Sanna Mäenpää vahvistaa, ettei yhtiö katso käsittelevänsä henkilötietoja palvelussaan.

– Meidän palvelusta ei ole julkisesti saatavilla ihmisten henkilötietoja, Mäenpää sanoo.

Mäenpään mukaan Fonecta on keskittynyt palvelussaan vilkkaasti liikennöityjen keskusta-alueiden, kauppakeskusten ja nähtävyyksien kuvaamiseen, eikä ole vienyt kuvausautoaan hiljaisten asuinalueiden pikkuteille. Mäenpää myös vakuuttaa yhtiön käyvän kuvat läpi automaattisen sumennuksen lisäksi käsipelillä.

Oikaisu: Toisin kuin jutussa alun perin väitettiin, tietosuojavaltuutettu ei ole tehnyt päätöstä Googlen ja Eniron palveluiden viemisestä tietosuojalautakuntaan. Pahoittelemme virhettä.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (13)

Huono 0
Miten ihmeessä valokuva voi olla henkilötieto? Eihän siellä mitään tietoja ole näkyvissä. Outoja mielipiteitä näillä kavereilla kyllä.
Huono 1
Antakaa kuvien olla. Ei pidä tehdä mitään sellaista mikä ei siedä päivänvaloa. Kuvathan on kuvattu julkiselta alueelta käsin ja aivan sattumanvaraiseen aikaan.
seppo
Huono 1
toivottavasti firmat ymmärtävät olla vastaamatta kyselyyn kokonaan. julkisella paikalla saa kuvata eikä jonninjoutaviin kyselyihin ole mitään velvollisuutta osallistua.

se on vain kun noissa valtion suojatyöpaikoissa ei ole mitään oikeaa työtä niin sitten pitää ajankuluksi keksiä jotain puuhastelua.
sju
Huono 1
Voi juma !
Eikö näillä apinoilla ole muuta tekemistä ?
Kannattaisko alkaa etsiä ihan oikeaa työpaikkaa jostain muualta ...
SUPO
Huono 0
Miten sitten mediassa muutenkin päivittäin pyörivät kuvat väkijoukoista? Onko jokaiselta kuvissa näkyvältä ihmiseltä kysytty lupa kuvan julkaisuun? Tuollaisella tietosuojaväellä kun ei ole mitään oikeaa työtä niin pitää yrittää tehdä itsensä tärkeäksi joutavalla touhotuksella.
Haloo
Huono 1
Samaa mieltä täällä. Itseasiassa useimmat uutispätkät ovat pahempia koska ne yhdistävät ihmisen tiettyyn aikaan kun kuvat ovat yleensä jostain tietystä tapahtumasta. Googlen kuvista voi tietää vain sen, että henkilö oli paikassa "joskus viime kesänä"...
Esajas
Huono 0
"Kuvathan on kuvattu julkiselta alueelta käsin ja aivan sattumanvaraiseen aikaan." - Kysymys on siitä mitä kuvataan, ei mistä kuvataan, sillä laki kieltää mm. yksityisten aidattujen piha-alueiden kuvaamisen, ja niitähän näkyy mm. googlen katunäkymissä sekä eri karttapalvelujen ilmakuvissa ...
J-P Laine
Huono 0
"Kuvathan on kuvattu julkiselta alueelta käsin ja aivan sattumanvaraiseen aikaan." - Kysymys on siitä mitä kuvataan, ei mistä kuvataan, sillä laki kieltää mm. yksityisten aidattujen piha-alueiden kuvaamisen, ja niitähän näkyy mm. googlen katunäkymissä sekä eri karttapalvelujen ilmakuvissa ...

Ja erittäin törkeää ja koomista on Googlen tapa väistellä vastuuta tyyliin "ketään ei voida syyttää, kuski vaan ajaa ja kamera ottaa automaattisesti kuvia jotka automaattisesti käydään läpi". Tuollaisen ennakkotapauksen myötä moni "no tämä mun kone vaan automaattisesti tekee tätä ja mä siirtelen tätä paikasta toiseen"-caset tulis potentiaalisesti lailliseksi, usein immateriaalitauhkaan liittyvissä rikoksissa on yks kohta jossa "joku laite tekee jotain automaattisesti", eikö silloin voi syyttää ketään. Ite tykkään StreetViewistä, mutta se tapaus "housut nilkassa aidatulla alueella, hihihihi" pistää vihaksi. Kyllä mun mielestä jokainen voi aidatulla pihallaan olla vaik vesimeloni hanurissa eikä sitä saa tulla kuvailemaan (edes automaagikameralla) tahi postailemaan.
bs
Huono 0
"Ite tykkään StreetViewistä, mutta se tapaus "housut nilkassa aidatulla alueella, hihihihi" pistää vihaksi. Kyllä mun mielestä jokainen voi aidatulla pihallaan olla vaik vesimeloni hanurissa eikä sitä saa tulla kuvailemaan (edes automaagikameralla) tahi postailemaan." - Näin sen pitää olla, mutta jostain syystä kukaan ei ajattele eikä kysele mitään ennenkuin itse tulee kuvatuksi "housut nilkoissa" ...

Nämä palvelut ovat myös varkaille ja jopa terroristeille varsin hyviä työkaluja joilla voi etsiä sopivia kohteita ja tutustua kohteen ympäristöön, mahdollisiin pakoreitteihin jne.

Edellisen johdosta kysymys kuuluukin: Ovatko tälläisten palvelujen hyödyt nimenomaan kuvausten kohteille, eli niille joihin riskit kohdistuvat ja jotka mahdolliset vahingot kärsivät, niin suuret että tälläisten palvelujen tuottaminen sallitaan, varsinkin kun palvelujen käytön perusteella saatavat mainos- ja muut tulot saa palvelun tuottaja ...
J-P Laine
Huono 0
Kannattaa pysytellä 4 seinän sisällä 24/7 niin ei joudu kuvatuksi. Olette te hysteerisiä!
hohoijaa,.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä

28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle

28.05.2009 Applen iPhone-kännykän tulo markkinoille oli herätys Nokialle ja iPhone teki siten palveluksen koko mobiilialalle, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.

.