Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Brasilia ja USA googlaavat kansalaisiaan eniten

Kuva: Ruutukaappaus

21.4.2010 11:10 Hakukoneyhtiö Google on paljastanut ensimmäistä kertaa, kuinka paljon eri valtioiden viranomaiset pyytävät lisätietoja Googlen palveluiden käytöstä tai vaativat joidenkin tietojen poistamista.

Google on avannut uuden Government requests -palvelun, jossa yhtiö raportoi valtioiden Googlelle tekemistä pyynnöistä. Julkistetut tiedot ovat viime vuoden loppupuoliskolta.

Googlen lakijohtaja David Drummond kertoo yhtiön blogissa, että Google uskoo entistä avoimemman toiminnan vähentävän sensuuria.

Viranomaisten pyynnöt jakautuvat tietojen poistamiseen tai lisätietoihin Googlen palvelujen käyttäjistä.

Suurin osa viranomaisten pyynnöistä on täysin laillisia liittyen esimerkiksi lapsipornon poistamiseen tai rikostutkimuksiin, Drummond kertoo.

Google on liittänyt lukuihin myös oikeuden määräyksellä tehtävät tietojen poistot, joissa on yleensä kyse yksityisiä ihmisiä loukkaavasta sisällöstä.

Brasilian ja Yhdysvaltojen viranomaiset pyytävät eniten lisätietoja Googlen käyttäjistä. Google selittää Brasilian suurta osuutta sillä, että Googlen yhteisöpalvelu Orkut on siellä erittäin suosittu.

Google ei kuitenkaan kerro lainkaan tietoja Kiinasta. Google perustelee ratkaisua sillä, että Kiina pitää sensurointivaatimuksia valtiosalaisuuksina, joten Google ei myöskään voi paljastaa tietoja.

Google ei ole suostunut kaikkiin viranomaisten pyyntöihin tietojen poistamisesta, ja ilmoittaa prosenttiosuuden hyväksytyistä poistovaatimuksista. Googlen mukaan kieltäytymisen syynä on usein ollut esimerkiksi se, että pyyntö ei ole tullut lailliselta taholta, tai pyynnön kohdetta ei ole määritelty tarpeeksi tarkasti.

Esimerkiksi Kanadassa poliitikko vaati hänen poliittista toimintaansa arvostelevan blogin poistamista viime vuoden lopulla. Google kieltäytyi, sillä blogi ei rikkonut Googlen omia sääntöjä.

Drummondin mukaan Google suunnittelee samanlaista palvelua yksityishenkilöiden Googlelle tekemistä pyynnöistä.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Jos muistetaan että Ameriikan ihmemaassa on hiukka enemmän ihmisiä joista tietoja pyytää kuin vaikkapa Euroopan maissa, nousevat Britannia ja Ranska komeasti esille tuossa vertailussa.
Provocativa
Huono 0
USAn väkiluku / haut
309 000 000 / 3580 = n. 86 300
Ranskan väkiluku /haut
64 000 000 / 846 = n. 75 650

Yksi haku 86300 ihmistä kohden USAssa tai yksi haku 75650 ihmistä kohden Ranskassa

Ei nuo erot mielestäni kovin isoja ole...
Archie
Huono 0
Ja missä tässä uutisessa selitettiin otsikko, eli kansalaistensa kuuklaaminen? Tai edes se, miten valtio voisi kansalaisiaan kuuklata?
-
Huono 0
Jokainen, joka luki uutisen jostain järkevästä lähteestä, tietää, että otsikko on täyttä puuta heinää. En jaksanut lukea tätä artikkelia, mutta ilmeisesti edellinen kommentoija oli samaa mieltä.
ex-cit
Huono 0
Yhteisöpalvelu Orkut. =) hymyilyttää
jee
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin

26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.

.