Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

EU julkaisi tietoja pelätyistä piratismineuvotteluista

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

22.4.2010 10:49 Euroopan unionin komissio on julkaissut dokumentteja neuvotteluista, jotka liittyvät kansainvälisen ACTA-kauppasopimukseen. Teollis- ja tekijänoikeuksien tehokkaampaan valvomiseen tähtäävän sopimuksen valmistelua on arvosteltu salamyhkäiseksi.

– Olen erittäin tyytyväinen siihen, että EU taivutteli kumppaninsa neuvottelutekstien julkaisemiseen, kauppakomissaari Karel De Guht sanoo unionin tiedotteessa.

Euroopan unionin, Yhdysvaltojen ja yhdeksän muun maan välisen sopimuksen hiominen alkoi jo vuonna 2006. Tietoa neuvotteluista on tähän asti saatu lähinnä julkisuuteen vuodettujen dokumenttien myötä. Kansalaisjärjestöt ja osa poliitikoista ovatkin arvostelleet paitsi sopimuksen sisältöä myös valmistelua.

Kansalaisjärjestöjen mukaan sopimus kaventaa kansalaisten oikeuksia piratismin kitkennän varjolla. Esimerkiksi Euroopan unionin parlamentin edustaja Heidi Hautala (vihr.) arvosteli sopimusta tammikuussa.

– Amerikkalaisten selvä pyrkimys on levittää omat tekijänoikeussäädöksensä Eurooppaan ja muualle maailmaan, Hautala arvioi.

De Guhtin mukaan tänään julkistetut dokumentit kuitenkin hälventävät pelkoja oikeuksien polkemisesta. Komissaarin mukaan yksikään neuvotteluihin osallistuva taho ei ehdota, että hallitusten olisi pakko ottaa käyttöönsä kiisteltyjä menetelmiä nettipiratismin ja tekijänoikeusloukkausten kitkemiseksi.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 0
"Meillä on EU:sta mustaa valkoisella", need I say more?
Johan nyt on markkinat
JA Suomi tietysti etupäässä hyväksymässä. Ollaanhan täällä niin USA ihailijoita, vaikka muistutetaan Kiinaa kokoajan enemmän.
Huono 0
JA Suomi tietysti etupäässä hyväksymässä. Ollaanhan täällä niin USA ihailijoita, vaikka muistutetaan Kiinaa kokoajan enemmän.

Ne jenkkien ihailjat ja Pohjolan Kiinaksi Suomea ajavat on yksiä ja samoja henkilöitä! Hölmöintä asiassa että samaan aikaan arvostellaan Kiinaa sen ihmisoikeusrikkomuksista ja ajetaan samanlaisia menetelmiä tänne. Huomaako tuossa muut jotain ristiriitaa?
Huono 0
Kannattaa pitää mielessä, että ACTA on todella paljon laajempi kokonaisuus kuin tekijänoikeudet ja nettipiratismi. Kaikki, mikä rikkoo tai saattaa rikkoa jotain IP-oikeuksia (mm. patentteja) voi joutua ACTAn hampaisiin.

Mikäpä korkean teknologian tuote ei rikkoisi jotain patenttia ainakin patentin haltijan mielestä. ACTAn periaatteena on estää tuotteiden markkinoilletulo, kunnes IP-oikeuskysymykset on ratkaistu - tarvittaessa vaikka tuhoamalla tuontantovälineet.
Vasara
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä

28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle

28.05.2009 Applen iPhone-kännykän tulo markkinoille oli herätys Nokialle ja iPhone teki siten palveluksen koko mobiilialalle, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.

.