Finnair liitää ja sakkaa Facebookissa

Kuva: Lehtikuva
26.4.2010 14:48 Sosiaalinen media tarjosi lentoyhtiö Finnairille kaksijakoisen kokemuksen keskellä tuhkapilveä. Yhtiö ylistää Facebook-sivunsa menestystä.
Finnair arvioi onnistuneensa poikkeustilanneviestintään valjastetulla Facebook-sivullaan. Sivu keräsi suosiota. Parhaimmillaan yksittäinen postaus nähtiin yli 50 000 kertaa.
– Facebook on osoittautunut oivalliseksi viestintäkanavaksi poikkeustilanteissa, kun asiakaspalvelumme on ollut ruuhkautunut. Aiomme ehdottomasti jatkaa alkanutta työtä sosiaalisessa mediassa, ja löytää uusia tapoja asiakkaidemme palvelemiseksi, Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglund kertoo tiedotteessa.
Sosiaalinen media on samaan aikaan tarjonnut Finnairin vihaisille matkustajille lyömäaseen. Esimerkiksi kun hakukoneella etsii Finnairin Facebook-sivua, ensimmäinen tulos on yhtiötä arvosteleva Facebook-sivu "Finnair - Kävellen olisit jo perillä".
Finnairin maaliskuun puolivälissä perustama Facebook-sivu saavutti 10 000 seuraajan rajapyykin viikonloppuna. Uusia seuraajia tuli tuhkapilvikriisin alkupäivinä parhaimmillaan tuhat päivässä.
Viestintäväen ei pidä kuitenkaan unohtaa, että suurin osa suomalaisista ei edelleenkään seuraa sosiaalista mediaa. Finnair sanoo, että poikkeustilanteissa Facebook tulee olemaan yksi asiakaspalvelun kanava myös tulevaisuudessa.
Normaalioloissa Finnairin Facebook-sivu toimii vuorovaikutuksellisen viestinnän ja markkinoinnin välineenä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Väitös tukkii wlan-vuotoja
26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (12)
Kummallista hommaa teineille ja trendien perässä juoksijoille? (fakebook = trendi)
Googlella ja Facebookilla on niin tajuton määrä liikennettä, että yksi kriisi ei näy missään. Matkatoimistojen yms. sivuilla keskivertoihminen käy ehkä kerran kuukaudessa. Ei ole mitään järkeä mitoittaa kapasiteettia jonkun katastrofin mukaan, kun laitteisto olisi normaalisti 99% turhaa.
air baltic antoi pari viikkoa sitten facebook faneille mahdollisuuden buukata kolmen päivän aikana kaikkia lentoja 75% alella. Pystyykö Finski samaan?
air baltic antoi pari viikkoa sitten facebook faneille mahdollisuuden buukata kolmen päivän aikana kaikkia lentoja 75% alella. Pystyykö Finski samaan?
Varmaan pystyisi mutta miksi tekisi?
Jos et halua liittyä facebookiin vieläkään ennakkoluulojesi vuoksi, kannattaisi vihdoinkin ottaa selvää asiasta. Tai oma syysihän se on, jos jättäydyt tiedon ulkopuolelle. Kumma, kun näitä fb:n arvostelijoita ilmestyy sieltä täältä ja aina käy ilmi, ettei mitään omakohtaisia kokemuksia ole.
Finnairin imagolle tosiaan saattaa olla hyväksi se, että asiakkaat saavat purnata vapaasti. Nestle ei antanut purnata ja tilanne vain pahenee.
Ehkä olisi syytä pohtia, mikä on sosiaalinen media, jota kaikki suomalaiset eivät seuraa? Facebook? Twitter? Onko tämä Digitoday-blogi ole sosiaalista mediaa?
Veikkaan, että tuossa viitatussa tutkimuksessa on käsitelty sosiaalista mediaa melko suppeasti. Minusta pitäisi jo pikku hiljaa ryhtyä puhumaan sosiaalisesta netistä - ja sen jälkeen jälleen vain netistä - niin merkittävä osa internetiä sosiaalisuus on.
Otin asiaan kantaa helmikuussa blogissani, http://www.sisaltomarkkinointi.fi/2010/02/12/voiko-sosiaalista-mediaa-hyodyntaa-jalat-maassa/
Tässä vähän kritiikkiä lisää ;)