Google: Me mokasimme

– Me mokasimme, sanoo Eric Schmidt.
Kuva: Google
4.6.2010 10:10 Internet-yhtiö Google lupaa sittenkin luovuttaa wlan-verkoista onkimiaan tietoja Euroopan eri tietoturvaviranomaisille, Financial Times kertoo.
Vielä viime viikolla Saksassa vastaan hangoitellut Google lupaa nyt antaa eurooppalaisille tietoturvaviranomaisille tietoja, jotka se keräsi kuvausautoillaan avoimista wlan-verkoista.
Google oli vastustanut datan luovuttamista Saksalle vedoten oikeudellisiin haasteisiin. Nyt kanta näyttää muuttuneen. Pääjohtaja Eric Schmidtin ääni on myös muuttunut kellossa.
– Me mokasimme. Haluamme olla hyvin selviä sen suhteen, hän totesi Financial Timesin mukaan. Aikaisemmin Schmidt oli luonnehtinut tapausta sanoen "ei vahinkoa, ei virhettä".
Yhtiön suunnanmuutoksesta saatiin osviittaa aiemmin tällä viikolla, kun Financial Times kertoi Googlen aikovan vastata viranomaisten kysymyksiin.
Googlen mukaan tietoliikenteen vakoilu tapahtui vahingossa. Street View -kuvausautojen wlan-verkoista onkimaa tietoliikennettä luovutetaan ensiksi Saksalle, Ranskalle ja Espanjalle. Suomessa ei ole ryhdytty kovin järeisiin toimenpiteisiin asian vuoksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä
28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.
Kolme vuotta sitten
Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle
28.05.2009 Applen iPhone-kännykän tulo markkinoille oli herätys Nokialle ja iPhone teki siten palveluksen koko mobiilialalle, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (33)
Mitä ihmettä? Eihän niitä pitänyt minnekään luovuttaa vaan ne tiedot piti tuhota!!!! Ja nyt sitten selvisi että taisi ollakin viranomaiset jotka niitä tietoja alunperin halusivatkin ja siksi Google niitä keräsi mutta ei halunnut niitä luovuttaa...
ISOVELI VALVOO!
Aina vaan näyttää enemmän siltä, että ei.
Miten luulette että viranomaiset voivat kurittaa Googlea jos eivät saa todisteita vahingon arvioimiseksi?
ISOVELI VALVOO!
Tai sitten Göögle kiristi viranomaisilta lisää rahaa. Nyt kun Saksan budjetista sattui löytymään hiukan lisää paalua, niin tiedot voidaan luovuttaa!
Googlella ei ole oikeutta rikkoa maiden ja mantereiden sääntöjä ja lakeja, vaikka suuri firma se onkin!