Laitonta nettilataamista empivät nuoretkin

Kuva: VTT
15.6.2010 16:40 Nettipiratismi tuomitaan ikään katsomatta Suomessa. Se miten periaate näkyy käytännössä, onkin sitten toinen juttu.
Kolme neljäsosaa suomalaisista ei pidä musiikin, elokuvien ja pelien laitonta lataamista hyväksyttävänä. Tulos on peräisin Taloustutkimuksen uudesta tutkimuksesta, johon osallistui 1005 suomalaista.
Vastaajilta kysyttiin mielipidettä väittämään "musiikin, elokuvien ja pelien laiton lataaminen ei ole hyväksyttävää". Kaikista vastaajista täysin tai jokseenkin samaa mieltä oli 73 prosenttia. Jopa 15–24-vuotias nettisukupolvi puolsi väittämää 63 prosentin kannatuksella.
On kuitenkin eri asia, toimivatko netinkäyttäjät periaatteensa mukaisesti. Tutkimuksen ulkopuolelta voidaan todeta, että monet ovat kokeneet esimerkiksi kopiosuojatut musiikkikappaleet vielä huonommaksi vaihtoehdoksi kuin laittoman lataamisen.
Taloustutkimus teki äskettäin toisen tutkimuksen Lyhty-järjestön tilauksesta. Tuossa tutkimuksessa 15–24-vuotiaista 45 prosenttia kertoi, että heidän taloudessaan ladataan luvattomasti levitettyjä tiedostoja. Esimerkiksi elokuvapalvelut ovat Suomessa vielä pitkälti lähtökuopissaan.
Spotify
tunnetuin
Uusi tutkimus on osa luovien alojen järjestöjen ja yritysten yhteistä kampanjaa, jolla pyritään edistämään laillista verkkokauppaa. Tulosten mukaan kulttuurin laillisen verkkojakelun yleistymisen suurimpana esteenä on, ettei palveluja tunneta.
Vastaajista 32 prosenttia tuntee verkkokaupat ja 40 prosenttia musiikkipalvelut, mutta 55 prosenttia ei kumpaakaan. Yllättäen palveluista tunnetuin on musiikin suoratoistopalvelu Spotify – ei Applen musiikkikauppa iTunes. Se pääsi vasta kolmanneksi NetAnttilan jälkeen.
Spotifylla on selvä etumatka. Palveluja käyttäneistä 54 prosenttia mainitsi Spotifyn, NetAnttilan 37 prosenttia ja iTunesin 34 prosenttia.
Laillisten verkkopalvelujen käyttämättömyyttä perustellaan useimmiten sillä, ettei vastaaja ole kiinnostunut palveluista. Ei siis nähtävästi sillä, etteikö laillinen palvelu olisi ollut tarjolla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä
28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.
Kolme vuotta sitten
Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle
28.05.2009 Applen iPhone-kännykän tulo markkinoille oli herätys Nokialle ja iPhone teki siten palveluksen koko mobiilialalle, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- » Taloussanomat.fi
-
-273 e
-
-179 e
HP Elitebook 8760W (Core i7-2630QM, 8 GB, 17,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-118 e
-
-109 e
-
-102 e














Kommentit (28)
Mitäs sitä tosiasioilla päätään vaivaamaan ;-)
Lyhdyn propagandaa on toki kiva julkaista suodattamatta mutta voisi journalistina tehdä vähän omaakin työtä. Tässä aiheessa ei voi väittää olevan vaikea löytää vastapuolen kantaa tai lisätietoa.
http://www.iltalehti.fi/digi/2010061511864628_du.shtml
"Heistä jopa 83 prosenttia ei hyväksy sitä."
Eli todellisuudessa ei ole mitään piratismi ongelmaa?
Kuitenkin HS:n päivän kysymykseen "Lataatko verkosta laittomasti tiedostoja?" on vastannut kyllä 50% eli puolet.
Tutkimuukseen osallistui 1005 ihmistä, mutta päivän kysymykseen on jo vastannut 2381 ihmistä.
Mitäs sitä tosiasioilla päätään vaivaamaan ;-)
Etpä näytä tietävän lainsäädännöstä yhtikäs mitään! ;)
Nykyisen lainsäädännön mukaan esim. leffojen ja musiikin lataaminen verkosta on laitonta, jos lähde on laiton.
Käsi ylös, kuka on saanut keppiä valuttelusta (ei jakelusta), Suomessa?