IPhonen murtaminen sallitaan Yhdysvalloissa
27.7.2010 11:15 It-yhtiö Applen iPhone-puhelimen omistajat saavat nyt Yhdysvalloissa laillisesti murtaa Applen suoja-asetukset ja asentaa laitteeseen myös muita kuin Applen hyväksymiä ohjelmia. Lakimuutos saattaa palauttaa myös Perikato-videot YouTubeen.
Yhdysvaltojen kongressin kirjasto on päättänyt poikkeuksesta lakiin kopiosuojauksen teknisten esteiden kiertämisestä. Kongressin kirjaston johtajalla James Billingtonilla on Yhdysvalloissa oikeus julkistaa poikkeuksia DMCA-tekijänoikeuslakiin.
DMCA-lakiin säädetty erivapaus sallii muun muassa matkapuhelimen suojausmenetelmien murtamisen, jos puhelimen omistaja haluaa asentaa puhelimelleen laillisesti ostamansa ohjelman, vaikka suojausmenetelmät estävät sen.
Lakimuutos ei nimeä erikseen Applea, mutta yhtiö on tunnettu tiukoista kopiosuojausmenetelmistään ja -ehdoistaan. Apple on kopiosuojauksillaan estänyt muiden kuin omasta App Store -verkkokaupasta asennettujen sovellusten asentamisen iPhone-puhelimeen. Muutos murentaa Applen App Storen monopolia iPhone-sovelluksien kauppaan.
Muutos sallii myös suojausten murtamisen operaattorikytkyn purkamiseksi ja puhelimen liittämiseksi toisen operaattorin verkkoon.
Apple on vastustanut muutosta väittäen ulkopuolisten ohjelmien altistavan iPhonen haittaohjelmille ja häiriöille.
Kopiosuojauksia on vastustanut äänekkäästi kansalaisjärjestö Electronic Frontier Foundation, jonka mukaan säädetty poikkeus vähentää DMCA-lain haittoja.
Järjestön mukaan oman puhelimen kopiosuojausten murtaminen siksi, että laitteessa saa toimimaan laillisesti hankitun ohjelman, on alunperinkin ollut DMCA-laissa säädettyä laitteen hyväksyttävää käyttöä.
Lakimuutos sallii myös dvd-elokuvien kopiosuojauksien purkamisen ja sisällön lyhyiden osien kopioinnin, jos tarkoituksena on käyttää elokuvan otteita esimerkiksi elokuva-alan koulutuksessa, dokumenttielokuvassa tai ei-kaupallisessa videossa.
Tätä poikkeusta Yhdysvaltojen DMCA-lakiin ovat vaatineet muun muassa koulujen opettajat, jotka ovat mieluummin tehneet opetuksessa käyttämistään elokuvakohtauksista valmiin koostelevyn, sen sijaan että kelaisivat kokonaisia dvd-elokuvia haluamiinsa kohtiin.
Aiemmin Yhdysvaltojen elokuva-alaa edustavan MPAA:n mukaan dvd-elokuvien osittainenkin kopioiminen toiselle dvd-levylle on ollut laitonta, ja ainoa opettajille sallittu kopiointitapa on elokuvan kuvaaminen televisioruudulta videokameralla.
Laki saattaa myös jälleen sallia Perikato-elokuvasta tehdyt parodiat hakukoneyhtiö Googlen omistamassa YouTube-verkkovideopalvelussa. Elokuvan oikeudet omistava Constantin Film on vaatinut parodiavideoiden poistamista.
EFF kuitenkin korostaa, että uusi lakimuutos sallii lyhyiden elokuvan otteiden käyttämisen ja julkaisun YouTubessa uusissa epäkaupallisissa videoissa.
Suomessa teknisten kopionestojen kiertäminen kielletään niin sanotussa Lex Karpelassa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa
28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- » Taloussanomat.fi
-
-47 e
HP Compaq 8200 Elite USDT (Core i5-2400S, 4 GB, 250 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-35 e
Asus CG8350 (Core I5-2320, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-34 e
Lenovo ThinkStation E30 TWR (E3-1235, 4 GB, 1 TB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-20 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-16 e
ASUS EeeTop PC ET2410 (Core I3-2120, 4 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö














Kommentit (38)
Näin Applen rakentamat suljetut järjästelmät alkavat pikkuhiljaa murtua. Avoimuus on kuitenkin nykypäivää ja Applenkin olisi syytä siirtyä järjästelmiensä osalta mahdollisimman pian tälle vuosikymmenelle.
Itse pidän siis ajatuksesta,että ei ole pelkoa puhelimen taikka iPod Touchin korruptoitumisesta tai haittaohjelmista.
En siis missään nimessä suosittele mitään ns. JailBreakkausta.
Tuostahan saattoi ennen saada 2500,- taalan sakon mutta nyt vain tämä sakko poistui. Apple ei koskaan esim. ollut vaatinut ketään sakotettavaksi.
Jos on niin ku$iaivo ja vajakki että lataa muualta kuin AppStoresta niin se pitää sallia.
Johtopaatelmia on helppo tehda, kun samaan aikaa fanipojat leikkivat peukaloiden kanssa aivan ohjelmoidusti aina kun Applesta kirjoitetaan.
Jos tulee iso haloo (sota) niin taitavat kaikki motorolan ja applen kännykät ja kaikki HP, Dell jne tietokoneet ja jokainen Google palvelut SAMMUA kuin seinään.
Itsekin sallisin tuon jatkumisen, mutta pienellä poikkeuksella.
On tietysti hyvä että Apple tarkistaa softan ennenkuin se laitetaan jakoon.
Ongelmana vain on se, että jos softa on kilpaileva tuote Applelle, niin se kielletään automaattisesti, mutta jos se on kilpaileva tuote jollekin jo olemassa olevalle softalle, niin sitä ei kielletä.
Eli Apple pelaa tuossa omaan pussiinsa käyttäen hyödyksi apple storeaan.
Myös tulevaisuus... Suurin muutos tulee, jos ja kun iAd tulee peliin mukaan.
Sovelluskehittäjät joutuvat maksamaan jotta saa ne ilmaiset softansa sinne ladattaviksi. Ne rahoitetaan pääasiassa "piilo" mainoksilla eli joku maksaa sen softan.
iAd tullessaan estäisi tämän, joka vaikuttaisi suoraan nyt ilmaiseksi ladattavissa oleviin ohjelmiin.
Ainoa vaihtoehto on ryhtyä iAd kumppaniksi ja silloinkin Apple perii mainosrahoista suurimman osan itselleen.
En usko että kukaan on niin hullu että suostuu maksamaan Applelle siitä ilosta että saa ilmaiseksi tehdyn softan muille ilmaiseksi ladattavaksi varsinkin kun iAdin mukaan edes omaa yritystään ei saa softassa millään tavalla mainostaa.
Monihan tekee softia myös "mainoksena" omasta firmastaan.