WSJ: Google haluaa muuttaa Euroopan tietosuojalakeja

Kuva: Google Earth
30.7.2010 08:45 Google, Microsoft ja useat muut yhdysvaltalaiset it-yhtiöt haluavat Euroopan mailta yhtenäisempiä lakeja tietojen yksityisyydestä. Erilaiset lainsäädännöt vaikeuttavat it-palveluiden tarjoamista yli rajojen.
Google, Microsoft sekä useat muut yhdysvaltalaiset it-yhtiöt haluavat Euroopan unionilta yhtenäisempää tietojen yksityisyyttä koskevaa lainsäädäntöä.
Yhtiöt lobbaavat vaatimuksiaan vahvasti Euroopan unionille, kertoo sanomalehti The Wall Street Journal.
It-jättejä haittaavat EU-alueen 27 maan erilaiset tietosuojalait, joiden takia internetin yli käytettävien niin sanottujen pilvipalveluiden kehittäminen on Euroopassa hankalampaa kuin Yhdysvalloissa.
Yhtiöt haluavat keskittää palvelujaan suuriin datakeskuksiin, jolloin ne voisivat tarjota palvelujaan maiden rajojen yli, ja säästää kustannuksissa. Eri maiden erilaiset ja osittain ristiriitaiset lainsäädännöt kuitenkin vaikeuttavat liiketoimintaa.
Googlella on Euroopassa valmiina tai rakenteilla 12 datakeskusta, Microsoftilla taas on kaksi.
Euroopan mailla on erilaisia säädöksiä muun muassa käyttäjien tietojen säilyttämisestä. Saksassa tietoja saa säilyttää kuusi kuukautta, kun taas Ruotsissa niitä saa säilyttää vuoden, ja Puolassa kaksi vuotta. Yhdysvalloissa aikarajoja tietojen säilyttämiselle ei ole.
Ei ole tarkkaa varmuutta siitä, minkä maan lait koskevat mukaan pilvipalvelujen tarjoajaa, palvelinkeskuksen vai asiakkaan sijaintimaan. Esimerkiksi Saksa vaatii kaikkien tietojen säilyttämistä maan rajojen sisäpuolella.
EU on jo kehittämässä yhtenäisempiä it-palveluiden markkinoita toukokuussa käynnistyneessä Digital Agenda -hankkeessa. Ensimmäisiä lakiluonnoksia odotetaan kuitenkin vasta syksyllä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia
11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (5)
Turhaa sillisalaattia. Pistetään rajaksi 2 vuotta ja sillä selvä ja säännöksi, että tieto pitää säilyttää EU:n rajojen sisäpuolella.
EU:n tulee erityisesti kieltää henkilötietojen ja vastaavien tietojen automaattinen kerääminen ilman henkilön erikseen antamaa valtuutusta. Esimerkiksi Applen salaa tekemä käyttäjinen paikkatiedon kerääminen olisi kriminalisoitava yksityisyyden loukkauksena ja tietyissä tapauksissa jopa vakoiluna kun käyttäjäorganisaatio on viranomainen.